Kuvia ilmastonmuutoksesta: “Olimme kerran kolme mailia merestä”

Valokuvaaja Nyani Quarmynen kuvasarja Climate Change: ”We Were Once Three Miles From the Sea” käsittelee ilmastonmuutoksen seurauksia Ghanan rannikolla.  ”Länsimaissa puhutaan usein ilmastonmuutoksen vaikutusten hillitsemisestä. Kehitysmaissa puhutaan jo näihin vaikutuksiin
sopeutumisesta”, Quarmyne toteaa.

Intiassa ghanalais-filippiiniläiseen perheeseen syntynyt valokuvaaja on kuvailee itseään ”kulttuuriseksi sekoitukseksi” ja on asunut jo lähes kymmenessä eri maassa.

Quarmynen kuvasarja Climate Change: ”We Were Once Three Miles From the Sea” käsittelee ilmastonmuutosta. Se kuvaa Ghanassa, Adan alueella ovien kylien katoamista nousevan merenpinnan ja hiekan tieltä. Haastattelimme kuvaajaa Helsingissä nähtävän kuvasarjan tiimoilta.

Miten päädyit kuvamaan kyliä Ghanan rannikolla ja käsittelemään ilmastonmuutoksen teemaa?

Isäni on ghanalainen, mutta olen kotoisin monesta paikasta ympäri maailmaa. Olin ensimmäistä kertaa Ghanassa vuonna 2004 ja vierailin silloin myös Totopen kylässä, jossa suurin osa sarjan kuvista on otettu.

Silloin kylän keskellä oli isoin avoin tila, johon oli pystytetty telttoja yhteisön kokousta varten. Kalastusveneet makasivat rannalla ja muistan kylän asukkaita eniten puhuttaneen puhtaan makean veden puute.

Vuonna 2010 muutin perheeni mukana Ghanaan ja palasin vielä samana vuonna myös Totopen kylään. Olin yksinkertaisesti järkyttynyt siitä, että tänä aikana lähes koko kylä oli kadonnut. Paikkaa, jossa yhteisön kokous oli pidetty, ei enää ollut, ja meri nousi niiden talojen luokse, jotka olivat vielä jäljellä. Muutos oli hätkähdyttävä.

Olimme juuri asuneet Australiassa ja sitä ennen Pohjois-Amerikassa. Ensimmäisessä maailmassa ilmastonmuutos on hyvin abstraktia todellisuutta. Ajattelemme ilmastonmuutosta kun ostamme energiatehokkaamman jääkaapin tai hybridiauton.

Siirtyminen tuosta maailmasta Totopeen teki ilmastonmuutoksesta yhtäkkiä hyvin välittömän ja konkreettisen todellisuuden.

Kuvasarja syntyi tästä kokemuksesta. Keskustelin yhden kylän vanhimman kanssa, joka muotoili kylän historian näin: ”Tämä ei ole kylän alkuperäinen sijainti. Olimme kerran kolme mailia merestä.” Siitä kuvasarja sai nimensä

Otit kuvat vuonna 2010. Oliko kylä silloin jo täysin autioitunut vai asuttiinko siellä vielä?

Silloin kylässä asui vielä muutama henkilö, mutta elämä oli jo lähes mahdotonta. Kun rannikolla oli myrskyjä, kylä tulvi ja he viettivät yönsä ulkona vedessä seisoen, koska talot olisivat voineet sortua millä hetkellä tahansa.

Mutta kysymys ei ole vain Totopesta. Kävi selväksi, että ilmiö vaikuttaa moniin kyliin rannikolla. Minulle nämä kylät ovat kuin pienoismaailma siitä mitä tulee tapahtumaan laajemmalla skaalalla. Tämä on koko Länsi-Afrikan tulevaisuus. Täällä pääkaupungitkin ovat usein rannikolla.

Nyt on selvää, että eroosio on nopeutunut dramaattisesti.

Toki on muistettava, että alue on kärsinyt rannikon eroosiosta ennenkin. Isäni on kotoisin täältä ja hän on kertonut tarinoita siitä miten talot ovat saaneet väistyä meren tai hiekan tieltä. Aikaisemmin kyse on ollut kuitenkin hitaasta kehityksestä. Kesti useiden sukupolvien ajan ennekuin huomattavia muutoksia tapahtui.

