Malilaisia käsityöläisiä Burkina Fasossa. Pakolaisina maahan tulleet malilaiset valmistavat tuotteita myytäväksi kansainvälsien reilun kaupan verkostojen kautta. Kuva: Paul Absalon, UNHCR

Muuttoliike Länsi-Afrikassa: Kotoutumista verkostoissa

Alueellinen muuttoliike valtioiden välillä on Länsi-Afrikassa jopa maailman vilkkainta, ja sillä on pitkät perinteet. Alueella ei kuitenkaan ole maahanmuuttajien kotoutumiseen liittyviä lakeja tai valmiita järjestelmiä. Kotoutuminen tapahtuu pikemminkin erilaisten verkostojen kautta. Nämä voivat olla kielellisiä, etnisiä, uskonnollisia tai ammatillisia. Kamerunilainen Balingan perhe on asunut jo neljässä länsiafrikkalaisessa maassa, tällä hetkellä Burkina Fasossa.

”Olen löytänyt yhtäläisyyksiä niiden kolmen vieraan maan kesken, joissa olen asunut Afrikassa. Alueellinen yhdentyminen on edistyksellistä ja maiden kesken on samanlaisia etuja kuin Euroopan unionissa, kuten viisumivapaus ja hyvät liikenneyhteydet pääkaupunkien välillä. Esimerkiksi Burkina Fasoon pääsee kaikista naapurimaiden pääkaupungeista helposti matkustamaan. Afrikkalaisena maahanmuuttajana toisessa Afrikan maassa ihmiset pitävät sinua yleensä ensin yhtenä heistä, kunnes aksenttisi paljastaa sinun olevan muualta. Sen jälkeen jotkut rupeavat kyselemään kansalaisuudestasi, kotimaastasi ja kokemuksistasi. Ulkomaalaisen saatetaan myös ajatella olevan rikas ja veloittaa enemmän rahaa”, kertoo alun perin kamerunilaisen perheen äiti Paula Balinga Skype-haastattelun välityksellä Ouagadougousta.

ECOWAS-alueeseen kuuluu 15 Länsi-Afrikan valtiota.

ECOWAS-alueeseen kuuluu 15 Länsi-Afrikan valtiota.

OECD:n tutkimuksen (2012) mukaan 15 valtiosta muodostuvassa läntisessä Afrikassa alueen sisäinen muuttoliike on jopa maailman vilkkainta. Länsiafrikkalaisista kolme prosenttia elää siirtolaisena synnyinmaansa ulkopuolella, kolme neljäsosaa heistä toisessa läntisen Afrikan maassa. Vuoden 2010 tilastojen mukaan 7,5 miljoonaa länsiafrikkalaista on muuttanut alueen sisällä toiseen valtioon. Eurooppaan heitä on muuttanut 1,4 miljoonaa ja Pohjois-Amerikkaan puoli miljoonaa. Useimmissa alueen valtioissa muutto Eurooppaan ei ole ensisijainen kiinnostuksen kohde, siitäkin huolimatta että englannin- ja ranskankielillä on niissä vahva asema siirtomaahistoriasta johtuen.

Koska liikkuvuudella on pitkät perinteet, kulttuuris-kielelliset siteet ovat vahvoja ja valtioiden rajat olleet varsin huokoisia, ei kansainvälinen siirtolaisuus ole läntisessä Afrikassa niin selkeä ja tarkkarajainen ilmiö kuin miksi se teollisuusmaissa yleensä ymmärretään.

Muuttoliikkeen tieltä on raivattu byrokraattisia esteitä ja ECOWAS-alueen (Economic Community of West African States) maat ovat sopineet vapaasta liikkuvuudesta maiden kesken. Ghana on vuonna 2016 poistanut viisumipakon kaikilta Afrikan unionin jäsenmaiden kansalaisilta, jotka voivat hankkia maahantuloluvan Ghanaan vasta maahan saavuttuaan.

Balingan perhe on lähtöisin Kamerunista ja asunut perheen isän akateemisen uran vuoksi kotimaan lisäksi myös Guineassa ja Sierra Leonessa. Metsäntutkimuslaitoksessa Ouagadougoussa työskentelevä isä löysi nykyisen työpaikkansa maassa jo asuvan ystävänsä kautta. Perhettä auttoi uuteen maahan asettumisessa Ouagadougoussa työskentelevien muiden kamerunilaisten yhteisö, joka on järjestäytynyt Cercle d’amis internationale de Ouagadougou -yhdistykseksi. Yhteisön jäsenet auttavat toisiaan jakamalla hyödyllistä tietoa avoimista työpaikoista, asunnoista, lasten koulumahdollisuuksista ja kaupungin palveluista sekä burkinalaisesta kulttuurista. Tämä kertoo erilaisten verkostojen tärkeydestä yleensäkin länsiafrikkalaisille siirtolaisille.

