Olli Löytty: “Maahanmuuttokriittisyys” on epäkriittistä

Asioiden väitetään puhuvan puolestaan, mutta tosiasiassa puhetavoilla on tärkeä merkitys siinä, miten ja millaisiksi asiat nähdään. Ajatellaanpa vaikka Suomeen suuntautuvaa maahanmuuttoa. Kuten hyvin tiedämme, siitä voidaan puhua niin asiallisesti kuin vähemmän asiallisestikin.

“Maahanmuutto-kritiikin” käsitteen yleistyminen on maahanmuutto-vastaisen liikkeen suurin propaganda-voitto

Muutama vuosi sitten alettiin Suomessa esittää toistuvasti, että maahanmuutto on jonkinlainen tabu – julkisesti siitä ei saa puhua kuin myönteisessä valossa, kielteisiä mielleyhtymiä varoen. Maahanmuuttopolitiikan kritisoimisen väitettiin leimaavan esittäjänsä. Totta onkin, että poliittinen keskustelu ei ole aina erityisen moniäänistä, ja maahanmuuton yhteiskunnallisia seurauksia käsiteltäessä jotkut ovat epäilemättä kokeneet omien epäilystensä jäävän virallisten linjausten varjoon.

Sananvapauteen vedoten maahanmuuton vähentämistä kannattavat korottivat ääntään ja alkoivat puhua maahanmuuton synnyttämistä tai sen mahdollisesti tulevaisuudessa aiheuttamista ongelmista sellaisin sanoin ja sävyin, jotka olivat paitsi riidanhaluisia myös maahanmuuttajia halventavia ja usein avoimen vihamielisiä. Nyttemmin ajatustenvaihto on käynyt kutakuinkin mahdottomaksi, kun mikä tahansa maahanmuuttoa koskeva väite tai vaikkapa vain aihepiiriä koskeva pohdiskelu tulkitaan joko kannatus- tai vastustuspuheenvuoroksi.

Maahanmuutto sitä ja tätä, mutta missä on totuus?

”Maahanmuuttokritiikin” käsitteen yleistyminen on maahanmuuttovastaisen liikkeen suurin propagandavoitto. Joka kerta kun vaikkapa toimittaja käyttää tuota sanaa ilman lainausmerkkejä, hän osoittaa hyväksyvänsä maahanmuuton vastustajien itsemäärittelyn kriittisyyden edustajina.

Kiertoilmaisuna ”maahanmuuttokriittisyys” onkin suorastaan nerokas, sillä se saa muukalaisvastaisuuden näyttämään järkevältä ja siksi poliittisesti kannatettavalta toiminnalta.

Kriittisyys voi kuitenkin tarkoittaa muutakin kuin kielteisyyttä. Eri yhteyksissä sillä tarkoitetaan eri asioita.

Sanoista ja niiden käyttöaloista käydään jatkuvaa keskustelua. Kritiikki- ja kriittisyys-sanojenkin merkitykset muokkautuvat ja muuttuvat käytössä. Siksi maahanmuuttoa karsastavat voivat toki nimetä asenteensa ”kriittisyydeksi”, mutta silloin he viittaavat vain yhteen puoleen tuon sanan merkityksistä, lähinnä siis moitteisiin, kielteisyyteen, torjuntaan. Samalla he kuitenkin kiillottavat viestiään kriittisyyden muilla merkityksillä, kuten analyyttisyydellä ja lupauksella punnita asioita tasapuolisesti.

Kriittisyys voi kuitenkin tarkoittaa muutakin kuin kielteisyyttä

”Maahanmuuttokritiikin” käsitteen yksipuolisuutta voi havainnollistaa vertaamalla sitä siihen, miten kritiikki-sanaa käytetään taiteen arvioimisessa. Tarkoitan tekstilajia nimeltä taidekritiikki. On perin vaikeaa kuvitella, että maahanmuuttokritiikistä voisi sanoa samaa kuin teatterikritiikistä: näytelmä sai ylistävät kritiikit. Suorastaan mahdotonta on ajatella tilanne, jossa ”maahanmuuttokritiikki” ylipäänsä johtaisi myönteisiin havaintoihin maahanmuutosta tai sen seurauksista.

”Maahanmuuttokritiikki” ei ole neutraalia ja tasapuolista. Sen tuottama näkemys on aina jo ennalta tiedetty, ja siksi se on pohjimmiltaan epäkriittistä.

Millaista sitten olisi sellainen maahanmuuttokriittisyys, joka heijastaisi kriittisyys-sanan perimmäisiä merkityksiä? Yksi kriittisyyden tuntomerkki on se, että se ei säästä kritiikin esittäjää itseään. Omien lähtökohtien ja toimintatapojen arviointi on ohjelmoitu kriittisyyden rakenteisiin.

Jos ei kykene ottamaan huomioon omia rajoituksiaan, kriittiseltä ajattelulta katoaa pohja alta. Toiminta ei voi olla aidossa mielessä kriittistä, jollei sen sisään ole rakennettu jatkuvaa pyrkimystä epäillä omia vaikuttimiaan, faktojensa edustavuutta, argumentaationsa puolueettomuutta ja tekemiään johtopäätöksiä.

Olli Löytty