On eri tapoja olla tavallinen perhe

Maahan muuttaneilla ja usean kulttuurin perheillä on samat perustarpeet kuin muillakin perheillä. Perhesiteet ylittävät usein kansallisvaltion rajat, materiaaliset resurssit ovat rajalliset ja perheenjäsenten kielitaidon kehittyminen asettaa omia kynnyksiään. Yleistyksiä tärkeämpää on silti aito kiinnostus kunkin perheen tilanteeseen ja ratkaisujen etsiminen yhdessä, kertoo tutkija Marja Peltola. Suomeen kolme vuotta sitten saapuneet Mustoset haluavat ennen kaikkea lapsensa pärjäävän tulevaisuudessa.

Maahan muuttaneet perheet kohtaavat Suomeen muuttaessaan sekä julkilausuttuja että hiljaisempia normeja hyvästä perhe-elämästä. Tutkija Marja Peltolan mukaan näiden normistojen kohtaamista ei ole syytä etukäteen lyödä lukkoon asetelmaksi, jossa kaksi maailmaa kohtaa.

”Väitöskirjan nimi ’Kunnollisia perheitä’ viittaa haastateltavien puhetapojen lisäksi myös siihen kyseenalaistamiseen, jota perheet tekevät kun heitä ollaan laittamassa sellaisiin ’maahanmuuttajaperheen’ lokeroihin, jotka eivät vastaa heidän elämäänsä todellisuutta.”

Perhesiteet ulottuivat useimmilla Suomen ulkopuolelle. Perheiden välillä oli kuitenkin isoja eroja siinä, mitä tämä tarkoitti heille käytännössä. Joillekin laajalle levittyvät perhesiteet eri sukupolviin olivat kouriintuntuvia ja velvoittavia, joidenkin kohdalla taas suhteet olivat ohenneet.

Tasa-arvoa vain Suomessa?

Peltolan mukaan maahan muuttaneille perheille puhutaan usein suomalaisesta yhteiskunnasta idealisoivasti: täällä on tasa-arvo, hyvinvointivaltio ja paljon mahdollisuuksia. Sekä vanhemmat että nuoret arvostivatkin esimerkiksi varhaiskasvatusta ja muita julkisia palveluita, jotka tekevät arjesta siedettävämpää ja jotka ainakin periaatteessa tekevät sosiaalisen nousun mahdolliseksi. Samaan aikaan kohdataan lasikattoja työmarkkinoilla ja kommunikaatiokatkoksia palveluissa.

Monet perheet kokivat, että heidän elämäänsä käsitellään usein vain puutteiden kautta. Tällöin on luonnollista, että ihminen puolustautuu. ”Monet kokivat, että esimerkiksi sukupuolten välisen tasa-arvon ideaali esitettiin heille ihan uutena asiana, joka olisi poissa maahan muuttaneiden perheiden arjesta. Tämä saattoi tuntua epäoikeudenmukaiselta niistä, joiden haasteet liittyivät ennemmin vaikkapa taloudelliseen tilanteeseen kuin perherooleihin sinänsä.”

Sukupolvien välillä on luottamusta ja katkoksia

Peltola oli yllättynyt siitä, kuinka vahvasti nuoret osoittivat kiinnostusta vanhempiensa elämäntilanteita kohtaan. He olivat varsin lojaaleja perheilleen ja halukkaita toteuttamaan vanhempien toiveita. Yhtä lailla vanhemmilla oli varsin voimakas halu tukea lapsia näiden ponnistuksissa. Kiistat ja konfliktit eivät silti olleet vieras asia.

”Ongelma oli ennemminkin siinä, että aina ei puhuttu samaa kieltä, mikä tarkoitti joissain perheissä kuvaannollisen ilmauksen lisäksi myös ihan konkreettista kielimuuria. Luottamukseen toi säröjä se, että sen kummemmin vanhemmat kuin heidän lapsensakaan eivät aina tunteneet sitä todellisuutta, jossa toinen elää”.

Peltolan mukaan on hyvä ymmärtää eri ikävaiheisiin liittyvien tekijöiden vaikutus uuden elinympäristön omaksumiseen.  Samalla hän muistuttaa, että vuorovaikutuksen ja keskinäisen ymmärtämisen haasteet perheissä eivät ole vain maahan muuttaneiden perheiden ominaisuus.

Kotityöt voivat tehdä arjesta siedettävää

Tilannekohtaiset tekijät voivat muuttaa perheen dynamiikkaa nopeastikin. Taloudellisessa asemassa, terveydentilassa, läheisissä ihmissuhteissa, koetussa turvallisuudessa ja vaikkapa koulussa saaduissa onnistumisen kokemuksissa tapahtuvat muutokset heijastuvat siihen, miten hyvin perheissä voidaan.

”Ongelmallisia ovat sellaiset luennat, joissa perheiden eritahtisen kotoutumisen, varsinkin ’suomalaiseen kulttuuriin’ sopeutumiseen liittyvän eritahtisuuden, oletetaan selittävän kaikki perheiden ongelmat”.

