Norjassa on paperittomia moneen lähtöön

Norjan hallitus haluaa tehostaa oleskeluluvattomien ulkomaalaisten palautuksia kotimaihinsa. Paperittomia on monenlaisia, mutta mediahuomio kohdistuu turvapaikanhakijoihin. Muista ryhmistä tiedetään hyvin vähän, kirjoittaa Norwegian Organization for Asylum Seekers -järjestön asiantuntija Paula Tolonen.

Ruotsissa paperittomista on puhuttu pitkään, mutta Norjassa termikin on varsin uusi. Kielten välillä on myös vivahde-ero; Ruotsissa “papereilla” viitataan yleensä oleskelulupaan, Norjassa  henkilöllisyystodistuksiin.

Vapaaehtoistyötä tekeville järjestöille kysymys oleskeluluvattomien oikeudellisesta asemasta tulee eteen usein. Ruotsissa paperittomille on jo muodostunut vakiintunut auttamisverkosto. Myös Norjassa Punainen Risti ja Kirkon Kaupunkilähetys (Kirkens Bymisjon) ovat hiljattain perustaneet eräänlaisen terveyskeskuksen paperittomille, jossa he voivat saada lääkärinapua.

Paperittomien ryhmää yhdistää oleskeluluvan puute, mutta muuta konkreettista tietoa ihmisryhmästä on vähän. Arviot määrästä Norjassa vaihtelevat muutamasta tuhannesta yli 10 000 henkilöön.

Keitä Norjan paperittomat ovat?

Osalla paperittomista on jäänyt maahan oleskeluluvan tai turistiviisumin umpeuduttua. Osa tulee Norjaan töihin, mutta ei rekisteröidy poliisilla tai hae työlupaa. He saattavat olla pimeästi töitä tekeviä EU-kansalaisia, joille on kannattavampaa työskennellä alle minimipalkan maksamatta veroja. Työluvan hakumenettely on edelleen hidas, eikä se pysty joustavasti seuraamaan työvoiman tarpeen vaihteluita, varsinkin kun kyse on ammattitaidottomasta työvoimasta.

Vähiten tiedetään niistä, jotka tulevat Norjaan rekisteröimättä itseään. Monet eivät halua kertoa itsestään tarkkoja tietoja ainakaan alussa. Myöhemmin he saattavat haluta laillistaa statuksensa, mutta silloin saattaa olla jo liian myöhäistä. Jos laiton oleskelu tulee ilmi, seurauksena on maasta karkotus ja maahantulokielto. Viisumilla maahan tulleista ja oleskeluluvan saaneista henkilöistä tiedetään edes jotakin, sillä he ovat täyttäneet lupahakemuksen. Kaikki eivät kuitenkaan halua paljastaa viranomaisille Norjaan tulon syitään eivätkä ajankohtaa, jolloin he aikovat matkustaa kotiin. Jos viisumin ajan ylittäminen tulisi viranomaisten tietoon, se vaikeuttaisi viisumin tai oleskeluluvan saamista tulevaisuudessa.

Mahdottomat vai haluttomat palautettavat?

Kuka jäisi tähän tilanteeseen jos voisi palata turvallisesti kotiin, kysyvät odotuskeskuksen asukkaat.

Paperittomista tulee yleensä ensimmäisenä mieleen kielteisen päätöksen saaneet turvapaikanhakijat, joita ei pystytä tahdonvastaisesti palauttamaan kotimaihinsa. He ovat niin kutsuttuja mahdottomia palautettavia (uretunerbare). Mediahuomiota juuri turvapaikanhakijat ovat saaneet eniten, mutta määrällisesti he eivät ole suurin ryhmä.

NOAS:in kohtaamista hylätyistä turvapaikanhakijoista useimmat pelkäävät kotimaansa viranomaisten reaktiota. He katsovat Norjan viranomaisten arvioineen tapauksensa ja tilanteensa kotimaassa väärin. He eivät uskalla matkustaa takaisin ja valitsevat mieluummin luvattoman oleskelun Norjassa. Monet pelkäävät myös olla yhteydessä kotimaansa lähetystöön ja paluun aiheuttamia ongelmia sukulaisille kotimaassa.

Muiden siirtolaisten tapaan he ovat saattaneet panostaa ulkomaille muuttoonsa niin paljon, etteivät voi palata menettämättä kasvojaan. Monet tulevat köyhistä maista eikä paluu tarjoa heille mitään toivoa paremmasta tulevaisuudesta.

Viranomaiset väittävät, että hylättyjä turvapaikanhakijoita kohdellaan asiallisesti, lainvoimaista päätöstä on kunnoitettava ja että he voivat halutessaan palata. Johtavia poliitikkoja onkin arvosteltu siitä, ettei heidän retoriikassaan enää ole mahdottomia palautettavia, ainoastaan haluttomia (uvillige).

