Huutelua ja hiljaista hyväksyntää – rasismi koulun arjessa

Rasismikeskustelu on ollut viime aikoina vilkasta Suomessa, mutta keskustelun ulkopuolelle on pitkälti jätetty se, miten rasismi näkyy koulujen arkipäivässä. Rasismintutkija Anne-Mari Souto ja alakoulun opettaja Joona-Hermanni Mäkinen pohtivat rasismin ilmenemistä koulumaailmassa. Puuttuuko kouluilta rohkeus käsitellä rasimia?

On välitunti joensuulaisella yläkoululla. Yhdeksäsluokkalainen Pekka leikkii apinaa suurin elein aulassa ja osoittelee toisella laidalla yksin seisovaa Muhamedia.

Muhamed ei irrota katsettaan seinällä olevasta ilmoitustaulusta. Muutaman metrin päässä istuu hänen luokkakaverinsa Ilmari, joka ei reagoi tilanteeseen millään tavalla.

Tällaisia tilanteita havainnoi reilun vuoden ajan Itä-Suomen yliopiston rasismintutkija Anne-Mari Souto, joka tutki erään joensuulaisen yläkoulun kahta monikulttuurista luokkaa ja sitä, miten rasismi ilmenee nuorten arjessa. Souto jalkautui yläkoululaisten joukkoon – hän seurasi opetusta, välitunteja, tilanteita koulun pihalla ja haastatteli monikulttuuristen luokkien oppilaita heidän kokemuksistaan, käsityksistään ja asenteistaan. Souto havaitsi, että rasismi ilmenee moninaisin tavoin koulun arjessa: solvauksina, huuteluina, väkivaltana, ulkopuolelle jättämisenä, hiljaisena hyväksyntänä.

Rasismissa puhutaan mediassa suhteellisen paljon, mutta useasti lukijan määriteltäväksi jää, mitä rasismi oikeastaan onkaan. Mediassa pohditaan hyvin vähän sitä, mitä rasismi on, minkälaisia ulottuvuuksia sillä on, ja millaisten asenteiden varaan rasismi on rakennettu. Peruskoululla on valtava merkitys lapsen tai nuoren maailmankuvan muokkaamisessa, joten myös rasistisiin käsityksiin ja asenteisiin tulisi pureutua jo varhaisessa vaiheessa. Peruskoulun opetussuunnitelma ei kuitenkaan mainitse rasismia sanallakaan, eikä opettajia ole koulutettu tarttumaan arkipäivän rasismiin.

Rasismia koulun arjessa

Vantaan Simonkallion alakoulun opettaja Joona-Hermanni Mäkinen törmää arkipäivän rasismiin opetustyössään usein. Erityisesti kiusaamistilanteissa rasistiset käsitykset tulevat esiin. Useasti nämä käsitykset ja asenteet ovat kotoa tai kavereilta opittuja. ”Lapset ovat oppineet sen, että asioita ei sanota suoraan ääneen, vaan vihjaillaan”, Mäkinen toteaa. Mäkisen koulussa kiusaamistilanteisiin kuitenkin tartutaan aina ja Mäkinen itse pyrkii keskustelemaan tilanteen läpi oppilaiden kanssa, jotta päästään pureutumaan taustalla vallitseviin asenteisiin.

Anne-Mari Souto havainnoi väitöstutkimuksessaan rasismin ilmenemistä nuorten keskinäisissä arjen vuorovaikutustilanteissa. Souto keskittyy tutkimuksessaan erityisesti kulttuuriseen rasismiin, eli siihen, miten kulttuurieroista on tullut keskeinen ihmisten luokittelun ja arvottamisen väline. Kulttuurieroihin vetoamalla esimerkiksi määritellään, minkälaiset yksilöt ja ryhmät kuuluvat tiettyyn yhteiskuntaan ja minkälaiset eivät. Soudon mukaan käsitys rasismista ei ole kuitenkaan muuttunut kokonaan rodullisesta kulttuuriseksi, vaan pikemminkin rodullinen ja kulttuurinen rasismi ovat rasismin eri ulottuvuuksia, jotka liittyvät vahvasti toisiinsa.

Maassa kenen tavalla?

Soudon mukaan kulttuuriseen erontekoon pohjautuvaa rasismia tukee myös ”maassa maan tavalla –ajattelu”. Vaikka maassa maan tavalla –ajattelua ei
yleisesti pidetäkään syrjivänä, Soudon mielestä se ei ole ongelmatonta. ”Hokeman nimissä oikeutetaan paljon rasistista käyttäytymistä”, Souto toteaa.

Souto on havainnut, että keskustelu kulttuurisesta rasismista on yhtäältä lisääntynyt Suomessa parin viime vuoden aikana ja ymmärrys rasismista on laajentunut. Toisaalta yhä edelleenkin rasismin ilmenemistä vähätellään ja rasismi ymmärretään kapeasti vain perinteisenä ja äärimmäisiä väkivallan muotoja sisältävänä ”rotuerotteluna”.

Rasismin käsittely kouluissa

Rasismin käsittely kouluissa on Soudon mukaan varsin vaihtelevaa. Joissakin kouluissa rasismia käsitellään, toisissa ei. ”Useasti kouluissa ilmiö sijoitetaan ”ulkopuolelle”, esimerkiksi Saksaan”, Souto kertoo.