Malilaisia käsityöläisiä Burkina Fasossa. Pakolaisina maahan tulleet malilaiset valmistavat tuotteita myytäväksi kansainvälsien reilun kaupan verkostojen kautta. Kuva: Paul Absalon, UNHCR

Malilaisia käsityöläisiä Burkina Fasossa. Pakolaisina maahan tulleet malilaiset valmistavat tuotteita myytäväksi kansainvälsien reilun kaupan verkostojen kautta. Kuva: Paul Absalon, UNHCR

Paikalliset odottavat siirtolaisten kotoutuvan

Globaalissa pohjoisessa, kuten Euroopassa, kotoutumistoimia pyritään ohjaamaan organisoidusti kotoutumista edistävän politiikan ja –lainsäädännön pohjalta. Sen sijaan Länsi-Afrikassa integroituminen ja oman paikan löytäminen tapahtuu pikemminkin sosiaalisten verkostojen kautta.

Vilkkaasta kanssakäymisestä ja muuttoliikkeestä huolimatta läntisen Afrikan maat ovat kehitysmaita, joissa maahanmuuttajien kotoutuminen ei ole erityinen yhteiskunnallinen keskustelunaihe eikä niissä ole juurikaan laadittu kotoutumiseen liittyviä lakeja tai järjestelmiä. Tämä ei ole mikään ihme, sillä kantaväestökin elää usein vailla terveydenhuollon tai koulutuksen kaltaisia peruspalveluja ja tekee työtä epämuodollisissa työsuhteissa. Slummeissa asuminen on köyhimpien parissa niin ikään tavallista. OECD:n mukaan ei vielä ole realistista odottaa, että siirtolaisille erikseen luotaisiin palveluja, joita kantaväestölläkään ei usein ole.

Kotouttamisjärjestelmän puute ei tarkoita, etteikö kotoutumista tapahdu myös kehitysmaissa tai etteikö kantaväestö odottaisi maahan muuttaneilta sopeutumista paikalliseen kulttuuriin. Kotoutumisen – siinä mielessä kuin se globaalissa pohjoisessa yleensä ymmärretään – sijaan voisi puhua enemmänkin verkostoitumisesta.

”Kyllä, paikalliset ihmiset odottavat minun ja muiden kaltaisteni siirtolaisten integroituvan. Usein Länsi-Afrikan maissa sinun täytyy esitellä itsesi naapureille, jonka jälkeen naapureilla on tiettyjä odotuksia sinua kohtaan. He esimerkiksi odottavat sinun vierailevan heidän luonaan, olevan kohtelias ja käyvän perinteisissä seremonioissa, kuten häissä, hautajaisissa ja muissa uskonnollisissa juhlissa”, Paula Balinga kertoo.

Integroituminen eli kotoutuminen tarkoittaa vakautta tuottavien sosiaalisten siteiden olemassaoloa. Siteet voivat olla ystävyyssuhteiden, vertaisverkostojen tai etnisten ryhmien tuottamia epämuodollisia siteitä. Muodollisempia siteitä luodaan esimerkiksi yhdistysten tai muiden jäsenyyteen perustuvien aktiviteettien kautta.

Minulle integraatio tarkoittaa tunnetta, että kuulun johonkin. Integroituminen vaatii avoimuutta, sillä et voi integroitua, jos olet sulkeutuneena omiin oloihisi, Paula Balinga kiteyttää.

Balingan perhe edustaa hyvin koulutettua keskiluokkaa. Paula Balinga kertoo perheen isän työn kautta syntyneiden verkostojen auttaneen alkuun suhteiden luomisessa paikallisiin. Perheen lapset käyvät amerikkalaista koulua, joka eroaa paikallisesta koulujärjestelmästä. Osa muista afrikkalaisista maista muuttaneista siirtolaisista kuitenkin lähettää lapsensa paikalliseen ranskankieliseen kouluun, vaikka englanninkieltä suosivina usein hankkivatkin lapsilleen ylimääräistä englanninopetusta.

