Kuka on vastuussa Välimeren kuolonuhreista?

ECRE haastatteli Tineke Strikiä, joka on tutkii Välimerellä 61 ihmisen kuolemaan johtanutta onnettomuutta. Veneen sijainti ja sen joutuminen merihätään oli viranomaisten tiedossa, mutta ketään ei lähetetty pelastamaan. Vuoden 2011 aikana arviolta 2000 ihmistä on saanut surmansa Välimerellä matkalla Eurooppaan.

ECRE haastatteli Hollannin senaatin jäsentä ja Euroopan neuvoston raportoijaa Tineke Strikiä, joka on asetettu tutkimaan toukokuussa 2011 Välimerellä 61 ihmisen kuolemaan johtanutta onnettomuutta. Veneen sijainti ja sen joutuminen merihätään oli viranomaisten tiedossa, mutta ketään ei lähetetty pelastamaan.

Onnettomuudessa kuolleet uhrit olivat matkalla Libyasta Italiaan kuuluvalle Lampedusan saarelle.

Mitä olette saaneet selville Välimerellä tapahtuneesta onnettomuudesta?

Olemme keskustelleet onnettomuudesta selvinneiden kanssa sekä veneeltä lähetetyn hätäkutsun saaneen papin kanssa. Olemme myös keskustelleet monien toimijoiden kuten Italian rajavartioiden, Italian pakolaisjärjestöjen, NATO:n edustajien, Euroopan neuvoston lähettilään, Amnestyn sekä useiden europarlamentaarikkojen kanssa. Lisäksi olemme keskustelleet kansainvälisen oikeuden asiantuntijoiden, Frontexin, UNHCR:n sekä Punaisen Ristin edustajien kanssa.

Olemme myös pyytäneet satelliiteilla kerättyjä kartta- ja lokitietoja selvittääksemme, oliko hädässä olleen veneen lähellä muita aluksia. Tätä keinoa on hyödynnetty ennenkin esimerkiksi CIA:n laittomien säilöönottokeskusten paikantamisessa.

Olemme pyytäneet tietoja alueella olleista aluksista myös suoraan eri mailta. Kun saamme selville, minkä maiden lippujen alla purjehtivia aluksia alueella oli, tiedämme, mitkä valtiot ovat vastuussa tapahtuneesta. Silloin voimme kysyä heiltä, tiesivätkö ne hädässä olleesta veneestä, ja miten ne reagoivat tähän tilanteeseen.


Veneen sijainti ja sen joutuminen merihätään oli viranomaisten tiedossa

Jos tämä ei onnistu, voimme kääntyä eri maiden kansanedustajien puoleen, jotka voivat painostaa hallituksiaan informaation keräämiseksi. Olemme myös pyytäneet NATO:lta tietoja siitä, mitkä kaikki maat osallistuivat NATO:n
toimintaan Libyassa.

Voitko kertoa meille enemmän tapauksesta, jossa 61 ihmistä jätettiin kuolemaan merelle hätäkutsuista huolimatta?

Tämä on hyvin erityinen tapaus. Veneen sijainti ja sen joutuminen merihätään oli viranomaisten tiedossa. Henkiin jääneet voivat kertoa meille, mitä todella tapahtui. Viime vuonna arviolta 2000 ihmistä kuoli tai katosi Välimerellä. Juuri sinä vuonna, kun Välimeri on ollut tarkemman valvonnan kohteena kuin koskaan aikaisemmin, myös suurin määrä kuolemia on kirjattu.

Olemme tehneet haastatteluja henkiin jääneiden kanssa, mikä on erittäin tärkeää selkeän ja kokonaisen kuvan saamiseksi onnettomuudesta. Toistaiseksi emme täysin tiedä, miten vene päätyi tuuliajolle, ja ketä voidaan pitää tästä vastuullisena.

Mitkä ovat valtioiden velvollisuudet merihätään joutuneita ihmisiä kohtaan?

Jokaisen merellä olevan vastuu on auttaa apua tarvitsevia. Tämä koskee kaikkia oli kyseessä sitten sotilaslaiva, kalastusalus tai kauppalaiva. Ainoa poikkeus on tilanne, jossa toisen veneen tai henkilön pelastaminen olisi vaaraksi omalle aluksellesi. Tästäkin huolimatta tulee varmistaa, että joku toinen pääsee auttamaan.


