Annu Kekäläinen: pakolaisleiri oli oma todellisuutensa

Kakuman pakolaisleiri on äärimmäisen kiinnostava ja omalakinen yhteisö, kuin varkain syntynyt aavikkokaupunki, sanoo Kakumassa kolme kuukautta viettänyt toimittaja ja kirjailija Annu Kekäläinen.

Vuonna 2006 Annu Kekäläinen kävi ensimmäistä kertaa lyhyellä reportaasimatkalla  Kakuman pakolaisleirillä Luoteis-Keniassa. Leiri teki Kekäläiseen vaikutuksen ja hänessä heräsi halu ymmärtää paremmin siellä elävien ihmisten arkea ja todellisuutta. Vuonna 2008 hän palasi Kakumaan kirjoittaakseen kirjan löytämästään maailmasta.

”Halusin ymmärtää, millainen paikka pysyvä pakolaisleiri on ja miten pakolaiset itse kokevat elämänsä siellä. Kakuma on perustettu jo vuonna 1992 ja osa nykyisistä asukkaista on tullut leirille jo silloin. Leirit esitetään julkisuudessa usein UNHCR:n tai kansalaisjärjestöjen tarjoilemista näkökulmista, mikä ei välttämättä anna kovin oikeaa kuvaa leiristä”, Kekäläinen kertoo.

“Pakolaiset kuvataan usein uhrilaumoina vailla yksilöllisyyttä. Itse halusin kertoa pakolaisten arjesta ja esittää heidät toimijoina, joilla on erilaisia päämääriä”, hän jatkaa. ”Pakolaiset ovat ihmisiä, joilla on menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus. He ovat paljon enemmän kuin pelkkiä pakolaisia”.

Turkana-heimon yhteismaille perustettu yli 50 000 asukkaan pakolaisleiri on vahingossa ja kontrolloimattomasti kasvanut nykyisiin mittasuhteisiinsa. Siksi leirin monitasoista todellisuuksien verkostoa on vaikea ymmärtää. Varmaa on kuitenkin, ettei ”Kakuma vastaa uutiskuvien stereotypiota afrikkalaisista pakolaisleireistä. Kakuma on paradoksaalisesti oman alueensa hyvinvoinnin keskus, jossa on omat palvelunsa”, Kekäläinen kertoo. ”Leirillä asuu ihmisiä kahdeksasta Afrikan maasta ja yli neljästäkymmenestä etnisestä ryhmästä.”

Kakuman arki yllätti

Tutustuessaan leirin arkeen moni asia yllätti aluksi Kekäläisen positiivisesti. ”Esimerkiksi koulutus oli järjestetty varsin hyvin. Niin hyvin, että monet sudanilaiset ovat muuttaneet leirille sen vuoksi.” Kekäläinen yllättyi myös siitä, kuinka paljon pakolaiset ylläpitivät itse leiriä ja toimivat esimerkiksi opettajina, terapeutteina ja sosiaalityöntekijöinä.

Kakumassa on myös Luoteis-Kenian rajaseudun mittakaavassa todella suuri
liikevaihto. ”Etiopialaisilla, sudanilaisilla ja somalialaisilla on omat torinsa, joissa liikkuu paljon tavaraa ja rahaa. Turkanoille, alueen alkuperäisväestölle, Kakuma on jo sen vuoksi valtava resurssi, kun paimentolainen elämäntapa muuttuu entistä hankalammaksi”, Kekäläinen pohtii alueen monitasoisia muutoksia. Turkana-paimentoilaiset tulevat Kakumaan töihin; he keräävät oksia ja tekevät niistä aitoja pakolaisten asumuksiin. ”He tulevat alueelle myös piikoakseen pakolaisille”, Kekäläinen kertoo.