Syrjinnän tai suosimisen kaltaisia ilmiöitä tulee tietenkin maahanmuuttajalle vastaan myös Afrikassa. Paula Balinga kertoo Burkina Fasossa työpaikkailmoituksissa ensimmäisenä kriteerinä olevan usein se, että on syntyperäinen burkinafasolainen. Häneltä on jäänyt työpaikkoja sen takia hakematta, vaikka hän olisi muut kriteerit täyttänytkin. Lisäksi hän kertoo poliisin katsovan läpi sormien, jos paikallista kieltä puhuvan autoilijan ajoneuvon katsastusasiakirjat eivät ole kunnossa, mutta ulkomaalaisille ollaan tiukempia.

Paula Balinga kertoo vaikeimman esteen liittyvän kielimuuriin suhteessa paikallisiin. Länsiafrikkalaiset yhteiskunnat ovat etnisesti ja kielellisesti erittäin monimuotoisia.

”Olen täällä pystynyt integroitumaan naisten ryhmiin ja viettänyt aikaa naapureiden kanssa yhteisissä juhlissa. Usein joudumme kuitenkin tulkkaamaan toisillemme, sillä puhumme eri kieliä, kuten moorea, dioulaa ja ranskaa. Kielimuurista huolimatta ihmiset ovat kuitenkin valmiita yrittämään ja kysymään apua toisin kuin Guineassa, jossa ihmiset ovat välinpitämättömämpiä”, Balinga sanoo.

Etnisyys ja uskonto toimivat kotoutumisen moottoreina

Länsi-Afrikasta löytyy useitakin esimerkkejä ryhmistä, joille sosiaalisten verkostojen olemassaolo on voimavara ja siirtolaisuuden mahdollistaja. Näitä ovat esimerkiksi Nigeriassa suuret Igbo- ja Hausa-heimot.

Igbot ovat tyypillisesti myynnin parissa toimivia liikemiehiä ja –naisia. He muuttavat usein Nigeriasta naapurimaihin laajentaakseen markkinoita yrityksilleen ja käyttävät omia verkostojaan saadakseen tietoa markkinoista myymilleen tuotteille. Igbot omistavat esimerkiksi Kamerunissa suuren Tiko-torialueen ja myyvät siellä kenkiä, vaatteita ja muuta kulutustavaraa.

Kun siirtolaisella on etnisyyteen perustuvia sosiaalisia verkostoja uudessa isäntämaassaan, nämä helpottavat siirtolaisuuteen usein liittyviä epävarmuuksia ja voivat säästää myös kuluja. Hausa-heimo on hyvä esimerkki tästä. Hausat ovat ryhmänä moninainen, mutta kulttuurisesti homogeeninen. Eniten Hausoja elää pohjoisessa Nigeriassa ja kaakkois-Nigerissä, mutta suuria Hausa-yhteisöjä löytyy myös Kamerunissa, Tsadissa, Togossa, Ghanassa, Norsunluurannikolla, Sudanissa ja Gabonissa. Kuuluminen tällaiseen suureen etniseen ryhmään tuo mukanaan valmiita suhteita uudessa kotimaassa. Siirtolaisena he pystyvät kommunikoimaan kielimuurin estämättä ja sitä kautta integroitumaan kohdemaahan.

Hausat ovat yleensä uskonnoltaan muslimeja. Myös uskonto toimii foorumina, jonka kautta Länsi-Afrikan siirtolaiset integroituvat. He saavat uskonnollisen yhteisön kautta tietoja mahdollisuuksista ulkomailla ja lähtevät siirtolaisiksi etsimään parempaa elämää. Uskonnollinen verkostoituminen on varsin tavallista afrikkalaisissa yhteisöissä, sillä sekä kristityt että muslimit ovat perustaneet omat laajat organisaationsa läntisessä Afrikassa. Siirtolaiset löytävät uudessa kotimaassa turvallisen yhteisön saman uskonnollisen ryhmän parista ja integroituvat tätä kautta.

Vaikka sosiaaliset verkostot ovat kotoutumisen kannalta hyödyllisiä ja tehokkaita, ilmiöllä on myös kääntöpuolensa. Omaan verkostoon tukeutuminen saattaa myös rajoittaa tutustumista muihin etnisiin ryhmiin ja johtaa eristäytymiseen oman ryhmän pariin.