Kuka helikopterin lähetti, ja miksi se ei palannut pelastamaan veneessä olleita ihmisiä?

On vaikeaa määritellä, kenen tai minkä toimijan tulisi koordinoida
pelastusoperaatioita. Meri on jaettu niin kutsuttuihin etsintä- ja pelastusalueisiin (SAR). Tässä tapauksessa vene oli hädässä Libyan alueella. Libya ei ole kuitenkaan koskaan allekirjoittanut SAR-sopimusta. SAR-alue ei ole siis kenenkään vastuullisen toimijan harteilla, mikä aiheuttaa vakavan uhkan ja rikkoo selkeästi kansainvälistä oikeutta.

Vastuunjaossa ei tulisi olla lainkaan puutteita. Italialaiset rajaviranomaiset kertoivat meille, että mikäli vene olisi ollut heidän alueellaan, he olisivat pelastaneet nämä ihmiset tai varmistaneet, että joku muu tulisi apuun. He kuitenkin väittävät, ettei veneen pelastaminen ollut heidän vastuullaan, ja siksi he lähettivät viestin merellä olleille laivoille tarkkailla alueella olevia veneitä. Italian
viranomaiset eivät myöskään katsoneet vastuukseen selvittää jälkeenpäin, mitä veneelle oli lopulta tapahtunut.

Joku oli kuitenkin havainnut hätäkutsun, koska tiedämme helikopterin kierrelleen veneen yläpuolella. Tässä vaiheessa ihmiset veneessä uskoivat, että heidät pelastettaisiin, mutta kopteri ei koskaan palannut.


Hengissä selvinneet ovat kertoneet  pidelleen vauvaa ylhäällä käsissään näyttääkseen, että mukana oli myös lapsia

Voidaan siis olettaa, että jokin laiva oli nähnyt hädässä olevan veneen, mutta ei toiminut ihmisten pelastamiseksi. On erittäin outoa, että helikopteri lähetettiin tarkistamaan, onko vene todella merihädässä, mutta mitään pelastustoimia ei tämän jälkeen aloitettu. Mielestäni näyttää selvältä, että helikopterista käsin heidän täytyi nähdä, että vene tarvitsi apua. Hengissä selvinneet ovat kertoneet näyttäneen merkkejä ja esimerkiksi pidelleen vauvaa ylhäällä käsissään näyttääkseen, että mukana oli myös lapsia. On erittäin tärkeää selvittää, kuka helikopterin lähetti, ja miksi se ei palannut pelastamaan veneessä olleita ihmisiä.

Onko vastuunjako määritelty selkeästi kansainvälisessä merenkulkulainsäädännössä?

Euroopan komission peruskokouksen kuulemisessa kaikki tahot mukaan lukien UNHCR ja tutkijat lausuivat, että lainsäädäntö on olemassa. Merenkulun oikeus, humanitaarinen ja pakolaisoikeus ovat selkeitä sekä toisiaan täydentäviä, eivät ristiriitaisia. Kysymys on siitä, ovatko maat halukkaita noudattamaan niitä.
Muutama viikko sitten UNHCR:n konferenssissa käsiteltiin samaa aihetta ja sielläkin todettiin lakien olevan riittäviä. On kuitenkin tarkasteltava, miten käytännön yhteistyöstä voidaan organisoida paremmin, jotta maiden voidaan varmistaa noudattavan velvollisuuksiaan.

Miten tällaiset tragediat Euroopan rajoilla voitaisiin välttää?

Meidän pitäisi eliminoida ne syyt, miksi ihmiset ensinnäkin joutuvat tämän kaltaisiin tilanteisiin. Libyan tapauksessa Saharan eteläpuolisesta Afrikasta tulleet pakolaiset joutuivat Gaddafin ja kapinallisten maalitauluiksi ja olivat pakotettuja pakenemaan Välimeren yli. On kummallista, että näemme vaivaa pelastaaksemme ihmisiä vasta sitten, kun he ovat ottaneet riskin ja paenneet kuolemankin uhalla. Ehkä tällaisissa tilanteissa ihmisiä voitaisiin evakuoida jo ennen kuin he päättävät paeta meren yli.