Nyt on selvää, että eroosio on nopeutunut dramaattisesti. Helposti havaittavia muutoksia tapahtuu vain muutaman vuoden kuluessa. Olemme saavuttaneet pisteen, jossa ilmasto on muuttunut ja se vaikuttaa eroosion ja myös aaltojen muodostumiseen.

Miten alueen asukkaat suhtautuvat tilanteeseen, pystyvätkö he sijoittumaan muualle?

Heidän sijoittumiseensa uusille alueille liittyy paljon avoimia kysymyksiä. Yksi vaihtoehto on ollut täyttää suoaluetta jätteellä ja siirtyä sille asumaan. Ennemmin tai myöhemmin jäte kuitenkin päätyy ekosysteemiin, joten vaihtoehto on huono. Yhtä aluetta on katsottu heille tilalle, mutta tämä on kaunana merestä, joka vaikeuttaa heidän elinkeinoaan kalastajina. Lähialueet heti kylän takana ovat kuitenkin yksityisomistuksessa, joten ihmiset ovat pakkomuuton edessä.

Tämä aiheuttaa helposti maan omistusoikeuksiin liittyviä konflikteja ihmisten muuttaessa alueille, joita ei aiemmin ole ollut pidetty näille yhteisöille kuuluvina. Samoista maista kilpailevat investoijat, jotka rakentaisivat alueelle hotelleja. Aiheeseen liittyy paljon avoimia vastuun kysymyksiä.

Mihin ihmiset yleensä muuttavat näistä kylistä?

On monia polkuja. Yhden perheen poika muutti Kameruniin, monet muuttavat kaupunkeihin. Monet myös jäävät lähialueille esimerkiksi lähimpään pikkukaupunkiin.

Ovatko nämä yhteisöt olleet aiheesta dialogissa paikallis- tai valtionhallinnon kanssa?

Täytyy muistaa, että nämä ihmiset eivät ole erityisen vaikutusvaltaisia. Keinot dialogiin hallinnon kanssa ovat vähissä. Välillä media tai tutkijat ovat olleet kiinnostuneita heidän kohtalostaan ja oikeuksistaan.

Mutta tässä piileekin jutun juoni: Ne joilla on todelliset mahdollisuudet vaikuttaa asiaan, ovat kaukana. Ne ovat teollistuneet, kehittyneet maat.

Tilanne koskettaa minua, koska olen myös australialainen. Isäni on ghanalainen, mutta minulla on myös Australian kansalaisuus. Olen seurannut tulevia vaaleja siellä. Oppositiossa oleva konservatiivipuolue on tehnyt selväksi, että voittaessaan vaalit heidän tavoitteenaan on hiilipäästöjä rajoittavan verotuksen poistaminen. He pyrkivät siis aktiivisesti huonontamaan tilannetta.

Aiommeko rakentaa muurin koko Länsi-Afrikan rannikolle?

Tämä on se taso, jolla muutoksen tulisi tapahtua. Mikään muu ei riitä. Täällä Ghanassa on meneillään hanke, jossa rannalle rakennetaan seinämää hillitsemään tulvia ja eroosiota. Mutta pitkällä juoksulla, aiommeko rakentaa muurin koko Länsi-Afrikan rannikolle? Puhumme hyvin lyhytnäköisestä ratkaisusta. Todelliset ratkaisut tapahtuvat kaukana täältä.

Onko tämä se viesti minkä haluat sanoa kuvillasi?

Kuvani puhuvat kollektiivisen vastuunjaon tarpeesta. Tavoitteeni on todella ollut tehdä olo länsimaissa epämukavaksi ja tuoda kaukana oleva todellisuus lähelle kotia. Länsimaissa koko aihe on niin helppo sivuuttaa koska konkreettiset muutokset tapahtuvat niin kaukana. Mutta on vain ajan kyse milloin samanlaiset ilmiöt esiintyvät yhtä vakavana myös muualla maailmassa.

Teksti: Ilari Lovio

Kuva: Felix Kindermann

Nyani Quarmynen kuvasarja Climate Change: “We Were Once Three Mails From the Sea” Kirjasto 10:ssä 16.9-29.9.2013.