Fiktiota, joka voisi olla faktaa: kadonneen turvapaikanhakijan tarina

Mari Pyyn esikoisromaani Kadonnut on hyvin todentuntuinen. Se on tarina alaikäisestä turvapaikanhakijasta. Tytöstä, joka katoaa Suomessa, vaikka on päässyt turvallisesti vastaanottokotiin. ”Sain kimmokkeen teemaan, kun työn kautta tuli ajatus, että minulla olisi monen kirjan verran asiaa. Kirjoitin kuitenkin sosiaalityöntekijän näkökulmasta. Ja ongelmista, joita sosiaalityöntekijälle tulee ison pomon eli byrokraatin kanssa. Jos minut tunnistaa kirjasta, olen se iso byrokraatti”, kertoo Mari Pyy.

Pyy tuntee aiheensa hyvin. Hän aloitti maahanmuuttajatyön 2000-luvun alussa ja vuosina 2008-2010 hän toimi Espoon alaikäisten turvapaikanhakijoiden vastaanottokotien johtajana. ”Ollessani johtajana sekä tyttöjä että poikia katosi. Jäin usein miettimään mihin he hävisivät? Mikä on kadonneiden kohtalo? Kiinnostiko se ketään? Kenelle se kuuluu?”, kyselee Pyy.

Kirjailija ei muista, että hänen aikanaan kadonneista olisi tehty katoamisilmoituksia. ”Oletettiin vain, että nuoret olivat jatkaneet matkaa.” Turvapaikkaprosessin ollessa kesken lasten ja nuorten katoamisista ei juurikaan tehdä ilmoituksia. Asia on eri niiden kohdalla, jotka ovat jo saaneet oleskeluluvan ja käyvät koulua.

Ihmiskaupan uhrit eivät uskalla puhua

”Marin kirja on fiktiota, mutta valitettavasti ihan arkipäivää, kun ajattelen mistä lähtökohdista tytöt tulevat. Kirja on ihan totta”, toteaa sosiaalityöntekijä Riitta Moghaddam Espoosta. Suurin osa alaikäisinä Suomeen tulleista turvapaikanhakijoista on nuoria miehiä, yleensä noin 15-17 –vuotiaita. Tyttöjä tulee vähemmän, mutta heillä voi olla vaikeampaa.

”Tytöt ovat erityisen haavoittuvassa asemassa. Niillä, jotka ovat ihmiskaupan uhreja, on todella ikävät taustat. Tytöt ovat usein matkalla jonnekin, mutta jäävät kiinni Suomessa. Heitä katoaa silloin tällöin”, Moghaddam sanoo. ”Ihmiskaupan uhreja on peloteltu. He eivät uskalla puhua. Turvapaikkapäätöstä odotellessa nuoret eivät kerro kaikkea. Vasta, kun oleskelulupa on myönnetty, he saattavat puhua.”

Moghaddam on työskennellyt lasten kanssa vuodesta 2008 ja pakolaisvastaanotossa vuodesta 1985. ”Kirjassa tulee esiin, miten vaikeaa sosiaalityöntekijän on ajaa lapsen etua. Ja välillä joutuu tekemään ikäviäkin päätöksiä. Ei tässä työssä voi olla sinisilmäinen.”

Alaikäisten turvapaikanhakijoiden määrä laskenut

Espoon alaikäisten ryhmä- ja perheryhmäkodeissa on tällä hetkellä suurin osa poikia. 14 turvapaikanhakijan joukossa on vain kolme tyttöä.  Alaikäisiä turvapaikanhakijoita on huomattavasti vähemmän kuin joitain vuosia sitten.

”Vuonna 2008 alaikäisiä turvapaikanhakijoita saapui Suomeen meidän mittakaavassa paljon – noin 700. Se on paljon, kun edellisenä vuonna luku oli alle sadan”, taustoittaa ylitarkastaja Jutta Saastamoinen Maahanmuutto- virastosta. Vuosina 2008 ja 2009 sekä lasten että aikuisten turvapaikan- hakijoiden määrät olivat korkealla. Sitä ennen alaikäisiä Suomeen tuli satakunta alaikäistä per vuosi.

