Malta: Paljon maahantulijoita – harva saapuu jäädäkseen

Miksi siirtolainen lähtee hengenvaaralliselle matkalle, jonka määränpäänä on pieni ja kivinen, jo tungokseen saakka täynnä oleva saari keskellä merta. Vastaus löytyy kartasta.

Elokuu 2008, joskus puolenyön jälkeen. Synkässä pimeydessä on vaikea erottaa, missä taivas loppuu ja merenpinta alkaa. Kaukaa kuuluu perämoottorin vaimea humina. Keskellä avaraa Välimerta, yhdeksäntoista miestä tönii toisiaan yrittäessään löytää parempaa asentoa pienessä veneessä.

Miehillä veneessä ei ole rahaa, ei kompassia, ei edes kenkiä. Kaikki nämä takavarikoitiin heiltä libyalaisissa vankiloissa. Heillä on ainoastaan tämä pieni vene ja toivo paremmasta tulevaisuudesta Euroopassa.

Matka meren yli on parin viime vuoden ajan ollut viikoittaista todellisuutta Maltalle saapuville siirtolaisille.

Joku voi kummastella, miksi kukaan lähtisi vapaaehtoisesti matkalle, jonka määränpäänä on pieni ja kivinen, jo tungokseen saakka täynnä oleva saari keskellä merta. (Maltalla on Euroopan toiseksi suurin väestötiheys). Vastaus löytyy karttaa katsomalla.

Maltalta on Libyaan matkaa ainoastaan 290 km ja Sisiliaan 93 km. Monet Maltalle saapuvista siirtolaisista ovatn kotoisin joko Somaliasta tai Ghanasta. He edustavat merkittävimpiä syitä siihen, miksi luvattomia siirtolaisia saapuu Maltalle: paremmat taloudelliset mahdollisuudet (Ghana) ja turvapaikanhaku sodan perusteella (Somalia). Jos vetää kartalla viivaa Somaliasta kohti Eurooppaa, sekä Libya että Malta osuvat suoraan reitille. Myös ne, jotka pyrkivät Eurooppaan Länsi-Afrikasta, tulevat nykyään Libyan kautta. Tämä johtuu siitä, että Espanja on tiukentanut valvontaansa Espanjan ja Marokon rajalla.

Malta ei useinkaan ole siirtolaisten lopullinen päämäärä 

Seuratessani aikaisempina vuosina pakolaisvirtaa Länsi-Afrikasta eri Mahgrebin alueella sijaitseviin satamiin olen pohtinut, minne pakolaiset ovat suuntaamassa. Nyt kun olen asunut Maltalla vuodesta 2010, olen päässyt näkemään heitä meren tällä puolella odottavan todellisuuden – tosin Malta ei monen mielessä olekaan lopullinen päämäärä.

Leirielämää

Maltan ongelma on, että vaikka paljon siirtolaisia saapuu saarelle, harva haluaa jäädä sinne. Kouluttamattomalle siirtolaiselle taloudellinen tilanne Maltalla on erittäin haastava. Monet toivovatkin pääsevänsä muualle Eurooppaan. Maltalaiset tietävät tämän, mutta heitä painostetaan Italian suunnalta pitämään muuttovirta Italiaan minimissä. Monet siirtolaiset hermostuvat pitkiin
odotusaikoihin ja yrittävät omin päin meren yli. Italiassa heitä odottaa kuitenkin uusi säilöönotto.

Kun siirtolaiset pääsevät Maltalle, vastassa ovat erittäin alkeelliset asumisolot. Ensin siirtolaiset pidätetään ja heiltä otetaan sormenjäljet, jonka jälkeen heidät lähetetään leireiksi kutsuttuihin säilöönottoyksikköihin. Leirit ovat joko vanhoja parakkeja tai pelkkiä telttakaupunkeja. Yhdessä teltassa voi olla majoittuneena satoja ihmisiä. Äärilämpötilat aiheuttavat lisävaikeuksia, koska ilmastointi- ja lämmitysmahdollisuuksia ei käytännössä ole. Sääongelmien lisäksi vaatteista, peitoista ja kengistä on kova puute.

Haastattelemani siirtolaiset kertoivat, että yleiseen käytäntöön kuuluu myös kännyköiden ja muiden henkilökohtaisten tavaroitten takavarikointi
viranomaisten etsiessä salakuljetettua tavaraa. Vartijat pahoinpitelevät niitä
siirtolaisia, jotka eivät toistuvista varoituksista huolimatta luovuta tavaroitaan
viranomaisille. Jos joku sairastuu, poliisit vievät hänet sairaalaan, mutta hoito voi usein viivästyä viikoilla tai jopa kuukausilla. Tämä johtuu siitä, ettei
viranomaisilla ole ohjeistusta siitä mikä taho on vastuussa säilöönotettujen terveydentilasta. Myös he, jotka näyttävät päällepäin terveiltä, tarvitsisivat mahdollisuuden työstää matkalla syntyneitä traumakokemuksia ammattilaisen kanssa. Leireillä asuville tällaista palvelua ei ole olemassa.

