Säilössä Suomessa: tulevaisuutta kaksi viikkoa kerrallaan

Metsälän säilöönottokeskuksen asiakas ei aina tiedä tulevaisuudestaan enempää kuin sen, että kahden viikon välein käräjäoikeudessa käsitellään säilöönoton jatkamista.

Helsingin Metsälän säilöönottoyksikössä on hiljaista, vaikka 40-paikkainen keskus on lähes täynnä. Syyskuisena iltapäivänä yleisissä tiloissa oleskelee vain muutamia ihmisiä. Jotkut pelaavat pingistä, joku käy tupakalla ja pari ihmistä istuu aulassa. Ramadan on hiljentänyt säilön käytävät. Ramadania eli islamilaista paastoa viettävä ei saa syödä tai juoda päivän valoisana aikana. Parasta on siis nukkua mahdollisimman pitkään.

Säilöönottoyksikkö on Metsälän vastaanottokeskuksen toisessa kerroksessa sijaitseva suljettu yksikkö. Sinne voidaan poliisin tai rajavartiolaitoksen esityksestä ulkomaalaislain nojalla sijoittaa maahan saapuneita ulkomaalaisia, joiden henkilöllisyydessä tai matkareitissä on epäselvyyksiä.

Säilössä on myös jonkin verran maasta karkottamista tai käännyttämistä odottavia. Yksikkö on ainoa laatuaan Suomessa, mutta vastaavassa tilanteessa olevia turvapaikanhakijoita tai käännytettäviä voidaan pitää myös poliisin putkassa.

Lapsisotilaan tarina

Aulassa istuskelijoiden joukossa meitä odottaa tyylikkäästi pukeutunut lippalakkipäinen nuori mies. Hän on lupautunut haastateltavaksi, vaikka onkin saapunut säilöön vasta tunti sitten. Säilö on hänelle valitettavan tuttu paikka, edellisellä kertaa häntä pidettiin täällä kolme kuukautta.

Angolalainen Arlindo kertoo meille tarinaansa selvällä suomenkielellä. Olemme sopineet, että haastattelu tehdään käyttäen kaikkia yhteisiä kieliämme suomea, englantia ja portugalia. Muutamaa sanaa lukuun ottamatta tarina etenee kuitenkin sujuvasti suomeksi. Eikä ihme, sillä Arlindo saapui sekasortoisesta Cabindasta Suomeen jo vuonna 2003.

Cabinda on 1970-luvun puolivälissä itsenäiseksi julistautunut alue Angolan ja Kongon demokraattisen tasavallan rajamailla, maantieteellisesti hieman erillään Angolasta. Angola pitää Cabindaa omana maakuntanaan. Portugalin vetäytymisen jälkeen alueella on taisteltu vallasta Cabindan itsenäisyyttä ajavien ryhmittymien ja Angolan armeijan välillä.

Tähän sotaan Arlindokin pakotettiin osallistumaan lapsena. Kahden vuoden jälkeen hänen onnistui karata, mutta vaikeudet jatkuivat. Äidin ja isoäidin kuoleman jälkeen hän pakeni kahden pienemmän sisaruksensa kanssa maasta. He tulivat Suomeen isänsä perässä, joka oli paennut Eurooppaan 1990-luvun lopulla.

Nyt, kuuden vuoden päästä maahantulostaan, Arlindo istuu säilön pienessä kuulusteluhuoneessa ja kertoo saaneensa jälleen kielteisen päätöksen, yhden monista vuosien saatossa. Hän on säilössä jo toista kertaa odottamassa käännytystä Angolaan.
Hän kertoo meille vaiheista Suomeen tulon jälkeen. ”Silloin en uskaltanut kertoa kaikkea. Sanoin vain, että tulimme etsimään isää”, hän muistelee. Ongelmia oli myös tulkin kanssa, ja kuulustelupöytäkirjaan jäi virheitä. Sisarukset sijoitettiin Perniön vastaanottokeskukseen, jossa he kävivät koulua ja opiskelivat suomenkieltä.