Viime vuosina luvut ovat olleet jälleen alhaiset – noin 150 nuorta vuodessa. ”Kaikenikäisiä on tullut vähemmän. Siihen ei löydy selkeää vastausta. Tilanteeseen vaikuttavat lähtömaiden turvallisuus, käytössä olevat salakuljetusreitit, lainsäädännöt sekä perheenyhdistämiskäytännöt”, Saastamoinen kertoo. Kun pakoon lähdetään ja salakuljettajien kanssa neuvotellaan, ei usein vielä tiedetä mihin maahan ollaan päätymässä.

Nuoria ei yleensä palauteta

”Yksintulleet alaikäiset saavat yleensä oleskeluluvan, vaikkei se ole itsestään selvää. Alaikäisten kansainvälisen suojelun tarve arvioidaan samoin kuin aikuisten kohdalla”, Saastamoinen sanoo. Nuoret voivat saada kolmenlaisia oleskelulupia. Turvapaikan saa, jos lapsella on perusteltu pelko joutua vainotuksi. Jos kysymys ei ole vainosta, mutta pelätään, että kotimaassa odottaa kuolemantuomio tai kidutuksen uhriksi joutuminen, myönnetään oleskelulupa toissijaisen suojeluntarpeen perusteella. Humanitaarista suojelua taas annetaan lapsille, joiden kotimaassa on esimerkiksi vakava aseellinen selkkaus eikä palaaminen ole siksi turvallista. ”Usein perusteena on inhimillinen syy. Nuori tarvitsee kansainvälistä suojelua. Tällöin oleskeluluvan epääminen olisi ilmeisen kohtuutonta. Maahanmuuttovirasto katsoo, ettei lasta tai nuorta voi palauttaa kotimaahan, jos siellä ei ole perhettä tai viranomaisia vastaanottamassa.”

Ylitarkastaja Saastamoinen arvelee, että vuosien 2010-2013 aikana on ollut noin 20 ihmiskauppatapausta. Hän painottaa, että viraston sivuilta löytyy tietoa, miten ihmiskaupan uhreja pyritään auttamaan Suomessa. ”Alaikäisten ihmiskauppatapaukset ovat yhden käden sormilla laskettavissa. Viranomaisten tulisi saada lisää koulutusta siitä, miten saamme nämä tapaukset rikostutkintaan.”

Nuorten edustajilla suuri vastuu, muttei koulutusta

Fiktiivisessä Kadonnut-kirjassa tulevat esiin kysymykset eri viranomaisten rooleista ja vastuut lapsen edun ajamisessa. Esimerkiksi lapsen edustajille ei ole Suomessa virallista koulutusta. Kirjan loppuratkaisusta kirjailija sanoo, ettei ole varma onko juuri näin Suomessa koskaan tapahtunut. ”En esimerkiksi ole haastatellut poliisia. Mutta kirja tuo edustajuuden heikot kohdat esille. Edustajille on tiukka seula, mutta heidän työtään ei säätele laki. Toisin on sosiaalityöntekijöiden kohdalla. Edustajille ei ole myöskään virallista koulutusta”, Pyy miettii. Edustajien tehtävänä on ajaa lasten etua monenlaisissa eri yhteyksissä. Vaikka siitä saakin palkkion, työ perustuu hyvin pitkälti vapaaehtoisuuteen.

Pyyn seuraava kirja on jo suunnitteilla. Aiheena ovat paperittomat. ”Kukaan ei tiedä, kuinka paljon yksintulleita nuoria on Etelä-Euroopassa – esimerkiksi Kreikassa – ilman papereita.” Seuraavassa romaanissaan Pyy aikoo kuitenkin kirjoittaa aikuisista.

Kirja: Kadonnut (2013), Mari Pyy, Myllylahti


Kuva: Eeva Suhonen. Kuvassa Mari Pyy.