Minimiaika säilössä on yksi vuosi, mutta ne, jotka ovat saapuneet alaikäisinä Maltalle (alle 18-vuotiaat) joutuvat odottamaan pitempään ennen kuin pääsevät pois leireistä ja voivat alkaa etsiä töitä. Taas kerran ohjeistuksessa on tulkinnanvaraa – monet, jotka hakevat turvapaikkaa Maltalta, saapuvat ilman papereita ja heiltä puuttuu virallinen lupa työskennellä Maltalla.

Niille siirtolaisille, joilta puuttuu koulutus tai työkokemus, on tarjolla töitä muun muuassa satamassa, rakennusalalla tai roskankeruussa. Tämä työ on yleensä verotonta. Verovapaus ei ole epätavallista ruumiillisen työn tekijöille Maltalla. Eräs ovela rakennusalalla työskentelevä siirtolainen kertoi minulle, että jos turvapaikanhakija jää kiinni laittomasta työskentelystä, hän voi kertoa että työnantaja on käyttänyt häntä hyväksi, jonka jälkeen hänet ohjataan Refugee Commissionin piiriin eikä häntä syytetä lain rikkomisesta. Ironista onkin se, että näitä työntekijöitä poikkeuksetta käytetään hyväksi. Parhaimmillaan työntekijä voi esimerkiksi saada 50-60 euroa yhden päivän rakennustöistä Gozon saareella, mutta suurin osa haastattelemistani siirtolaisista sai ainoastaan 30 euroa päivässä.

Toinen paikallinen tapa, josta kuulin maltalaisisilta ystäviltäni, on palkata ulkomaalainen kuuden kuukauden työluvalla. Tämän jälkeen palkanmaksua
viivytetään siihen asti, kunnes viisumi on mennyt umpeen. Työnantaja voi sitten ilmoittaa siirtolaisen viranomaisille ja täten välttää koko palkan maksamisen. Työnantajat käyttävät samaa taktiikkaa niitten siirtolaisten kohdalla, joilta puuttuu työviisumi.

Siirtolaisen työmatka voi olla kaksi tuntia kävelyä  yhteen suuntaan joka päivä 

Syrjintä ei ole silti ainoa este hyvän työn löytämiselle. Eräs tuntemani paikallinen ravintola, joka vuokraa aurinkotuoleja turisteille, halusi palkata somalialaisen turvapaikanhakijan.
Työntekijän heikko kielitaito  johti siihen, ettei hän kyennyt vuokraamaan sänkyjä vaan ainoastaan kantamaan niitä asiakkaiden luo. Täten hänelle maksettiin vain puolen päivän palkka työstään.

Iso osa siirtolaisten päivästä menee siirtymiseen paikasta toiseen, joko töitä etsiessä tai työpaikalle kulkiessa. Halpoja majoitusvaihtoehtoja ei aina löydy läheltä rakennustyömaita, ja ajokortin puuttuminen vaikeuttaa matkustamista, koska julkinen liikenne ei toimi kovin hyvin. Jotkut tuntemani siirtolaiset kävelivät kaksi tuntia päivässä yhteen suuntaan päästäkseen työpaikalle. Gozon saarella näkee paljon afrikkalaisia työntekijöitä kävelemässä pitkiä matkoja.

Tällaisissa paikallisissa yhteisöissä näkee usein naapureiden pysähtyvän ja ottavan kyytiin niitä, jotka ovat menossa samaan suuntaan. Silti kertaakaan en nähnyt afrikkalaisen pääsevän kenenkäänn kyytiin. Ehkä samasta syystä en koskaan nähnyt afrikkalaisia niissä paikallisissa kahviloissa, jotka ovat suosittuja ympäri saarta. Maltalainen kulttuuri on ainutlaatuinen sekoitus kulttuureja, joista voi helposti poimia erilaisia vaikutteita. Se ei silti ole kulttuuri, johon ulkopuolinen voisi helposti integroitua.

Siirtolaisuus tulee jatkossakin olemaan ongelma tälle EU:n eteläiselle jäsenvaltiolle, ellei Malta yhtäältä löydä keinoja vastata siirtolaisten haluun jatkaa Maltalta eteenpäin, tai toisaalta hyväksy ja pysty integroimaan heitä saarelle huolimatta sen rajallisista voimavaroistaan.

Teksti: Moses Chan

Kuva: UNHCR