Ihmiskaupan uhrit vailla turvaa EU:ssa

Suomessa on puhuttu viime aikoina ihmiskaupan uhrien tunnistamisen vaikeudesta. Samalla pimentoon on jäänyt se, etteivät tunnistetutkaan välttämättä saa turvaa. Suomi käännyttää joka vuosi yli kymmenen orjatyön ja pakkoprostituution uhreiksi joutunutta turvapaikanhakijaa sen maan kaduille, joissa heitä on käytetty hyväksi.

Ihmiskaupan uhri ei yleensä itsekään tiedosta olevansa rikoksen uhri.

”Yleensä kyse on siitä, että ihmiset ovat joutuneet käyttämään salakuljettajien apua päästäkseen Eurooppaan”, turvapaikanhakijoiden lakimiehenä toiminut oikeustieteen tohtori Ida Staffans selvittää.
“Vasta perillä heille kerrotaan, etteivät he olekaan maksaneet tarpeeksi.”

Viime vuosina Suomessa on tullut esille vuosittain noin kymmenisen tapausta, jossa pakkoprostituution tai orjatyön uhri on toisen EU-maan kautta Suomeen saapunut turvapaikanhakija. Hyväksikäyttö on tapahtunut tässä toisessa yleensä Etelä-Euroopassa sijaitsevassa maassa.

Eri puolilta Aasiaa ja Afrikkaa saapuneet turvapaikanhakijat pakotetaan maksamaan salakuljetusmatkan hinnasta loput – jopa kymmeniätuhansia euroja – työllä Euroopassa. Työ tehdään esimerkiksi maatiloilla, plantaaseilla, leipomoissa, huumekuriireina ja bordelleissa. Toiset joutuvat uhreiksi, koska saapumismaassa ei ole tarjota turvapaikanhakijoille majoitusta tai sosiaalipalveluja. Autiorakennuksissa, rautatieasemilla ja kaduilla elävillä rahattomille ihmisillä ei ole varaa kieltäytyä mistään tarjotusta työstä.

Onnekkaimmat uhreista pääsevät pakoon – tosin usein sellaisen henkilön avulla, jolle jäädään taas velkaa. Pieni osa heistä päätyy Suomeen asti hakemaan turvapaikkaa. Uhrien joukossa on myös alaikäisiä ja kokonaisia perheitä. Jotkut ovat eläneet vuosia orjina.

Uhrien auttamisjärjestelmä ei auta uhreja

”Kukaan ei ikinä kerro olevansa ihmiskaupan uhri. Harva ymmärtää koko käsitettä”, kertoo turvapaikanhakijoiden lakimiehenä toimiva Heli Aali Pakolaisneuvonnasta.
”Nämä asiat pikemminkin vaistoaa silloin, kun ihmisen tarinassa on jotain omituista. Nainen on esimerkiksi raskaana, muttei tiedä milloin tai missä on tullut raskaaksi.”

Suomessa uhrit ohjataan vuonna 2006 perustettuun ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmään. Sen tarkoituksena on auttaa uhria esimerkiksi tukea
asumisjärjestelyissä, sosiaali- ja terveyspalveluissa ja muissa uhrin tarvitsemissa
tukitoimissa. Päätöksen auttamisjärjestelmään pääsystä tekee moniammatillisen arviointiryhmän esityksen perusteella Joutsenon vastaanottokeskuksen johtaja, alaikäisistä päättää Oulun keskuksen johtaja. Tosin arviointiryhmän monipuolisuus on osittain harhaa: Enemmistö sen jäsenistä on poliiseja. Teoriassa auttamisjärjestelmään pääsemiseen riittää epäily siitä, että henkilö on ihmiskaupan uhri. Käytännössä ainakin turvapaikanhakijoina Suomeen saapuneisiin uhreihin suhtaudutaan epäilevästi.

Auttamisjärjestelmään pääsy on kuitenkin turvapaikanhakijoille yhtä tyhjän kanssa: Pakolaisneuvonnan lakimiehet eivät tiedä yhtäkään tapausta, jossa uhrille olisi tarjottu mitään käytännön tukea.

”Yleensä ihmiset eivät edes itse tiedä, että ovat tällaisessa järjestelmässä mukana”, Ida Staffans toteaa.

Auttamisjärjestelmä ei myöskään turvaa uhrien tulevaisuutta. Suomi myöntää oleskelulupia ihmiskaupan uhreille, mutta vain valituille. Pelkkä ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmään pääsy ei riitä vaan kriteerinä luvalle on yleensä se, että uhria tarvitaan Suomessa rikoksen selvittämiseen. Ulkomailla tapahtuneiden ihmiskaupparikosten selvittäminen lopetetaan Pakolaisneuvonnan juristien kokemusten mukaan Suomessa yleensä heti ensimmäisen aihetta koskevan poliisikuulustelun jälkeen. Tällöin rikosten uhrit sekä tippuvat auttamisjärjestelmästä että menettävät mahdollisuuden ihmiskaupan uhrille myönnettävään oleskelulupaan Suomessa.

