Laadukas kehitysyhteistyö ei tarpeeksi tunnettua

Suomen uusi hallitus päätti leikata kehitysyhteistyömäärärahoja liki 40 prosenttia. Leikkaus koskee myös kehitysyhteistyötä koskevaa viestintää sekä välillisesti myös journalismia. Leikkasiko hallitus rahoja tietämättä hyvistä tuloksista? Miten viestintää ja journalismia pitäisi nyt tehdä, jotta kehitysmaissa tehty tuloksekas työ olisi tunnetumpaa?

Ulkoministeriön tilaaman Suomen kehitysyhteistyöarvioinnin tehnyt Ritva Reinikka toteaa raportissaan 2015, että kehitysyhteistyö on laadukasta, mutta siitä tiedottaminen ei ole ollut riittävän hyvää. Onko järjestöjen viestinnän ammattilaisten katsottava peiliin?

Jokaisella suomalaisella on varmasti jonkinlainen kuva kehitysmaista. Ulkoministeriön vuosittaisen mielipidemittauksen mukaan suurin osa suomalaisista kannattaa kehitysyhteistyötä. Vaikka yleinen mielipide on positiivinen, ihmisten tietous kolmannen maailman tilanteesta saattaa olla ontuva.

”Ihmiset eivät tiedä, mikä on tämän päivän kehitysyhteistyötä. Vieläkin puhutaan traktoreista.”

Emma Gama on ylpeä puutarhastaan, jonka hoidosta hän saa iloa. Emma perhe on kokenut kovia. Mies on vammautunut ja pysyvästi pyörätuolissa, Emma sai avioliiton ulkopuolisesta suhteesta HIV-tartunnan. Hänet on kuvattu Swazimaassa 2010 Punaisen ristin nälkäpäivää varten.  Juttujen myyminen kotipuutarhoista oli hyvin vaikeaa. Kuva: Eeva Suhonen.

Emma Gama on ylpeä puutarhastaan, jonka hoidosta hän saa iloa. Gaman perhe on kokenut kovia. Mies on vammautunut ja pysyvästi pyörätuolissa, Emma Gama sai avioliiton ulkopuolisesta suhteesta HIV-tartunnan. Gama on kuvattu Swazimaassa 2010 Punaisen ristin nälkäpäivää varten. Juttujen myyminen kotipuutarhoista oli hyvin vaikeaa. Kuva: Eeva Suhonen.

Järjestöt uutistoimistoiksi?

Toimittaja Katja Hedbergillä on kokemusta kehitysviestinnästä sekä toimittajana että Kirkon Ulkomaanavun viestintäpäällikkönä. Hän tunnustaa, että vielä on paljon tehtävää.

”Ihmiset eivät tiedä, mikä on tämän päivän kehitysyhteistyötä. Vieläkin puhutaan traktoreista. Suurin puute viestinnässä on, että järjestöt eivät ole ottaneet aktiivista roolia. Vaikka järjestöt viestivät paljon, kuva ei vastaa todellisuutta. Maailmalla on paljon rautaisia ammattilaisia, miksi heitä ei käytetä tarpeeksi”, kysyy Hedberg.

Hänen mielestään itkevät lapset saavat väsymään ja se tie on kuljettu loppuun.

”Onhan se haaskausta, jos järjestöillä on ihmisiä siellä, missä tapahtuu, mutta se ei näy viestinnässä. Miksi sitä ei ole nostettu esille? Millä mediatalolla on työntekijöitä heti siellä, missä on kriisi? Asiantuntijoita, joilla on kulttuurintuntemusta?”

Hedbergin mukaan järjestöjen mahdollisuudet toimia uutislähteinä ja tuottajina on aliarvostettu mahdollisuus. Samalla, kun lähetettyjen ulkomaantoimittajien määrä vähenee, hän kaipaa muutosta suuntaan, jossa järjestöt voisivat toimia uutistoimistojen tavoin.