On kummallista, että näemme vaivaa pelastaaksemme ihmisiä vasta sitten, kun he ovat ottaneet riskin ja paenneet kuolemankin uhalla

En tiedä, kuinka realistista tällä hetkellä on, että EU osallistuisi siirtolaisten evakuoimiseen tällaisissa tilanteissa. EU:n jäsenvaltiot evakuoivat kyllä omat kansalaisensa, mutta eivät pakolaisia. Tarvitaan poliittista tahtoa auttaa ihmisiä, jotta tällaiset tilanteet voidaan välttää.

Auttaisi myös jos EU:n eteläisten valtiot eivät tuntisi, että he kamppailevat tämän ongelman kanssa yksin. SAR-sopimuksessa on puutteita, mutta myös silloin, kun ihmisiä todella pelastetaan, maat kuten Malta ja Italia ovat haluttomia päästämään ihmisiä maihin.


Laivojen tulisi joutua vaikeuksiin, jos he eivät ole auttaneet hädässä olevia eikä toisinpäin

Italiassa useissa tapauksissa ihmisten salakuljettamisesta syytetyiltä kalastajilta on takavarikoitu heidän veneensä vuosikausiksi. Myös silloin, kun kalastajat ovat tuoneet pelastettuja maihin, he ovat joutuneet odottamaan viikkoja ennen kuin ovat saaneet aluksensa takaisin. Kun ihmisten pelastamisesta koituu näin merkittävää vahinkoa kalastajille, se nostaa kynnystä auttaa. Laivojen tulisi joutua vaikeuksiin, jos he eivät ole auttaneet hädässä olevia eikä toisinpäin.


Minkälainen rooli YK:lla tai NATO:lla on tällä kentällä?

NATO ei näytä olevan halukas kantamaan vastuuta, mutta kansainväliset järjestöt voisivat, ja niiden tulisi turvata, että eri maiden välillä olisi enemmän yhteistyötä tällä kentällä. Yksittäisille valtioille on vaikeaa määritellä, kenen tulisi johtaa tai mitkä ovat ne kannustimet, jotka rohkaisevat ottamaan johtavan roolin.

Mitä vaikutusta työlläsi ja selvitykselläsi arvioit olevan?

Toivon, että raportti lisää tietoisuutta kansainvälisistä velvoitteista ja vastaavien tragedioiden välttämisen tärkeydestä. On tärkeää, ettei pelastusvelvollisuuden laiminlyönti jää mainitsematta ja rankaisematta. Jos pystymme todistamaan, mitkä tahot toimivat väärin, jäsenvaltiot tulevat jatkossa olemaan huolellisempia, siten paine tehdä yhteistyötä, jakaa vastuita ja löytää toimivia ja sitovia ratkaisua tulee kasvamaan.

Toivon, että tämä herättää myös keskustelua jäsenvaltioissa. Minusta on pöyristyttävää, että tällainen tragedia voi tapahtua niin lähellä rajojamme ja olemme silti pysyneet niin vaiti.
Pyrimme myös kehittämään yleisiä suosituksia, joiden avulla tragediat voidaan jatkossa estää. Jos kansainväliset vastuut eivät ole selkeitä, niitä täytyy selkiyttää. Jos ne taas ovat selkeitä, mutta niitä ei noudateta asianmukaisesti, haluan kehittää suosituksia, miten säännösten noudattaminen voidaan taata käytännössä.

Miten EU on mielestäsi reagoinut Pohjois-Afrikan myllerykseen ja sotaan ja etenkin konflikteja paenneiden ihmisten saapumiseen Eurooppaan?

Raporttini mukaan suurin osa Libyasta paenneista ihmisistä hakeutui Tunisiaan ja Egyptiin. Tunisia ja Egypti ottivat vastaan molemmat puoli miljoonaa ihmistä, mutta EU:ssa pidettiin silti suurta meteliä 25 000 Italiaan saapuneesta. EU:n jäsenvaltiot olivat lisäksi haluttomia uudelleensijoittamaan pakolaisia Tunisian leireiltä.

