Pia Fallström Mujkic: Onko koti siellä mistä on kotoisin?

Kun asuu ulkomailla kauan, lakkaa jossain vaiheessa kutsumasta kotimaataan kodiksi. Toiset sanovat vielä monien ulkomailla asuttujen vuosien jälkeenkin matkustavansa kotiin, vaikka mennevät sinne vain kerran vuodessa muutaman viikon lomalle. Joillekin se paikka ja se asunto, missä nyt asuu, muodostaa uuden kodin. Joillekin koti on muistoissa.

Ulkomailla asuessani turkkilaiset naapurini muodostivat tiiviin yhteisön. Oppiessani tuntemaan heitä paremmin selvisi, että he olivat läheisiä nimenomaan kotikylästään tulleiden turkkilaisten kanssa, eivät suinkaan kaikkien turkkilaisten kanssa. Ulkomailla asuvat ihmiset kerääntyvät usein yhteen maamiehiensä kanssa ja maahanmuuttajayhdistysten toiminta houkuttelee mukaan monia. Diasporayhteisö voi tarjota tunteen ”meistä” vierauden keskellä. Osa ihmisistä jää kuitenkin yhdistysten ulkopuolelle.

Aina ei yhteisen sävelen löytämiseksi riitä pelkästään sama lähtömaa. Kansalaisuus ei ole ainoa ihmisiä yhdistävä seikka, ja joskus yhteisymmärrys löytyy helpommin muiden samoista asioista kiinnostuneiden ihmisten kanssa kansalaisuuteen tai kansallisuuteen katsomatta. Jotkut valitsevat tietoisesti elämän maahanmuuttajayhdistysten ulkopuolella ajatellen, että niin he kotoutuvat paremmin.

Karjalaisen kotirannan hiekkaa

Karjalasta uuden Suomen puolelle jääneellä isoäidilläni oli koko elämänsä ajan vanhan Suomen kartta makuualkovin seinällä ja Karjalan lippu kirjahyllyn päällä. Hän oli karjalaisen kotipaikkansa yhdistyksen jäsen. Hänen kuollessaan arkulle valutettiin karjalaisen kotirannan hiekkaa.

Yhteys ja kaipuu kotimaahan heikkenee sukupolvien myötä. Vaikka on niitäkin, jotka vielä kolmanteen polveen tultaessa näkevät silmät sulkiessaan mummun kuvailemat honkametsät ja nostalgiset Karjalan kunnaat ja vaativat Karjalaa takaisin. Lapsia houkuttelee vanhemman polven välittämä haavekuva menneisyyden maalaismaisemista ja merenrannoista, jotka aika on jo vienyt mennessään.

Kesäksi kotimaahan

Olen tavannut perheitä, jotka matkustavat joka kesä kotimaahan lomalle. Joillekin lapsille loma on tylsä ero omista kavereista ja harrastuksista. Osa kaipaa jokakesäistä matkaansa ”kotimaahan”. Kaikin puolin kotoutuneetkin lapset ja nuoret saattavat tuntea olonsa kotoisammaksi vanhempien juurilla. Uudessa maassa jotkut voivat tuntea itsensä toisen luokan kansalaisiksi, aina jollain tavalla erilaisiksi.

Kotimaassa odottaa kylän suurin talo, jota ei tarvitse hävetä. Siellä ulkomailta lomalle tulleet ovat ne, kenellä on rahaa, merkkivaatteita, uusimmat puhelimet ja hienoimmat autot. Kaksi viikkoa vuodessa.

Koti on siellä, missä tuntee tulevansa hyväksytyksi

Voisiko ollakin niin, että täydellinen kotoutuminen edellyttää omien tavoitteiden saavuttamista. Sitä, että pääsee ainakin omassa mielessään siihen yhteiskuntaluokkaan, johon kotimaassaan itsensä mieltää noiden kahden viikon ajan. Omanarvontunto, onnistuminen ja hyväksytyksi tulemisen tunne ovat tässä avainasemassa. Jos kokee olevansa samanarvoinen muiden kanssa, rohkenee myös tarttua eteen tuleviin tilaisuuksiin ja mahdollisuuksiin. Jokainen haluaa onnistua ja tuntea itsensä hyväksytyksi.

Asuin vuosia ulkomailla ja kun halusin palata kotiin Suomeen palasin, noin vain. Olen etuoikeutettu. Toiset eivät voi palata, vaikka haluavat. Jos palaaminen ei ole mahdollista, nostalgia ja paluusta unelmointi voivat olla selviytymiskeinoja arjessa. Niiden voimin voi tuntea omanarvontunnetta, vaikka kukaan ei tuntuisi haluavan sinua tähän uuteen asuinmaahan.

Eriarvoisuutta pursuilevan oudon arjen keskellä omissa muistoissa elää sellainen paikka, missä voi kokea olevansa samanarvoinen, arvostettu ja hyväksytty. Tuo paikka voi olla lapsuuden muisto, paikka menneestä, tai se jokakesäinen lomanviettopaikka, mutta se auttaa kestämään nykyhetken vieraiden keskellä.

Pia Fallström Mujkic