Lain mukaan erityisen haavoittuvassa asemassa oleville ihmiskaupan uhrille voidaan myöntää oleskelulupa joka tapauksessa. Vaikka vähemmistövaltuutetun mukaan kaikki ihmiskaupan uhrit ovat haavoittuvassa asemassa, pykälän soveltaminen on ollut äärimmäisen tiukkaa. Haastatellut lakimiehet eivät tiedä yhtäkään tapausta, jossa sitä olisi sovellettu – vaikka heidän edustamiensa uhrien joukossa on vuosien ajan raiskattuja naisia ja orjuudessa kasvaneita pikkulapsia.

”Käytännössä lakia tulkitaan ainakin turvapaikanhakijoiden kohdalla niin, että uhri saa oleskeluluvan vain, jos se hyödyttää rikostutkintaa. Järjestelmä painottaa ainoastaan rikosnäkökulmaa, uhrilähtöisyys puuttuu”, Pakolaisneuvonnan lakimies Liisa Välimäki sanoo.

Palautetuilla korkea riski joutua uudelleen uhriksi

Myöskään Maahanmuuttovirasto ei ota toisen EU-maan kautta saapuneiden ihmisten turvapaikkahakemuksia käsittelyyn, koska vastuu hakemuksesta kuuluu Dublin II:ksi kutsutun asetuksen mukaan saapumismaalle. Myös hakemusten käsittely Suomessa olisi asetuksen mukaan täysin mahdollinen vaihtoehto. Maahanmuuttovirasto voi minkä tahansa yksittäisen hakemuksen kohdalla päättää käsitellä hakemuksen Suomessa. Päätöstä ei tarvitse perustella. Lisäksi Suomen allekirjoittaman Euroopan neuvoston ihmiskaupan vastaisen yleissopimuksen mukaan ihmiskaupan uhreja ei tule käännyttää. Myös Suomen ihmiskaupparaportoijana toimiva vähemmistövaltuutettu on todennut, että jos uhriepäily syntyy Suomessa, turvapaikkahakemuksen perusteet olisi tutkittava Suomessa.

Silti Maahanmuuttovirasto ei anna armoa: Hakijat palautetaan saapumismaahan. Euroopan neuvoston sopimus ei vielä auta uhreja. Se ei ole laillisesti sitova, koska Suomi ei ole sitä vielä ratifioinut.

”Jos uhri on toisen EU-maan kautta Suomeen saapunut turvapaikanhakija, hän ei saa täällä minkäänlaista suojaa”, Ida Staffans painottaa.

”Suomalaiset viranomaiset luottavat muiden EU-maiden viranomaisten sanomisiin. Esimerkiksi Italiassa on panostettu paljon ihmiskaupan uhrien auttamiseen – ainakin paperilla. Ehkä se, että maan taloustilanteesta puhutaan paljon, voi auttaa täälläkin ymmärtämään, millainen tilanne maassa käytännössä on.”

Hyväntekeväisyysjärjestö Caritas arvioi Italiaan saapuvan vuosittain 30 000 henkilöä, jotka joutuvat ihmiskaupan uhreiksi. Vuosien 2000 ja 2008 välillä avun pariin pääsi arviolta yhteensä 50 000 eli alle viidesosa uhreista. Kesällä 2010 hallitus leikkasi talouskriisiin vedoten viidenneksen avustustoiminnan rahoituksesta.

Lakimiesten mukaan todellisuudessa riski joutua palautuksen jälkeen jälleen uhriksi on suuri. Italiaan vuosina 2008 ja 2009 muualta EU:sta palautetuista turvapaikanhakijoista 88% jäi kodittomiksi. Ja niin ihminen on taas kerran tilanteessa, jossa tarjotusta työstä ei käy kieltäytyminen. Myös oleskelun laillistamisen vaikeus voi johtaa siihen, ettei uudelleen uhriksi joutuva uskalla ilmoittaa asiasta poliisille. Marraskuussa 2011 Italiaa kuohutti tapaus, jossa raa’an väkivallan ja hyväksikäytön uhriksi joutunut paperiton nainen vangittiin, kun hän yritti tehdä asiasta rikosilmoitusta.

”Suomen viranomaiset eivät seuraa millään tavalla, että esimerkiksi Italiaan käännytetyt henkilöt pääsisivät ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmän
piiriin. Heidät käännytetään Roomaan ja lentokentältä lähtien heidän on pärjättävä itsekseen”, Liisa Välimäki kuvailee.

”Ei siellä ole ketään vastassa.”

Teksti: Kati Pietarinen

Kuva: UNHCR