Askel askeleelta itsenäiseen elämään

Työ alaikäisten turvapaikanhakijoiden parissa on tasapainoilua, jossa nuorta tuetaan itsenäisyyteen mutta pyritään välttämään liikaa auttamista, kuvailee malmölaisen Västra Hamnenin asuntolan johtaja Olaf Wulf. Asuntola majoittaa oleskeluluvan saaneita pakolaisnuoria, jotka ovat tulleet Ruotsiin ilman huoltajaa.

Västra Hamnenin asuntolassa on leppeä tunnelma. Aurinkoisella pihalla pelataan pöytätennistä ja jalkapalloa. Toisen kerroksen ikkunasta kantautuu kitaran näppäilyn ääntä.

Asuntolan johtaja Olaf Wulf esittelee minulle paikkoja. Pojat, jotka ovat paikalla tulevat esittäytymään ja toivottavat minut tervetulleeksi. Yksi pojista on ollut sairaana ja Wulf kyselee ruotsiksi tämän vointia.

Kysyn yhdeltä asukkaalta saanko nähdä tämän huoneen. Ihan pieni hetki, kuuluu vastaus. Teinipoika suorittaa klassisen pikasiivouksen ja esittelee minulle sitten huoneensa, jossa on yhteen nurkkaan sullottujen vaatteiden lisäksi pedattu sänky, kirjoituspöytä ja seinällä valokuvia perheenjäsenistä.

Asuntolassa asuu 36 poikaa, joista kuusi on Somaliasta ja loput Afganistanista. Asuntola on tarkoitettu niille ilman huoltajaa saapuneille lapsille, jotka ovat saaneet pysyvän oleskeluluvan Ruotsissa.

Ruotsiin ilman huoltajaa saapuva turvapaikanhakijalapsi sijoitetaan ensin asumaan väliaikaiseen transit-asuntolaan, jossa tämä saa asua hakemuksen käsittelyn ajan. Jos lapsi saa pysyvän oleskeluluvan maassa, muuttaa hän joko perhekotiin tai PUT-asuntolaan (permanent uppehållstillstånd). PUT-asuntolassa nuori saa asua korkeintaan 21- vuotiaaksi asti. Malmön kaupungilla on tällä hetkellä viisi transit-asuntolaa ja yksi PUT-asuntola.

Asuntolassa ollaan keskimäärin vuosi

Västra Hamnenin yksikön säännöt ovat kuin minkä tahansa asuntolan.
Huumeita ja päihteitä ei sallita, yöllä yhden jälkeen on oltava rauhallista. Vierailijat sallitaan, mutta siihen on haettava lupa. Pakolaislapset vierailevat usein
toistensa asuntoloissa. Jotkut kavereista asuvat vielä transit-asuntolassa ja odottavat oleskelulupapäätöstä. Toiset ovat saaneet sijoituksen naapurikuntiin.
Kesälomalla vierailulle voi tulla myös pidemmäksi aikaa, mutta mikään hotelli asuntola ei ole, Wulf painottaa. Kutsujan on hoidettava vierailijankin ruokakulut.

Wulf on työskennellyt ilman huoltajaa saapuneiden pakolaislasten kanssa siitä alkaen, kun heille perustettiin ensimmäinen oma asuntola Malmön Kirsebergiin marraskuussa 2006. Hän muistelee, että siellä nuoret asuivat keskimäärin vuoden ennen kuin muuttivat omiin vuokra-asuntoihin. Kaikki Wulfin tuntemat asuntolasta muuttaneet nuoret selviävät nyt omillaan.

Jotkut vanhoista asukkaista tulevat joskus tervehtimään uudelle Västra Hamnenin asuntolalle. Wulfin mielestä on hienoa, että aikaisemmin maahan saapuneet pakolaislapset tutustuvat vastasaapuneisiin. He voivat toimia linkkinä ja tukena integroitumisessa. Koulun lisäksi urheilulla ja järjestöillä on suuri rooli poikien kotoutumisessa ruotsalaiseen yhteiskuntaan, Wulf kertoo.

Älä kysy mitään Somaliasta

Viereeni pihapenkille istuu 14-vuotias Abdul Somaliasta.
”Saat kysyä kysymyksiä, yritän vastata niihin, mutta ole kiltti äläkä kysy mitään elämästä Somaliassa”, hän sanoo englanniksi. Nuoren pojan katse on murheellinen ja alan kysellä häneltä hänen arkipäivästään Malmössä.

”Ruotsi on hyvä maa ja ruotsalaiset hyviä, mutta ensin täytyy opetella kieli, että voi tutustua kunnolla”, Abdul vastailee vakavasti ja kohteliaasti. Asuntolan muiden asukkaiden ja koulukavereiden kanssa Abdul puhuu englantia tai somalinkieltä. Lisäksi hän on oppinut joitain darinkielisiä sanoja afganistanilaisilta kavereiltaan. Haluaisin olla koulutettu ihminen, ehkä lääkäri tai lentäjä, Abdul pohtii tulevaisuuttaan. Hän käy pakolaislapsille tarkoitettua koulua ja kesäksi tiedossa on harjoittelu lähellä sijaitsevan tavaratalon varastolla.