Kakumassa Kekäläinen liikkui polkupyörällä. ”Piikkipensaat puhkoivat kumit monta kertaa päivässä ja vein pyörän huoltoon aina samoille kongolaisille mekaanikoille, Kekäläinen muistelee hymyilllen. ”Fillari mahdollisti kuitenkin vapaan tiedonkeruun. Sillä pystyin liikkumaan yksin ja vapaasti sen sijaan, että joku olisi esitellyt minulle leiriä tietyssä valossa.”

Kakumassa Kekäläinen kiinnitti huomiota myös siihen, että kaikki Kakuman yhteisöt ovat aidattuja. Pääosin turkanoiden tekemissä puuaidoissa on myös usein peltiportti, joka suljetaan munalukolla. Aidat luovat yksityisyyttä ja tuovat ainakin symbolista turvaa, sillä leirillä on levottomuuksia etenkin öisin. Kekäläisenkin aikana leirillä kuoli ihmisiä väkivaltaisuuksiin.

Millä tarinalla saisi mahdollisuuden?

Leirin asukkaat ottivat hyvin vastaan suomalaisen tutkijan, vaikka jotkut luulivatkin häntä amerikkalaiseksi. “Monet pakolaiset kertoivat elämästään mahdollisimman vetoavasti, koska he toivoivat minun auttavan heitä pääsemään pois leiriltä”, Kekäläinen kertoo.

Leirin asukkailla saattoi olla useita eri identiteettejä ja niitä varten kehiteltyjä elämäntarinoita. Valheellisien elämäntarinoiden logiikka on yksinkertainen; jos yhdellä identiteetillä ei pääse kiintiöpakolaiseksi, onnistaisiko toisella? Monet pakolaiset eivät kuitenkaan ymmärtäneet, että valheesta tai johdonmukaisuuden puutteesta kiinni jääminen vie heti mahdollisuuden päästä kiintiöön.

Epätoivo on muokannut kuvitelmia elämästä pakolaisleirin ulkopuolella. ”Heillä oli hyvin epärealistisia käsityksiä elämästä länsimaissa. Niihin liittyy mielikuvia hienosta luksuselämästä ja kokonaan toisenlaisesta itsestä. Pakolaiset voivat pitää itsestäänselvyytenä, että länsimaissa he opiskelevat juristiksi tai lääkäriksi, aivan lukutaidottomalta pohjalta”.

Ihmisten tarinoita ja elämää tutkiessaan Kekäläinen huomasi, että kirjaimellisen totuuden etsiminen pakolaisleiriltä oli paitsi turhauttavaa myös mahdotonta. ”Totuuden metsästämisen sijaan halusin ymmärtää Kakuman todellisuuden tai todellisuuksien luonnetta ja sitä, mitä jatkuva totuuksien muunteleminen ja suoranainen valehtelu palvelevat”, Kekäläinen pohtii. “Kuvitteellisten tarinoiden kertominen on oleellinen osa pitkäaikaisen pakolaisleirin todellisuutta. Usein mielivallalle perustuva ja korruptoitunut ympäristö rohkaisee valehteluun.”

Oleskelu Kakumassa ja sen todellisuuden merkityksien purkaminen kirjaksi on ollut Kekäläiselle rikas ja raskas prosessi. ”Sukelsin hyvin merkilliseen maailmaan ja sen herättämien tunteiden käsittely on vaikeaa. Raskainta oli nähdä, kuinka ihmiset ovat todella jumissa leirillä”, Kekäläinen toteaa. ”Heillä on vähän mahdollisuuksia, mutta monet vain yrittävät epätoivoisesti”.

Kakumassa Kekäläinen huomasi, että ihmisillä on kyky luoda tavallista elämää mitä kummallisimmissa olosuhteissa ja heillä on kaikesta huolimatta elämänhalua. ”Kakumassa ihmiset pitävät huolta itsestään – ja välillä toisistaankin”.

Teksti: Anu Koikkalainen
Kuvat: Laura Böök

Annu Kekäläisen Kakuman pakolaisleiristä kertova Leirikirja -dokumenttikirja ilmestyi vuonna 2010.