Dawood Jaba: Pakolaisuus opetti mitä vapaus on

Assyrialaiskristitty Dawood Jaba on asunut jo kolmessa eri maassa paettuaan Irakista lähes 30 vuotta sitten. Sopeutumista helpotti vaimon tuen lisäksi oman uskonnollisen yhteisön löytäminen.

Olen assyrialaiskristitty Irakista.  Assyrialaiset ovat Kaksoisvirranmaan alkuperäiskansaa, maailman ensimmäisiä kristittyjä.

Minä olin vuoden ikäinen, kun kyläämme hyökättiin. Minulle on kerrottu, että ihmisiä tapettiin ja kylämme poltettiin. Perheemme lähti pakoon enkä ole sen jälkeen palannut kotiini.

Kasvoin Bagdadissa, ja elämä oli vaikeaa, sillä henkilöpaperini olivat palaneet kotikylässäni. Ilman papereita aloitin koulunkäynninkin vasta kaksi vuotta muita lapsia myöhemmin. Minulla ei ollut mitään todisteita siitä, että olen irakilainen ja sain kansalaisuuden vasta 1970-luvun lopulla.

Koulussa minulla oli vaikeuksia sen vuoksi, että olen kristitty. Aluksi sain vapautuksen islamin uskonnon tunneilta, mutta myöhemmin minut pakotettiin osallistumaan opetukseen. Uskonnostani johtuvat ongelmat muuttuivat myöhemmin poliittisiksi.

Elokuussa 1981 jouduin lähtemään Irakista lopullisesti poliittisen vainon takia. En lähtenyt vapaaehtoisesti, vaan pakon edessä. Minua etsittiin sen vuoksi, että en kuulunut Saddam Husseinin Baath-puolueeseen. Minua syytettiin vasemmistolaiseksi, vaikka en tiennyt mitään politiikasta, saati vasemmistolaisuudesta! Eräänä iltana lähdin pakomatkalle. Yön pimeydessä kuljin myös vanhan kotikyläni ohi.

Olen ollut pakomatkalla siitä lähtien kun ylitin Irakin rajan

Lähdin alaikäisenä ja kielitaidottomana kohti Kreikkaa. Menin Pohjois-Irakin kautta Turkkiin, sieltä Bulgarian ja entisen Jugoslavian kautta Makedoniaan, josta saavuin lopulta Kreikkaan. Kreikassa tunsin vapauden. Oli mahtava tunne, kun poliisi ei jatkuvasti kysellyt papereita. Lottovoittokaan ei olisi yhtä arvokas kokemus! Pakolaisuus opetti minulle, mitä vapaus on.

Olin Kreikassa kuusi vuotta. Tapasin siellä myös rakkaan vaimoni, kauniin, älykkään ja hyvin pitkän suomalaisnaisen. Asuimme muutamia vuosia Yhdysvalloissa, josta saavuimme yhdessä Suomeen syksyllä 1989. Se oli kaunis syksy.

Maasta toiseen muuttaminen on ollut rankkaa. Ei ole helppoa muuttaa edes kotikaupungissaan, saati vaihtaa maata ja ymmärtää kokonaan uutta kulttuuria, uskontoa ja kieltä. Jumala on kuitenkin antanut ihmisille uskon ja meidän pitää taistella. Minulla on sen vuoksi vahva usko siihen, että asiat järjestyvät. Haluan kääntää vaikeudet voimavaraksi.

Vaikka sopeutuminen oli aluksi vaikeaa, pidän Suomea nyt toisena kotimaanani. Tunnen kuitenkin itseni edelleen pakolaiseksi; olen ollut pakomatkalla siitä lähtien kun ylitin Irakin rajan.

Sopeutumiselleni on ollut tärkeää oman uskonnollisen yhteisön löytäminen. Heti Suomeen tultuani liityinkin ortodoksikirkon jäseneksi. Haluan ylläpitää kuitenkin myös assyrialaisia perinteitä, esimerkiksi paastoamista. Omien perinteiden merkitys korostuu, mutta niitä on vaikea ylläpitää kaukana kotoa. Assyrialaisten oma kirkko olisi todella tärkeä sen vuoksi. Olennaisinta on kuitenkin kuulua kristilliseen yhteisöön, sillä vaikka käytännöissä on eroa, perusajatus on kuitenkin kaikissa yhteisöissä sama.

Muistan edelleen hyvin ajan, jonka elin Irakissa. Erityisesti lapsuudenystäväni ovat mielessä usein. Muistan kuinka kalastimme yhdessä Tigrisin rannalla.
Myimme saaliin ja rahoilla menimme vaikkapa elokuviin. Tigrisin uskomattoman kaunis maisema on tuhottu, olen nähnyt sen televisiosta. Kun muistelen noita aikoja, ymmärrän minkä ilon olen menettänyt.

Toivoisin kovasti, että lapsuudenystäväni olisivat lähelläni, sillä he ovat aina sydämessäni. Tuntuu pahalta seurata Irakin tilannetta tiedotusvälineistä, sillä ihmiset kärsivät ja maa jakautuu. Eniten siitä kärsivät vähemmistöt.

Toivoisin, että ennen kuolemaani näkisin edes kerran synnyinmaani. Se näyttää kuitenkin mahdottomalta.

Teksti: Anu Koikkalainen

Kuva: Katja Tähjä