Olli Löytty: Helpon selityksen lumo
18.12.2009
Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professori Timo Vihavainen sai syksyllä 2009 runsaasti palstatilaa julkaisemansa kirjan Länsimaiden tuho ansiosta. Tutkija tulee tekstissään paljastaneeksi ehkä hieman tarkoitettua enemmän omasta maailmankuvastaan.
Barbaarien invaasiolla pelottelu, joka kirjaa käsitelleissä lehtijutuissa liitettiin lähinnä maahanmuuttajiin, paljastuukin laajemmaksi kysymykseksi. Vihavaiselle barbariaa edustaa ennen kaikkea kulutus- ja nuorisokulttuuri. Edellistä hän luonnehtii kulutusraivoksi, jälkimmäistä taas villi-ihmisten invaasioksi sivilisaation piiriin.
Kun kulttuuri tarkoitti aikaisemmin pyrkimystä totuuteen, hyvyyteen ja kauneuteen, nykyään kulttuuria hallitsee ”himokas ja kyltymätön kuluttaja”, kirjoittaa Vihavainen. Selkeimmin länsimaisen kulttuurin tuhoa enteilevät nuorison vastakulttuurit ”nyrpeine kiljujineen, joiden äänet muistuttivat kaikkein alkeellisimmista villiheimoista silloin kun nämä sallivat hedelmällisyysriittien tapahtua”.
Koska rockmusiikista on tullut jo ajat sitten valtavirtaa, Vihavaisen paheksunta kuulostaa paikoin liikuttavaltakin. Se tuo mieleen ajan, jolloin nuo ”nyrpeät kiljujat” edustivat jonkinlaista kapinaa. Kaikessa vanhanaikaisuudessaan jotain viehättävää on myös Vihavaisen ehdottomassa rakkaudessa korkeakulttuuria kohtaan. Perustuuhan hänen venäläisyyden ihailunsakin juuri siihen, että kukaan venäläisistä ei hänen mukaansa epäile korkeakulttuurin paremmuutta matalakulttuuriin verrattuna.
Kulttuuri on tunnetusti liukas käsite, ja Vihavainen tulee puhuneeksi siitä vähintään kahdessa erilaisessa merkityksessä. Siinä missä kuluttaminen ja kiljuva nuoriso uhkaavat Vihavaisen rakastamaa korkeakulttuuria, kokonaisuutena länsimaista kulttuuria uhkaavat muut kulttuurit, joita maailmanlaajuiset kansainvaellukset kuljettavat mukanaan. Seurauksena on vääjäämätön rappio.
Vihavainen on tietoinen, ettei hän suinkaan ole ensimmäinen, joka maalailee eurooppalaisen kulttuurin tuhoa. Itse asiassa hän nojaa ajattelussaan yhdysvaltalaisen Samuel B. Huntingtonin teesiin sivilisaatioiden yhteentörmäyksestä. Huntington jakaa maailman lähinnä uskonnon mukaan määrittyviin suuriin blokkeihin, jotka ovat keskenään törmäyskurssilla. Tämä palikkamalli auttoi George W. Bushin hallintoa luomaan kuvan islamin ja kristinuskon välisestä sodasta.
Samoihin aikoihin Vihavaisen kirjan kanssa ilmestyi toinen koko lailla samaa aihetta käsittelevä kirja, jonka en ole kuitenkaan havainnut herättäneen keskustelua. Se on sääli, sillä intialaisen Amartya Senin Identiteetti ja väkivalta sisältää selkeän vasta-argumentin Vihavaisen väitteille. Kirjassaan tuo taloustieteen Nobelinkin saanut tutkija analysoi juuri sellaisia erotteluja, joihin Vihavaisen uhkakuvat perustuvat. Senin mukaan ajatus sivilisaatioiden yhteentörmäyksestä perustuu harhaanjohtavaan luokitteluun, jossa uskonnoille annetaan aivan liian määräävä painoarvo.
Ihmisiä voidaan jaotella paitsi kansallisuuden ja asuinpaikan myös esimerkiksi yhteiskuntaluokan, ammattiryhmän, sosiaalisen statuksen, kielitaidon ja poliittisen suuntautumisen perusteella. ”Vaikka uskonnolliset kategoriat ovat olleet laajasti näkyvillä viime aikoina”, Sen kirjoittaa, ”niiden ei voida olettaa hävittävän muita erityispiirteitä, ja vielä vähemmän niitä voidaan pitää ainoana merkityksellisenä ihmisten luokittelun systeeminä maailmassa”. Kun ihmiset lokeroidaan sen perusteella, kuuluvatko he ”islamilaiseen maailmaan”, ”länsimaailmaan”, ”hindumaailmaan” tai ”buddhalaiseen maailmaan”, muut ihmisiä erottelevat tai yhdistävät jakolinjat peittyvät näkyvistä.
Hieman asiaa yksinkertaistaen voisi kiteyttää, että huntingtonilainen ajattelu ohjaa näkemään ihmiset vain ja ainoastaan uskontojensa edustajina. Ongelmana on lisäksi se, että kun puhe on koko maailman jakautumisesta blokkeihin, sivilisaatiot saavat helposti maantieteellisen merkityksen, ikään kuin esimerkiksi Eurooppa olisi täysin kristillinen maanosa ja Intia täysin hindulainen maa.
Huntingtonilaisen maailmankuvan lumo on helppo ymmärtää, sillä se on kaikessa yksinkertaisuudessaan erittäin selitysvoimainen. Se pelkistää maailman jännitteet, ristiriidat ja monimutkaisuudet palapeliksi ja tarjoaa kattavan selityksen moniin pelkoa ja ahdistusta aiheuttaviin kysymyksiin. Maailmanlaajuinen muuttoliike on vaarallinen jo siksi, että se uhmaa blokkien selvärajaisuudelle perustuvaa järjestystä.
Vakuuttavuudestaan huolimatta Vihavaisen pessimistinen maailmanselitys ei kestä ensimmäistäkään soveltavaa jatkokysymystä. Eihän hän näytä ottavan huomioon edes sellaista ainakin omassa kokemuspiirissäni melko yleistä ilmiötä, että sama ihminen voi rakastaa sekä matala- että korkeakulttuuria.
|
|