Juttuja pitkäjänteisestä kehitysyhteistyöstä vaikea myydä mediaan

Useat kehitysmaihin erikoistuneet toimittajat tunnustavat, että on juttuja kehityshankkeista on vaikea myydä. Jos kyseessä ei ole akuutti kriisi, toimituksessa haukotellaan, kun juttua ehdottaa kehitysmaihin perehtynyt toimittaja.

”Nykyään on entistä vähemmän kysyntää kehitysmaa-aktivistijutuilla. Kehitysmaista kertovia juttuja saa huonosti kaupaksi. On vaikea myydä juttua kyläkehitysohjelmista, paikalla pitkään olleista järjestöistä. Kaiken huomioon ottaville jutuille ei ole tilaa”, sanoo 25 vuotta kehitysmaista juttuja tehnyt toimittaja Katri Simonen.

Jako köyhien ja rikkaiden välillä ei ole yksinkertainen. Jo vanhentunut Pohjoinen ja Etelä –asetelma ei sekään kuvaa todellisuutta. Simonen sanoo, että kehitysmaajournalismissa tahtoo vieläkin olla vanha virttynyt näkökulma kehittyneiden maiden ja kehitysmaiden suhteesta, jonka juuret ovat löytöretkeilijöiden tarinoissa.

”Muita ei ole lähestytty uteliaina, avoimina, halukkaina oppimaan – vaan hyötymis- ja alistamismielessä”, Simonen sanoo.

”Jutuissa pitäisi olla myös syvällistä tietoa toisista kulttuureista, esimerkiksi islamin hienostuneisuudesta, tieteestä ja tapojen viisaudesta. Afrikkalaisten yhteisöjen ihmeellisistä tavoista, ekologisesta osaamisesta sekä ihmissuhteiden lämpimyydestä.”

Lisää tietoa onnistumisista kaikille – syventävää tietoa sidosryhmille

”Omassa työsuunnitelmassani ensi vuodelle lukee isoilla kirjaimilla: enemmän esille positiivista kehitystä”, kertoo Pelastakaa Lasten kansainvälisten ohjelmien tiedottaja Max Holm.

Se tulee olemaan hänen mukaansa haastavaa, sillä media-ala on suuren murroksen keskellä. Toimittajilla on entistä vähemmän aikaa perehtyä taustoihin sekä vähemmän rahaa mennä paikan päälle.
”Jos asioita ei pääse näkemään, ymmärrys on vajavaista. Jos toimittajalla on tuntemusta, se huomaa nopeasti tekstistä”, kertoo Holm, entinen toimittaja.

Maailman Kuvalehden päätoimittaja (vt.) Anni Valtonen tietää pitkäaikaisen kehitysyhteistyöviestinnän haasteet. Hän muistuttaa kuitenkin, että kehitysviestintää tai journalismia tekevät eivät voi olettaa kaikkien suomalaisten olevan lähtökohtaisesti kiinnostuneita kehitysmaista.

”Ongelma on se, kenelle puhutaan. Alan sisäinen jargon karkottaa ihmisiä, jotka saattaisivat olla kiinnostuneita aiheista. Liian usein jargon on vaikeaa tai sisäänlämpiävää. Mietimme täällä miten perusasioita voi avata ja millä näkökulmilla saada ihmiset kiinnostumaan ja perehtymään. Pohdimme myös sitä, kuinka tuoda kaukaiset asiat esille niin, että niillä on kosketuspintaa myös suomalaisten arkeen”, Valtonen toteaa.

Järjestöt ja rahoittajana toimiva ulkoministeriö ovat kovan haasteen edessä. Ministeriön kehitysviestinnän yksikönpäällikkö Erja-Outi Heino näkee asian näin:

”Onnistuneeseen viestintään on mielestäni paljon reseptejä. Isoilla julkkisvetoisilla kampanjoilla voidaan saavuttaa ainakin hetkellistä tietoisuutta ja herättää kiinnostusta. Rajatummille sidosryhmille suunnatulla syventävällä ja pohdiskelevalla tiedolla voi olla pitkäaikaisempaa merkitystä ja vaikuttavuutta.”

Heinon mukaan pitkäjänteinen työ on tärkeää. Siihen tarvitaan myös globaalikasvatusta.

Teksti ja kuvat: Eeva Suhonen