Juuri tänään Abdul ei ole ollut koulussa. Pahoillaan olevan näköisenä hän kertoo, ettei saanut nukuttua yöllä. Abdul saapui Malmöhön viime joulukuussa ja eniten yllättäneenä asiana hänelle on jäänyt mieleen kylmyys. ”En ollut ennen nähnyt lunta, paitsi kuvissa”, hän kertoo ja hymyilee varovaisesti.

Kysyessäni haluaako hän jäädä Malmöhön, Abdul epäröi.
”Välillä ajattelen, että Malmö on hyvä. Välillä ajattelen, että täällä minulla ei ole perhettä. En tiedä”, hän pohtii. Kysymykseni tuntuu kohtuuttomalta 14-vuotiaalle ja kysyn hänen viikonloppusuunnitelmistaan. Hän aikoo käydä Kirsebergissä kaverinsa luona ja pelata tennistä ja jalkapalloa.

Aluksi autettiin liikaa

”On selvää, että jotkut pojista voivat huonommin kuin toiset. Univaikeudet ovat yleisiä, samaten ruokahaluttomuus ja ongelmat ruoansulatuksen kanssa”, Wulf kertoo. Oireet ovat psykosomaattisia ja kielivät lasten kokemista traumoista.

Konflikteja asuntolassa on kuitenkin harvoin ja suurien kulttuurien yhteentörmäysten sijaan niissä on useimmiten kyse arkisista väärinymmärryksistä.
Luulin, että sanoit niin tai tarkoitit näin, Wulf kuvailee. Kinasteluun ja riitoihin
puututaan asuntolassa välittömästi ja minkäänlaista kiusaamista tai syrjintää ei sallita.

Kolmen vuoden aikana on myös opittu paljon.
”Otti aikansa ennen kuin opimme kohtaamaan pojat oikealla tavalla. Aluksi autoimme nuoria liikaa. Pitää ajatella kaukonäköisesti ja tehdä kullekin yksilöllinen suunnitelma”, Wulf kertoo. Työntekijät ovat läsnä nuorten arkipäivässä. Heidän kanssaan valmistetaan ruokaa, käydään retkillä ja katsotaan elokuvia.

”Esimerkillään työntekijät helpottavat nuorten sopeutumista uuteen kulttuuriin ja uuteen rooliin yhteiskunnassa, samaan tapaan kuin sisarukset tai vanhemmat – olematta kuitenkaan niitä”, Wulf kuvailee. Raja on hienonhieno, ja
tasapainoilu on vaativa tehtävä myös kokeneelle työntekijälle. Kiintymisen aste pitää
osata minimoida, sillä asuntolan on tarkoitus ohjata nuori selviämään omillaan. Työntekijöiden on myös tunnettava omat kykynsä ja osattava tarvittaessa hakea tarvittaessa apua esimerkiksi psykologilta.

Transit- ja PUT-asuntolat sijaitsivat ennen vieritysten. Wulfin mukaan on hyvä, että ne nyttemmin sijaitsevat eri puolilla Malmöä. Transit-asuntolassa nuoria palvellaan melko paljon, kun taas PUT-asuntolassa nuoren on opeteltava itsenäinen elämä ruoanlaitosta taloudenhoitoon. Sopeutuminen uusiin sääntöihin ja tapoihin vie aikansa, ja transit-asuntolan ja siellä asuvien kavereiden välitön läheisyys hidastaa nuoren kykyä omaksua uudet käytännöt.

Väitteet, joiden mukaan nämä nuoret tulevat pohjoisen hyvinvointivaltioihin, valehtelevat ikänsä ja haluavat hyötyä korkeasta sosiaaliturvasta, ovat Wulfin mielestä naurettavia.

”On harmillista että niin moni puhuu asiasta, josta ei tiedä. On varmasti niitä, jotka ovat valehdelleet ikänsä, mutta on muistettava, missä nämä lapset ovat olleet mukana, ja että he hakevat turvaa humanitaarisista syistä”, Wulf sanoo. Hänen kokemuksensa mukaan asuntolan nuorilla on keskimäärin suuri motivaatio kouluttautua ja monet heistä tähtäävät korkealle. Hän muistuttaa, että on myös niitä, jotka toivovat hartaasti pääsevänsä takaisin kotimaahansa, heti kun olosuhteet siellä ovat muuttuneet turvallisiksi.

Wulfille paras palkka työstä on se, kun tapaa kaupungilla nuoria, jotka voivat hyvin.

”He ovat tulossa töistä tai koulusta, jotkut tyttöystävän kanssa, ja heidän kanssaan voi jutella ruotsiksi ongelmitta.” Yksi tällainen tapaus on Kaizan, joka saapui Malmöhön pari vuotta sitten. Wulf muistaa että Kaizan oli yksi viimeisistä pojista, joka lähti Kirsebergin asuntolasta itsenäiseen elämään. Sopeutuminen tuotti pojalle välillä vaikeuksia, ja Wulf muistaa vaiheen, jolloin tämä oli tyytymätön ja vihainen. Nyt hän tapasi kaupungilla iloisen, sujuvasti ruotsia puhuvan ja lukiota käyvän nuoren miehen. Ensi viikolla Kaizan tulee pitämään pienen esitelmän asuntolan nuorille.

Teksti ja kuvat: Katri Aalto