Perinteiseltä näyttävät sukupuolijaot saattoivat olla muutakin kuin sitä, mitä moni olettaisi aluksi.

”Erään perheen kohdalla äidille laaja kotitöiden tekeminen, ruuan valmistaminen ja kodin pitäminen siistinä oli tapa tehdä omasta arjesta merkityksellistä tilanteessa, jossa töitä ja toimintamahdollisuuksia ei muutoin ollut tarjolla. Lähtömaassa perheen molemmat vanhemmat olivat olleet töissä, mutta Suomessa kodin ulkopuoliset toimintamahdollisuudet eivät olleet realisoituneet ainakaan palkkatyön muodossa. Tällaisessa tilanteessa kotitöiden tekeminen oli ennemmin suomalaisistakin työttömyystutkimuksista tuttua pyrkimystä tehdä arkielämästä siedettävää. Kyse ei ollut siitä, että perheenjäsenet olisivat kantaneet mukanaan oletetun perinteisen kulttuurin ja sen mukaiset sukupuoliroolit. Arjesta vain tehtiin merkityksellistä itselle niillä resursseilla, joita oli käytössä.”

Paluumuuttaja opiskelee Vantaalla ja haaveilee myyntipäällikön työstä

Andrey ja Anna Mustonen saapuivat Suomeen 2011. Andreyn vanhemmat, veli, sisko ja setä olivat muuttaneet jo 16 vuotta aikaisemmin. ”Pääsin muuttamaan viimeisten joukossa silloin, kun paluumuuttojonoa oltiin sulkemassa. Olin ollut jonossa jo todella pitkään.”

Suomeen muutettaessa kaikki oli uutta, mutta pitkään Suomessa ja Helsingissä asunut setä oli korvaamaton tuki: ”ilman hänen apuaan alun byrokratia olisi ollut huomattavasti raskaampaa. Oli paljon etua siitä, että apunamme oli henkilö joka osasi selittää meille venäjäksi, mitä pitää ja kannattaa tehdä”.

Andreyn isovanhemmat puhuivat suomea äidinkielenään.  Vielä 1930-luvulla heidän kotikaupungissaan Pietarissa oli alue, jossa asui vain suomenkielisiä. 1930-luvun mittaan asenteet inkerinsuomalaisiin ja muihin suomea puhuviin kovenivat. Andreyn isovanhemmat joutuivat Siperiaan kun Leningradin alueen vähemmistöjä siirrettiin muualle Neuvostoliittoon.

”Isäni syntyi Siperiassa. Hänen äidinkielekseen tuli venäjä, koska isovanhempani pelkäsivät puhua suomea. Suomen kieli katosi. Ajat Stalinin aikana ja hänen jälkeensäkin olivat vaarallisia. Suomen kielen puhuminen oli riski. Hyvä että isovanhempani selvisivät hengissä.”

Nyt ajankohtaisimmat mietteet liittyvät työn löytämiseen, kielitaidon vahvistamiseen ja 4-vuotiaan tyttären, Mariian, elämässä mukana olemiseen. Varhaiskasvatus saa paljon kiitosta, mutta Anna Mustosen mukaan myös Vantaan venäjänkielisten tarjoama toiminta on äärimmäisen tärkeää: ”Tikkurilassa on kohtaamispaikka Antikafe, jossa on esimerkiksi musiikki- ja kuvataidekerho pikkulapsille. Meidän mielestämme on hyvä, että neljävuotiaallekin on tällaista toimintaa, ja Mariia pitää kerhosta todella paljon”.

Suomeen tullessa Mariia oli vain 1-vuotias, joten Anna jäi vuodeksi kotiin hoitamaan lasta. Nyt takana on pari vuotta suomen kielen opiskelua ja kurssitusta, ja edessä ovat lähihoitajaopinnot. ”Minulla on taustalla lääkäriopinnot Venäjältä, mutta ne ovat 16 vuoden takaa ja työkokemusta ei ole riittävästi. Monet asiat täytyy opiskella uudestaan. Lähihoitajaopinnot toimivat ponnahduslautana.”

Andrey haaveilee myyntipäällikön tehtävistä Venäjälle suuntautuvan tuonnin ja viennin alalla, mutta vielä on epävarmaa, millaiseksi työelämäpolku muodostuu. Tällä hetkellä päivät kuluvat lisäkoulutuksessa ja suomen kielen kanssa. Myös Vantaan alueen järjestötoiminta, retket, keskusteluryhmät ja lentopallo pitävät mielen virkeänä.

”Pyöräilemme välillä yhdessä, Mariia lastenistuimessa, esimerkiksi Kuusijärven rannalle. Haaveena on, että asuisimme joskus omakotitalossa. Kymmenen vuoden päästä lapsemme on neljätoista vuotta, ja siinä iässä voi aina tapahtua jotain yllättävää. Se on kuitenkin normaalia. Jos perusarki on kunnossa ja saamme töitä ja toimeentulon, myös yllättävien asioiden kohtaaminen on helpompaa.”

 

Kuva: Heikki Kerkkänen

Kuvassa tutkija Marja Peltola