Tämä kaikki tapahtui vielä aikana, jolloin molemmat, Tunisia ja Egypti, olivat erittäin haavoittuvassa vallankumouksen jälkeisessä vaiheessa. Jos todella haluamme vahvistaa alueen vakautta, on näytettävä, etteivät nämä valtiot ole yksin. Maat avasivat auliisti rajansa ja ymmärsivät ihmisten tilanteen samalla, kun me vain pitkälti seurasimme tilannetta sivusta tekemättä mitään.

Tämän jälkeen epäonnistuimme Italian ja Maltan auttamisessa etenkin, kun maat kuten Ranska ja Tanska halusivat sulkea rajansa. Tämä kuvastaa
erinomaisesti sitä, miten emme edelleenkään ole poliittisesti valmiita hyväksymään yhteistä turvapaikkajärjestelmää. Esitämme kauniita julkisia lausumia, mutta kun on tosi kyseessä jäsenvaltiot eivät halua luopua itsemääräämisoikeudestaan eikä huolehtia kriiseistä, jotka tapahtuvat lähialueilla. En usko, että molempia voi saada: Joko järjestelmä on yhteinen ja osoitat toisille solidaarisuutta tai sitten suljet kaikki rajasi ja yrität keksiä pyörää uudelleen keskenäsi.

Olin erittäin pettynyt, kun Euroopan komissio lausui onnettomuuteen liittyen, ettei tilanteeseen ollut oikeutta puuttua, koska vene oli Libyan aluevesillä

Yhteinen järjestelmä kulkee käsi kädessä solidaarisuuden periaatteen kanssa. Itse asiassa meidän tulisi katsoa pidemmälle kuin Euroopan rajoille. Tällä hetkellä EU:n rajavalvonta jatkaa siirtymistään Pohjois-Afrikan puolelle ja vielä pidemmällekin. Siksi ei voida enää väittää vastuumme alkavan vasta silloin, kun ihmiset saapuvat jäsenvaltioidemme maantieteelliselle alueelle. Tämän vuoksi olin erittäin pettynyt, kun Euroopan komissio lausui onnettomuuteen liittyen, ettei tilanteeseen ollut oikeutta puuttua, koska vene oli Libyan aluevesillä.

Jotkut EU-maat ovat lisäksi solmineet turvattomien kolmansien maiden kanssa kahdenvälisiä sopimuksia, joiden perusteella voidaan esimerkiksi käännyttää pakolaisia takaisin jo avomerellä. Jos tämän kaltaiset sopimukset johtavat ihmisten kuolemiin tai epäinhimilliseen kohteluun, Euroopan maat rikkovat Euroopan ihmisoikeussopimusta.

Mitä uskot tapahtuvan seuraavien vuosien aikana Euroopassa liittyen turvapaikka-asioihin ja Euroopan yhteiseen turvapaikkajärjestelmään (CEAS)?

En usko, että meillä tulee olemaan yhteistä eurooppalaista turvapaikkajärjestelmää vuonna 2012.  Euroopan komission ehdotukset eivät näytä siltä, että maat hyväksyisivät yhteisen turvapaikkajärjestelmän. Alkuperäinen idea oli
rakentaa yhtenäistetty järjestelmä, mutta valtioilla on edelleen  monia mahdollisuuksia tehdä poikkeuksia ja olla noudattamatta tiettyjä sääntöjä ja käytäntöjä.

Direktiiveistä sovittaessa komission täytyi tehdä paljon kompromisseja, joten pöydällä on jälleen vesitetty versio alkuperäisestä ajatuksesta. Dublin-asetuksesta ei ole edelleenkään yksimielisyyttä. Vastaanottodirektiivi on edelleen erittäin vaikeassa vaiheessa etenkin turvapaikanhakijoiden työnteko-oikeutta
osalta. Unionilla on vielä pitkä matka kuljettavana ennen kuin voidaan sanoa Euroopalla olevan yhteinen eurooppalainen turvapaikkajärjestelmä.

Haastattelu: ECRE

Käännös: Ilari Lovio

Kuva: PICUM

Lue alkuperäinen haastattelu englanniksi ECRE:n sivuilla.

Lue Guardianin uutinen onnettomuudesta (8.5.2011): www.guardian.co.uk/world/2011/may/08/nato-ship-libyan-migrants