Palautettavat pattitilanteessa

Osa hylätyistä turvapaikanhakijoista voidaan palauttaa kotimaihinsa vaikka pakolla. Enemmistö hakijoista on kuitenkin kotoisin maista, jonne palautus onnistuu vain, jos palautettava tekee yhteistyötä Norjan viranomaisten kanssa tai palaa itse vapaaehtoisesti kansainvälisen siirtolaisuusjärjestön IOM:n kautta. Molemmissa tapauksissa on haettava passia kotimaan lähetystöstä.

Hylätty turvapaikanhakija pitää viranomaisten päätöstä vääränä eivätkä suostu yhteistyöhön kotimaansa viranomaisten kanssa. NOAS:in näkökulmasta tämä on usein ymmärrettävää, sillä viranomaisten vaatimukset turvapaikkaperusteiden ja uskottavuuden arvioinnissa ovat järjestön mielestä monissa tapauksissa liian tiukkoja.

Esimerkiksi Iranin suurlähetystö edellyttää palauttavien täyttävän lomakkeen, jossa he ilmoittavat katuvansa turvapaikan hakemista Norjasta. Iranin ihmisoikeustilanteen huomioon ottaen käytäntö toimii uhkauksena palautusuhan alla oleville. Näiden turvapaikanhakijoiden tilanne on lukkiutunut. He eivät halua palata kotiin, mutta Norjan viranomaiset pitävät sitä ainoana vaihtoehtona.

Mahdottomien palautettavien ryhmään kuuluu myös ihmisiä, joita kotimaan viranomaiset kieltäytyvät vastaanottamasta, vaikka he itse haluaisivatkin palata. Osa asiantuntijoista pitää tätä ryhmää aitoina ”mahdottomina palautettavina” ja vaatii heille oleskelulupaa, koska käännytys ei käytännössä onnistu.

Laki vaatii luvan ehtona, että päätöksestä on täytynyt kulua kolme vuotta ilman että päätöstä on saatu täytäntöön pantua. Hakijan henkilöllisyydestä ei saa olla epäilystä ja hänen on täytynyt myötävaikuttaa henkilöllisyyden selvittämiseen. Hakijan on täytynyt edesauttaa paluuta eli järjestää itselleen matkustusasiakirjoja kotimaasta. Ehtoja on monia eikä lupia ole käytännössä juuri myönnetty. Eräissä tapauksissa kaikki ehdot ovat täyttyneet, mutta lupaa ei silti ole myönnetty, koska maahanmuuttovirasto väittää henkilön voivan kyllä halutessaan palata. Näin on tapahtunut erityisesti kansalaisuudettomille.

Taustalla turvapaikkapolitiikan muutos

Paperittomien siirtolaisten määrää on epäilemättä kasvattanut turvapaikkapolitiikan tiukentaminen. Vielä 1990-luvulla oli normaalia antaa oleskelulupa humanitaarisista syistä henkilöille, jotka eivät voineet palata kotimaahansa, mikäli henkilöllisyys oli selvä.

1990-luvun loppupuoliskolla käynnistyi asteittainen muutos, joka alkoi etiopialaisista turvapaikanhakijoista. Pohjois-Irakin kurdit saivat vuoteen 1999 saakka oleskeluluvan humanitaarisista syistä. 2000-luvulla heille alettiin myöntää väliaikaisia oleskelulupia ja käännytykset lisääntyivät. Kehitys meni samaan suuntaan myös Hollannissa ja Tanskassa, joita käytetään usein esimerkkeinä pohjoismaisessa turvapaikkakeskustelussa. Muuttui yhä tavanomaisemmaksi ratkaista turvapaikka-asia tutkimatta palautuksen tosiasiallista mahdollisuutta. Viranomaiset todistelivat, että vapaaehtoinen paluu on aina mahdollinen ja kielteisen päätöksen saaneet ovat velvollisia palaamaan.

Elämää odotuskeskuksessa

Luvattomasti oleskelevalla on oikeus hätäapuun. Kenenkään ei tarvitse kuolla Norjassa nälkään tai asua ilman kattoa pään päällä. Kunnan terveydenhuoltoa säätelevän lain mukaan kaikille tulee turvata oikeus välittömään apuun ja välttämättömään terveydenhuoltoon.

Kielteisen päätöksen saaneita turvapaikanhakijoita on majoitettu palautusta odottavien vastaanottokeskuksiin (ventemottak). Keskuksissa on majoitus, ruoka ja terveyspalvelut, mutta sen päätavoite on valmistaa paluuseen. Turvapaikanhakija, jolla on täyskielteinen päätös, ei saa käydä töissä eikä muutakaan tekemistä ole. Ruuan ja makuupaikan lisäksi asukkaat saavat sadan kruunun viikkorahan.

