|
|
|
|
Media - Media ja maahanmuutto: Yksittäistapaukset kiinnostavat, mutta eivät pura ennakkoluuloja
|
|
Media käsittelee monimutkaisia muuttoliikekysymyksiä mielellään dramaattisten ihmiskohtaloiden kautta. Hyvä tarina saa yleisön tarttumaan juttuun. Traagisten tai sankarillisten ihmiskohtaloiden ympärille rakennetut jutut vahvistavat kuitenkin herkästi jo olemassa olevia käsityksiä maahanmuuttoilmiöistä pureutumatta asian ytimeen, katsoo maahanmuuttoviranomaisten mediasuhteita tutkinut dosentti Arno Tanner.
Arno Tanner ja Laura Koivisto-Khazaal ovat tehneet nyt julkaistavan, Poliisiammattikorkeakoulussa tehdyn Maahanmuuttoviranomaisten mediasuhteet -tutkimuksen. Kyselyyn vastasi 29 journalistia, lisäksi syvähaastateltiin kymmentä journalistia ja Maahanmuuttoviraston tiedottajaa.
Erityisesti ulkomaalaisten käännytystapaukset päätyvät herkästi otsikoihin. Kiivasta keskustelua Suomessa ovat herättäneet esimerkiksi iäkkäiden omaisten tai kunniaväkivaltaa pelkäävien naisten käännytykset.
 Löyhäksi väitetyn turvapaikka-
politiikan arvostelu on tuore ilmiö  Tutkimuksen mukaan juuri käännytys- ja karkotusasioissa toimittajat kokevat viranomaiset liian salaileviksi. Viranomaiselle yksittäistapaukset ovatkin hankalia. Yleisiä linjauksia viranomainen voi esittää, mutta tiukat salassapitosäännökset estävät tapauksen kommentoinnin erityisesti turvapaikka-asioissa.
Viranomaisia vaivaa jäykkyys, ei rasismi
Viimeisen parin vuoden aikana lisääntynyt arvostelu Suomen humanitaarisen maahanmuuton ”löyhästä” linjasta on varsin uusi ilmiö. Vielä 1970- ja 1980-luvuilla Suomesta ei juuri haettu sen paremmin töitä kuin turvapaikkaakaan. Kiintiöpakolaisia käytiin valikoimassa suoraan pakolaisleireiltä ja jopa 50 hengen vuosikiintiöstä saatettiin käydä eduskunnassa tiukkaa vääntöä. Poliisi hoiti ulkomaalaisasioita vähäisen ja vanhentuneen ulkomaalaislainsäädännön puitteissa, eikä avoimuus ollut johtava periaate.
Vaikka maahanmuuttoviranomaisten viestintä on kehittynyt, toimittajapiireissä Maahanmuuttovirastoa, poliisia, rajavartiolaitosta ja sisäministeriötä ei silti edelleenkään tunneta tehokkaasta tiedottamisesta. Tutkimuksen mukaan maahanmuuttoviranomaiset ovat viestinnässään kouluarvosanoilla mitattuna rimaa hipoen seiskan oppilaita. Eniten miinusta tulee hitaudesta ja avoimuuden puutteesta.
Tutkimuksessa tarkasteltiin viestinnän selkeyttä, nopeutta, avoimuutta, luotettavuutta ja tasapuolisuutta. Kaikilla näillä alueilla journalistit arvioivat maahanmuuttoviranomaisten viestinnän laadun hieman heikommaksi kuin valtionhallinnossa keskimäärin. Oikean vastuuhenkilön löytäminen maahanmuuttohallinnosta on usein kompastuskivi.
”Viestinnän ongelmana on toimittajien pompottelu viranomaiselta toiselle ja hidas reagointi kyselyihin. Viranomaisten viestintää vaivaavat legalismi ja jäykkyys. Sen sijaan rasistisista asenteista ei ole mitään havaintoja.”
Nuorempi polvi luottaa poliisiin
Toimittajakunnan suhtautuminen poliisin ja muiden maahanmuuttoviranomaisten viestintään vaihtelee iän mukaan. Alle 40-vuotiaat toimittajat suhtautuvat poliisin tiedottamiseen myönteisemmin kuin yli 50-vuotiaat. Arno Tanner arvelee tämän johtuvat siitä, että poliisilla on nykyisin hyvä imago Suomessa. Toimittajat, kuten suomalaiset yleensäkin, luottavat poliisiin.
Vanhemmat toimittajat muistavat ajan, jolloin poliisia ei pidetty yhteiskunnan tukipilarina vaan konservatiivisena linnakkeena. Muiden maahanmuuttoviranomaisten viestintään yli 50-vuotiaat toimittajat suhtautuvat myönteisemmin kuin alle 40-vuotiaat.
Mediasta ei kerro hyvää, jos viranomaisten tiedotteet kopioidaan lehtiin suoraan Neuvostoliiton tyyliin Tanner arvelee, että mielipiteiden jakautuminen saattaa johtua vanhempien toimittajien elämänkokemuksesta. Iäkkäämpi polvi on nähnyt viestinnän kehittymisen sisäasiainministeriön ulkomaalaistoimiston ja sen keulakuvana pitkään toimineen johtajan Eila Kännön ajoista. Alle 40-vuotiaat vertaavat maahanmuuttoviranomaisten viestintää muuhun valtionhallintoon, joka arvioidaan laadukkaammaksi.
Ryhtiliikettä tarvitaan
Maahanmuutto on arka aihe, johon jokaisella Suomen eristäytyneimmässäkin kolkassa tuntuu olevan mielipide. ”Erilaisuus, kansallisuus ja turvallisuuden tunne – siinä on ihmisen psyyken keskiössä olevia asioita”, Tanner summaa.
Aihe vaatii perehtymistä ja riskinottoa niin poliitikoilta kuin toimittajiltakin. Tanner katsoo, että poliitikot ja lainsäätäjät jäävät nykyisellään liiaksi keskustelun ulkopuolelle. Asioita tuovat esille lähinnä nuorisopoliitikot ja populistit. Maahanmuuton kysymykset ratkaistaan kuitenkin politiikassa ja lait säätää eduskunta.
”Keskustelun jarru ei ole esimerkiksi Maahanmuuttovirastossa vaan pikemminkin ongelma on poliitikkojen uskalluksen puute. Tarvittaisiin ryhtiliikettä, jotta syntyisi keskustelua vaikeistakin asioista.”
Tutkimuksessa kävi ilmi, että jotkut lehdet julkaisevat viranomaistiedotteet suoraan ja kyseenalaistamatta niiden näkökulmia. ”Tämä ei kerro hyvästä mediasta. On aika orpoa, jos tiedotteet menevät läpi kuin Neuvostoliitossa. Myös viranomaisten tavoitteena on oltava se, että yhteiskunnassa käydään aktiivista ja kriittistä keskustelua”, toteaa Tanner.
Oppimista olisi puolin ja toisin. Viranomaisia tulisi opettaa median toiminnasta ja toimittajille pitäisi tarjota maahanmuuton käsitteiden alkeet, koska peruskäsitteet sekoittuvat edelleen. Selkeys on tärkeää, ettei viranomaisten viestiä käytetä polttoaineena puolivillaisiin argumentteihin.
Teksti Sanna Rummakko
|
|
|
Muuttoliikkeessä-hanke on saanut ulkoasiainministeriön viestintätukea.
|
| |
|