Soudosta on myös huolestuttavaa, että esimerkiksi peruskoulun opetussuunnitelmassa ei mainita rasismia laisinkaan, vaan retoriikka usein muutetaan ”monikulttuurisuudesta” puhumiseksi. Opetuksessa ”kierrellään ja kaarrellaan ikävän ongelman välttämiseksi”, Souto kuvailee monikulttuurisuustematiikan käyttämistä.

Soudon mukaan monikulttuurisuuden käsittelystä on tehty ”eräänlaista erityiseksotiikkaa”, missä erilaiset kulttuurit esitetään henkilön kotimaahan liittyvänä asiana, eikä käsitellä vaikkapa sitä, millaista on olla venäläisenä
Joensuussa tai somalialaisena Helsingissä.

Tunnistamaton ja tunnustamaton rasismi

Miksi rasismista ei sitten puhuta rasismina? ”Suoraan sanottuna en tiedä”, Souto toteaa. “Ehkä rasismia ei ole tunnustettu ja tunnistettu. Lisäksi suomalaisissa kouluissa ei ole muutenkaan ollut tapana tarttua yhteiskunnallisen eriarvoisuuteen.” Suodon mielestä suomalaisilta kouluilta puuttuu rohkeus käsitellä asiaa, vaikka juuri peruskoulut ovat tässä avainasemassa.

Soudon mukaan erilaisuuseksotiikka ei tepsi kaikkiin. Hän on erityisen huolestunut niin sanotusta ”hardcore” –porukasta, jolla on kaikkein vahvimmat rasistiset käsitykset ja asenteet. Näihin asenteisiin on vaikea opetuksessa pureutua ja Souto ehdottaakin, että tässä olisi yhteistyön paikka esimerkiksi kohdennetun nuorisotyön kanssa. Soudon mielestä pitäisi olla jotain, mitä tarjota vastapainoksi nuorelle, joka kuuluu porukkaan, jolla on rasistisia piirteitä.

Mediassa käytävä julkinen keskustelu ei ainakaan auta asiaa.  Soudon mukaan nykyinen koventunut keskusteluilmapiiri ja kansanedustajien solvaukset, jotka leviävät sosiaalisessa mediassa, tarjoilevat aineksia kiusaamiseen ja solvaamiseen esimerkiksi välitunneilla. ”Huolestuttavaa on, että Suomessa ei pohdita koventuneen puhekulttuurin seurauksia”, Souto sanoo.

Souto huomauttaa myös, että kaikki nykyistä koventunutta keskustelua käyvät ovat myös itse kaikki käyneet suomalaisen peruskoulun. Mitä tämä kertoo monikulttuurisuus- tai suvaitsevaisuuskasvatuksen onnistumisesta?

Empatiakasvatusta erilaisuuseksotiikan sijaan?

Joona-Hermanni Mäkisen tunneilla ei kierrellä ja kaarrella, vaan rasismista puhutaan avoimesti. Mäkinen on itse tuonut rasismin käsittelyn elämänkatsomustiedon tunneilleen Simonkallion koulussa. Elämänkatsomustiedon opetussuunnitelma on muita oppiaineita joustavampi, ja näin opettajalla on suurempi rooli päättää, mitä asioita tunneilla käsitellään ja miten.

Mäkisen tunneilla rasismia käsitellään draaman, kuvataiteen tai vaikkapa musiikin avulla. Tarkoituksena on, että dramatisoinnin tai taiteen avulla oppilaat eläytyvät kokemaan erilaisuutta. ”Harjoitellaan eri tavoin ymmärtämään sitä, miltä tuntuu olla erinäköinen”, Mäkinen selventää. Mäkisen mukaan empatiakyky on opeteltava taito, jonka harjoitteleminen pienestä pitäen on tärkeää.

Pitäisikö rasismia siis käsitellä enemmän koulussa? Mäkinen ja Souto ovat yksimielisiä siitä, että rasismin käsittelyä pitäisi tuoda enemmän kouluopetukseen. ”Empatiatreeniä, keskustelevuutta, eri näkökulmia”, Mäkinen kiteyttää. Mäkinen kuitenkin muistuttaa, että opetusmaailmassa käydään jatkuvaa vääntöä siitä, mitä opetetaan ja miten paljon.

Souto lähtee liikkeelle siitä, että kouluissa tulisi puhua siitä, miten rasismi ilmenee. Soudon mukaan rasismia tulisi pitää koko koulun yhteisenä asiana. ”Rasismin takana olevia stereotypioita ja käsityksiä pitäisi käsitellä”, Souto sanoo. Souto toivoo toimenpideohjeistuksia opettajille, jotta arkipäivän rasismiin voitaisiin paremmin tarttua.

Teksti: Anna Maria Airaksinen
Kuva: Joona-Hermanni Mäkinen

Joensuulaisen yläkoulun välituntiesimerkki on muunnelma Anne-Mari Soudon väitöstutkimuksessa ”Arkipäivän rasismi koulussa” olleesta katkelmasta.