Lierin odotuskeskuksessa olevat kuvaavat toivotonta tilannettaan ja kysyvät: Kuka haluaisi päätyä tällaiseen tilanteeseen, jos voisi myös turvallisesti palata kotiin? Viranomaisten tarjoama ratkaisu on vapaaehtoiseen paluuseen motivointi ja palautusten tehostaminen.

Kumpikaan vaihtoehdoista ei tähän mennessä ole ollut menestyksekäs. IOM:n tukema paluuohjelma on ollut olemassa jo monta vuotta. Se perustuu motivointiin ja paluuta koskeviin keskusteluihin, mutta vapaaehtoisten lähtijöiden määrä on huomattavasti kielteisen päätöksen saaneiden määrää alhaisempi. Esimerkiksi vuonna 2007 Lierin palautettavien keskuksessa olevista avustusta kotimatkaan haki vain 22. Vapaaehtoinen paluu Irakiin on hieman lisääntynyt sen jälkeen, kun Norja vuonna 2009 alkoi tahdonvastaisesti palauttaa irakilaisia kotimaahan charter-lennoilla.

Paluukuljetusten tehostaminen on vaikea tehtävä, eikä se riipu vain poliisin voimavaroista. Esimerkiksi Pohjois-Irakin viranomaiset kieltäytyivät pitkään palautettavien vastaan ottamisesta. Nykyisin Ruotsilla, Norjalla ja Tanskalla on palautussopimukset Irakin hallinnon kanssa. Joissain tapauksissa vähemmistöryhmiin kuuluvat eivät ole tervetulleita takaisin.

Kun Kosovon albaanit, jotka evakuoitiin Norjaan Makedoniasta 1999, halusivat palata kotiinsa, oli passin hankkiminen Jugoslavian suurlähetystöstä heille erityisen vaikeaa. Niin kauan kuin kotimaa vaatii matkustusasiakirjoja, palautusta on vaikea järjestää ilman palaajan omaa myötävaikutusta. Palautussopimuksia on ollut vaikeinta saada juuri niihin maihin, joihin niitä eniten tarvittaisiin.

Kuinka kauan odotus voi kestää?

Ruotsi on säätänyt laissa mahdollisuudesta, että henkilön oltua maassa tietyn ajan kielteisen päätöksen jälkeen, hän voi tehdä uuden hakemuksen, jonka käsittelyssä hänen oleskeluaikansa maassa otetaan huomioon. Suomessa ne, jotka eri syistä eivät voi tulla palautetuiksi, saavat enintään kahdeksi vuodeksi tilapäisen oleskeluluvan. Jos päätöstä ei tämänkään jälkeen voida toimeenpanna, he saavat jatkuvaluonteisen oleskeluluvan. Ei haluta, että ihmiset oleskelevat maassa luvatta eikä Suomeen olekaan muodostunut palauttamattomien turvapaikanhakijoiden joukkoa.

NOAS on ehdottanut, että oleskeluluvan saisi viimeistään viiden vuoden jälkeen päätöksestä, jos palautus ei onnistu. Maahanmuuttovirasto on kannattanut samanlaista säädöstä. Ministeriö suhtautui ehdotukseen negatiivisesti ja uusi hallitus on tiukentanut linjaa palautusten suhteen. Palauttamattomille turvapaikanhakijoille tilanne ei ole muuttunut miksikään ja hallitus lähettää tuttua signaalia palautusten tehostamisesta ja palautussopimusten sopimisesta vielä useamman maan kanssa.

Norjan ulkomaalaislain mukaan työ- tai oleskelulupa voidaan myöntää, ”jos vahvat inhimilliset syyt puhuvat sen puolesta tai jos ulkomaisella on erityiset siteet maahan.”

Kun kielteisiä päätöksiä alettiin tehdä henkilöille, joiden käännytys ei onnistu, lakia alettiin tulkinta niin, ettei luvaton oleskelu Norjassa luo suhteita maahan. On selvää, että jos ihmisillä ei ole lupaa työllistyä tai opiskella, eivät suhteet muodostu samalla tavalla vahvoiksi, mutta väistämättä ne kasvavat ajan myötä.

Paperittomuus voi tarkoittaa elämää yhteiskunnan ulkopuolella tai käännytystä odottavien vastaanottokeskuksessa, jossa oikeudet ovat minimaaliset ja odotus voi kestää määrittelemättömän ajan. Tämä on lähellä Euroopan ihmisoikeussopimuksen kieltämää ala-arvoista kohtelua.

Teksti Paula Tolonen
Käännös Veera Vilkama, Sanna Rummakko
Kuva: lokha/Flickr Creative Commons

Kirjoittaja työskentelee NOAS-järjestössä (Norwegian Organization for Asylum Seekers) erityisasiantuntijana. Paula Tolonen on työskennellyt aiemmin pitkään Norjan ulkomaalaisvirastossa, viimeksi turvapaikkayksikön johtajana.

Kirjoitus on lyhennetty käännös Kritisk Juss- lehdessä vuonna 2008 julkaistusta artikkelista.