Byrokratian toisinajattelija: Maahanmuuttohölynpölyä
16.11.2009
Taas on ilma sakeanaan maahanmuuttohölynpölyä. Se alkaa jo käsitteistä. Maahanmuutosta tässä ei puhuta - ei ole edes tarkoitus - vaan ainoastaan pakolaisista ja turvapaikanhakijoista.
Kyse ei ole Nokian intialaisista insinööreistä, Viron lääkäreistä eikä ruotsalaisista puolisoista. Paniikki ja hälinä johtuu ”niistä”, jotka hallitsemattomasti tulvivat tänne elätettäviksemme, vieläpä valheellisin perustein.
Koska tarkoituksellisen epäselvä retoriikka on maan tapa, eivät keskustelijat viitsi kertoa, että ei tässä puhuta Suomeen tulevista ulkomaalaisista yleensä, vaan täältä turvapaikkaa hakevista. Pelisääntöihin kuuluu, ettei myöskään kerrota, kuinka pieni murto-osa tämä porukka on kaikista niistä ulkomaalaisista, jotka tänne jostain käsittämättömästä syystä hakeutuvat.
Keskustelijoiden rohkeus ei riitä sanomaan, että suojelua hakevat eivät ole tervetulleita. Ja siksi niille pitää antaa ”vahva signaali”, että Suomi ei ole ”pakolaisten paratiisi”.
Hiljattain signaalia annettiin hallituksen esityksellä ulkomaalaislain kiristämisestä, jonka tarkoituksena on laittaa ”järjestelmän väärinkäyttäjät” kuriin.
Ettei kukaan epäilisi hallitsemattoman maahanmuuton todenperäisyyttä, pääministeri ennustaa kristallipallollaan turvapaikanhakijoiden määrän kasvavan vallan muiden pohjoismaiden tasolle, 20 000 ihmiseen vuodessa. Tiedoksi pääministerille: kaikkien maiden maahanmuuttoviranomaiset olisivat valmiita maksamaan tuollaisesta kristallipallosta maltaita - pakolaisuuden(kin) ennustaminen kun on hankala laji. No, pääministerin puheet oli tietysti tarkoitettu vain pelotteluksi.
Myös signaalin antaminen on siitä hankala laji, että se ei tavoita vain niitä, keille se on tarkoitettu. Signaali menee niillekin ulkomaalaisille, jotka meille kelpaisivat. Viimeksi Suomen Akatemian raportissa tieteemme tasosta kannettiin huolta muiden maiden huippututkijoiden vähäisestä kiinnostuksesta Suomeen. Signaali saavuttaa kansainväliset kumppanimme ja instituutiot, joissa haluamme olla tunnettuja fiksuudestamme.
Suomi vaalii laadukasta YK-politiikkaansa ja tekee sitä hartiavoimin tunnetuksi maailmalla, saadakseen paikan turvallisuusneuvostossa. Yhteistyö pakolaisjärjestö UNHCR:n kanssa ja kiintiöpakolaisten vastaanotto on ollut lippulaivojamme jo vuosia.
EU:ssa Suomi kannattaa ponnekkaasti ihmisoikeuksia, solidaarisuutta ja jäsenmaiden yhteistä taakanjakoa pakolaisista. Rakenteilla oleva EU:n yhteinen pakolaisten uudelleensijoittamisohjelma saa voimakkaan tukemme. Ilman muuta kannatamme johdonmukaisesti toimia suojelua tarvitsevien ja turvapaikanhakijoiden oikeuksien kehittämisestä EU-maissa.
Haluamme, että maailmalla meidät tunnetaan sivistyneenä ja vauraana pohjoismaana. Haluamme kerätä maineesta kaiken kansallisen edun - eritoten talouden rusinat - jotka mielestämme meille kuuluvatkin.
Mutta kuka kertoisi näille mittasuhteita ja tosiasioita vääristeleville, paniikkia lietsoville maahanmuuttokeskustelijoille - poliittinen eliitti etunenässä - että kansainvälisen yhteisön lasitalossa ei voi sisällä tehdä yhtä ja ulos esittää toista?
Jos sitoudumme UNHCR:ssa vastaanottamaan kiintiöpakolaisia, on maksettava kunnille sellaiset valtiontuet, että pakolaiset saadaan myös asutettua. On oltava valmis myös lainsäädännöllisiin toimiin, jos ei muu auta. Jos EU:ssa tarmolla kannatamme yhteistä kiintiöpakolaisohjelmaa, on uskottava, että se edellyttää määrien lisäämistä kaikilta - kuten Ruotsin maahanmuuttoministeri Tobias Billström on niin moneen kertaan sanonut.
Jos seisomme taakanjako-ohjelmien takana, on laskurista katsottava, että turvapaikanhakijamäärämme alkavat olla eurooppalaista keskitasoa - ja kovin vaatimattomia verrattuna naapureihimme Ruotsiin ja Norjaan. Nämä maat vastaanottavat Euroopassa eniten myös kiintiöpakolaisia - ja ovat siitä ylpeitä.
Jos meille on tärkeää esiintyä modernina sivistysvaltiona, maahanmuuttokeskustelussa tulisi peruskäsitteet, numerot ja mittaluokat olla kohdallaan. Edes niillä, jotka asioista päättävät. Jos päättäjiä kiinnostaisi tietää, mitkä perustavaa laatua olevat kansainväliset ihmisoikeussopimukset meitä oikeudellisesti sitovat, he eivät esittäisi absurdeja vaatimuksia niiden ja näiden ihmisten sulkemiseksi maan rajojen ulkopuolelle.
Jos olisimme sivistyneitä ihmisiä, emme pelottelisi, leimaisi, kyykyttäisi ja syyllistäisi suojelua täältä hakevia ja jo täällä asuvia. Jos olisimme edes vähän ihmisiä, ei tulisi mieleenkään kalkyloida, kuinka paljon pakolaisuus ja ihmisoikeudet maksavat ja että mahtaako meillä olla moisiin edes varaa. Kun on tämä lamakin.
|
|
