Lotta Haikkola: Toinen sukupolvi etsii omaa paikkaansa

Maahanmuuttajien lapset ovat Suomessa hyvin nuori väestöryhmä, joka on vasta tulossa työmarkkinoille. Toisen sukupolven rooli ja kohtalo suomalaisessa yhteiskunnassa nouseekin 2010-luvulla ajankohtaiseksi kysymyksesi, sanoo aihetta tutkinut Lotta Haikkola.

Maahanmuuttajien lasten, eli niin sanotun toisen sukupolven kotoutumista pidetään usein ulkomaalais- ja integraatiopolitiikan onnistumisen mittarina. Siksi toisen sukupolven menestyminen koulussa ja työmarkkinoilla sekä heidän kokemuksensa kuulumisesta tai ulkopuolisuudesta suhteessa ympäröivään yhteiskuntaan ovat tärkeitä maahanmuuttoon liittyviä kysymyksiä.

Suomessa laajamittaisen maahanmuuton ollessa edelleen melko uusi ilmiö, kysymys toisesta sukupolvesta on alkanut vasta viime vuosina tulla
ajankohtaiseksi. Kahdelle maahanmuuttajalle Suomessa syntyneitä lapsia on vuonna 2010 reilut 40 000.

Jos toiseen sukupolveen lasketaan myös hyvin nuorena maahan muuttaneet lapset sekä kansainvälisistä avioliitoista syntyneet lapset, joiden toinen vanhempi on ulkomaalainen, luku nousee reilusti yli sataan tuhanteen.

Maahanmuuttajien lapsista puhuttaessa heihin viitataan usein termillä toisen sukupolven maahanmuuttajat. Tämä on kuitenkin harhaanjohtavaa, koska Suomessa syntyneet maahanmuuttajien lapset eivät ole koskaan elämässään muuttaneet. Tutkija Lotta Haikkola kuitenkin muistuttaa, että ”täytyy pitää mielessä maahanmuuton olevan suuri tapahtuma elämässä, joka vaikuttaa perheisiin ja sitä kautta myös perheiden lasten elämään”. Muutto toiseen maahan on siis tekijä, joka vaikuttaa näiden lasten elämään, mutta hyvin erilaisilla tavoilla.

Koulumenestys riippuu usein vanhempien resursseista

Monissa Euroopan maissa maahanmuuttohistorian ollessa pidempi toinen tai kolmaskin sukupolvi on ehtinyt jo aikuistua. Näissä maissa seurataankin jo miten nämä väestöryhmät menestyvät työelämässä. Suomessa toinen sukupolvi on vielä niin nuori, että kysymys työelämämarkkinoille siirtymisestä tulee ajankohtaiseksi vasta tulevan vuosikymmenen aikana. Tällä hetkellä Suomen toisesta sukupolvesta 90 prosenttia on alle 25-vuotiaita.

Maahanmuuttajien lasten koulumenestyksestä on kuitenkin Suomessakin olemassa jo tutkimustietoa. Elina Kilpi-Jakosen väitöskirjatutkimuksessa todetaan, että maahanmuuttajien lapset eivät ole menestyneet peruskoulussa yhtä hyvin kuin valtaväestö. Huonompi menestys selittyy vanhempien resursseilla. Maahanmuuttajaperheiden vanhempien sosioekonominen asema huomioiden maahanmuuttajien lapset pärjäävät koulussa keskimäärin yhtä hyvin kuin samankaltaisista olosuhteista tulevat valtaväestön lapset.

”Maahanmuuttajien lapset menestyvät peruskoulussa yhtä hyvin kuin valtaväestö, kun vanhempien resurssit muistetaan ottaa vertailussa huomioon”, Haikkola kiteyttää. Toisen sukupolven huonompi koulumenestys nähdään siis johtuvan vanhempien huono-osaisuudesta. ”Näyttäisi siltä, että etenkin vanhempien huono menestyminen työmarkkinoilla johtaa huonoon kiinnittymiseen yhteiskuntaan, joka näkyy lasten koulumenestyksessä. Hyvä- ja huono-osaisuus periytyvät yhtälailla maahanmuuttajien kun valtaväestönkin keskuudessa. Vaikka Suomen koulutusjärjestelmää voi kehua tasa-arvoiseksi, korkeasti koulutettujen lapset jatkavat yliopistoon yli seitsemän kertaa todennäköisemmin kuin ei-korkeasti koulutettujen lapset”, Haikkola muistuttaa.

Vaikka huolenaiheitakin on, suomalainen koulutusjärjestelmä näyttäisi ottavan maahanmuuttajien lapset melko hyvin vastaan. Myöhään tapahtuva valinta ammatillisen ja yleissivistävän koulutuksen välillä antaa maahanmuuttajataustaisille oppilaille aikaa kuroa kiinni valtaväestön kanssa.

Kamppailu suomalaisuuden ja ulkomaalaisuuden rajasta

Haikkola itse on tutkinut maahanmuuttajien lapsien identiteetteihin liittyviä kysymyksiä. Hänen mukaansa ulkomaalaisuus on usein vahvasti läsnä toisen sukupolven käsityksissä itsestään. Identiteettiä rakennetaan usein juuri tekemällä eroa suomalaisuuteen ja siihen liitettyihin negatiivisiin piirteisiin. Suomalaisen ja ulkomaalaisen ero ei siis häviä helpolla, vaikka ihminen olisi syntynyt ja asunut koko elämänsä Suomessa.

Haikkola kuitenkin muistuttaa, ettei tästä tule päätellä, etteivät nämä nuoret olisi kotoutuneet tai suomalaistuneet. Kyse on usein nuorille tyypillisestä kehitysvaiheesta, jossa halutaan erottautua muista omaa erityisyyttä etsiessä.

”Kyse voi olla omien juurien löytämisestä, tietynlaisesta uudelleen
etnistymisestä”, toteaa Haikkola. Ei siis pidä ajatella, että ulkomaalaisuuteen perustuva identiteetti olisi syrjäytyneen ihmisen identiteetti. ”Yhtäläisyysmerkkejä johonkin muuhun kuin suomalaisuuteen perustuvan identiteetin ja ulkopuolisuuden tunteen välille ei pidä vetää, vaikka toki itsensä ulkopuoliseksi tuntevia toisen sukupolven nuoriakin on”, Haikkola pohtii.

Hänen mukaan on löydettävissä alustavia viitteitä siitä, että etenkin toisen sukupolven lapset, joiden ystäväpiirit muodostuvat pitkälti muista maahanmuuttajataustaisista nuorista, rakentavat identiteettiään ulkomaalaisuuden kokemuksen pohjalta. Toiset nuoret ovat kohtalotovereita, jotka jakavat saman kokemuksen. Samalla tavalla silloin kun maahanmuuttajataustaiset ystävystyvät valtaväestön kanssa nuoret kyseenalaistavat ulkomaalaisuuden ja suomalaisuuden rajan herkemmin.

”Ystäväpiirien sekoittuminen valtaväestön kanssa olisi toiselle sukupolvelle eduksi, koska suhde ihmiseen on aina myös pääsy resursseihin. Tätä tulisi seurata ja tutkia lisää”, Lotta Haikkola katsoo.

Teksti: Ilari Lovio
Kuva: Jussi Mäkinen

Lue lisää:

Lotta Haikkola ja Tuomas Martikainen (toim.) (2010): Maahanmuutto ja sukupolvet. SKS Kirjat.
Elina Kilpi-Jakosen tutkimuksesta ETMU-blogista: Maahanmuuttajien lapset suomalaisissa kouluissa