Syrjintä ongelmana myös maalta kaupunkiin muuttaville

Vaikka Länsi-Afrikan siirtolaiset kykenevät sosiaalisten verkostojensa avulla löytämään työtä ja liiketoimintamahdollisuuksia, he kohtaavat uusissa kotimaissaan myös syrjintää ja jopa hyväksikäyttöä siirtolaisstatuksensa vuoksi. Erityisesti matalamman osaamistason töissä olevat siirtolaiset joutuvat usein syntipukeiksi kantaväestön työttömyydelle ja sille, että siirtolaiset laskevat palkkatasoa kohdemaassa. OECD:n mukaan tätä tapahtuu vielä todennäköisemmin, jos kohdemaassa ei ole toimivaa sosiaaliturvaa.

Myös maan sisällä maaseudulta kaupunkeihin muuttavat ihmiset kohtaavat niin ikään syrjintää siinä missä kansainväliset siirtolaisetkin. Syrijintä on kehitysmaissa yleensäkin ongelma, joka ei rajoitu muuttajiin vaan sitä kohtaavat paljon myös vammaiset ja slummeissa asuvat ihmiset.

OECD on tutkimuksissaan hahmotellut kotoutumispoliittisia suosituksia etelän kehittyville maille. Kokemukset teollisuusmaista osoittavat, että kotoutumiseen on panostettava ennen kuin siirtolaisuuteen liittyvät jännitteet kasvavat liian suuriksi hallita.

Järjestön suosituksena on, että yhteiskunnallisia uudistuksia työmarkkinoilla, koulutuksessa ja sosiaaliturvassa tulisi toteuttaa kaikkia maan asukkaita koskevina eikä pelkästään siirtolaisille suunnattuina. Ihmis- ja kansalaisoikeuksia tulisi parantaa kaikille asukkaille, mutta erityisesti kaikista heikoimmassa asemassa olevat siirtolaiset, kuten kausityöläiset ja transit-vaiheessa olevat siirtolaiset huomioiden. Heillä tulisi olla vahvempi oikeus järjestäytyä ja osallistua yhteiskunnallisesti.

Pakolaisten lisäksi läntisen Afrikan maissa oleskelee myös siirtymävaiheessa olevia siirtolaisia, jotka ovat matkalla hakemaan kansainvälistä suojelua tai työtä pohjoisempaa, esimerkiksi Euroopasta. Juuri nämä ryhmät ovat OECD:n mukaan tyypillisesti pahimpien ihmisoikeusloukkausten tai syrjinnän kohteena, varsinkin jos he eivät kuulu alueella valtaa pitäviin etnisiin tai uskonnollisiin ryhmiin.

OECD suosittaa työperäisen siirtolaisuuden parempaa organisointia läntisen Afrikan maiden välillä. Tilanne on usein se, että työn perässä muuttavat toimivat pikemminkin huhujen ja toisen käden tiedon varassa, eivätkä nämä välttämättä ole luotettavia. Tämä aiheuttaa myös helposti kitkaa kantaväestön ja siirtolaisten välillä. Alueen valtiot ovatkin ottaneet jo ensi askelia organisoidakseen työvoiman kysyntää ja tarjontaa paremmin ja perustaneet työnvälityskeskuksia tavoitteena, että siirtolaiset matkustaisivat todellisten työpaikkojen eivätkä huhujen perässä. Muun muassa Euroopan unioni on rahoittanut tähän tähtäävää Management of Labour Migration –projektia läntisessä Afrikassa.

Siirtolaisuus on usein luonteeltaan pitkäaikaista, joten OECD suosittaa niin ikään sekä siirtolaisten lasten koulunkäyntiin että aikuiskoulutukseen liittyviä uudistuksia. Tämä edistäisi paitsi kotoutumista, myös kulttuurista yhteisymmärrystä maiden välillä.

OECD:n suosituksista yksi on tuttu myös eurooppalaisesta kotoutumiskeskustelusta, nimittäin asuntopolitiikka. Siirtolaisten asumiseen ei tulisi järjestön mielestä asettaa kantaväestöstä poikkeavia rajoituksia, sillä tämä voi johtaa siirtolaisten pakkautumiseen samoille alueille ja niin sanottuun ghettoistumiseen.

Teksti: Ayuk Nyakpo ja Sanna Rummakko
Kuva: UNHCR

Lähteet:
James Gagnon and David Khoudour-Castéras: South-South Migration in West Africa: Addressing the Challenge of Immigrant Integration, OECD Development Centre, Working Paper No 312 (2012)

Lisää aiheesta Ihmisiä muuttoliikkeessä-artikkeleissa:

Kiinalaiset siirtolaiset vaarantavat paikallisten toimeentuloa Keniassa

Muuttoliike Afrikan maiden välillä luultua isompi kysymys