Valituskierteestä maan alle

Vuonna 2004 Arlindo sai kielteisen turvapaikka päätöksen Ulkomaalaisvirastosta (nykyinen Maahanmuuttovirasto), vaikka alaikäisille sisaruksille myönnettiin oleskeluluvat. Tästä alkoi valituskierre, joka ei kumonnut Ulkomaalaisviraston päätöstä. Vuonna 2006 Arlindo meni piiloon, maan alle. Koulunkäynti keskeytyi, eikä töitä voinut tehdä. Kolme vuotta hän piileskeli. Huhtikuussa 2009 poliisi sai hänet kiinni.

”Olin Vantaalla putkassa kaksi viikkoa ja sitten tuotiin tänne”. Metsälän säilöönottoyksikössä Arlindo odotti käännytystä Angolan pääkaupunkiin Luandaan, jossa hän kertoo viettäneensä kolme päivää elämästään. ”Tulkkausvirheen takia poliisi luulee mun asuneen siellä kolme vuotta, vaikka mä olen ollut siellä kolme päivää”, hän kertoo.

Vasta tässä vaiheessa Arlindo uskalsi kertoa lakimiehelleen niistä ongelmista, joiden takia hän joutui pakenemaan Cabindasta. Turvapaikkaa haettiin uudelleen uusilla perusteilla. Arlindo odotti säilössä kolme kuukautta. Odottaminen ei ollut helppoa. ”Täällä ei voi tehdä muuta kun olla.”

Kahden viikon välein käräjäoikeudessa käsitellään säilöönoton jatkamista, sen enempää säilössä pidettävä ei tulevaisuudestaan usein tiedä. Suomen lain mukaan tuomioistuin päättää ulkomaalaislain nojalla säilöön otetun henkilön säilöönoton jatkumisesta. Käytännössä käräjäoikeudet kumoavat viranomaisen esityksen säilöönoton jatkumisesta äärimmäisen harvoin.

Haluan vain elää rauhassa

Säilössä asutaan kahden hengen huoneissa ja kolmessa kuukaudessa ehtii jo tutustua, kun muutakaan tekemistä ei ole. Muista säilössä olevista oli seuraa. ”Joskus me juteltiin myöhään yöhön, mutta moni vietiin pois. Heistä kolme olen nähnyt sen jälkeen”, Arlindo kertoo edellisestä kerrastaan säilössä.

Keskimääräinen säilössä oloaika on 28 vuorokautta, joten kolmen kuukauden aikana väki ehtii vaihtua useasti. Juttelun ja odottelun lisäksi Arlindo kulutti aikaa säilössä pelaamalla pleikkaria, koripalloa, kimbleä, käymällä salilla ja katsomalla telkkaria. Asukkaiden käytössä on myös tietokone. Ulos pääsee tunniksi päivässä ristikkoaidan rajaamalle alueelle. Parvekkeella voi käydä tupakalla. Välillä päivät kuluivat vain omassa huoneessa. Epävarmuus ja odotus saavat ajan pitkäksi.

Arlindo vapautettiin säilöstä odottamaan uuden turvapaikkahakemuksen käsittelyä, mutta nyt hän on täällä taas. ”Kaksi kuukautta mä olin vapaana ja toissapäivänä poliisi haki mut, olen saanut taas kielteisen päätöksen”. Maahanmuuttovirasto ei ole uskonut Arlindon tarinaa ja kuusi vuotta kestänyt taistelu oleskeluluvasta jatkuu.

Turvapaikkapäätöstä ratkaistaessa Maahanmuuttovirasto käy läpi myös muut mahdolliset oleskelulupaperusteet. Ulkomaalaislain mukaan oleskelulupa voidaan myöntää, jos sen epääminen olisi ilmeisen kohtuutonta esimerkiksi Suomeen syntyneiden siteiden johdosta. Suomessa asuu Arlindon isä, neljä siskoa, kolme veljeä ja kihlattu, mutta Arlindolle ei myönnetä oleskelulupaa.

Angolassa hänellä ei ole enää sukulaisia elossa. ”Mä en tiedä mitä tapahtuu, haluan vaan elää mun perheen kanssa.” Hän miettii tulevaisuuttaan: ”Jos mut vapautetaan, en tiedä missä se on, olenko täällä vai Angolassa. En tiedä mitä tapahtuu. Mä haluan vaan elää rauhassa.”

Haastattelun jälkeen Arlindo menee parvekkeelle tupakalle, jonne pari muutakin asukasta on jo herännyt ja katselee ristikon läpi pihalle. Hän odottaa.

Teksti: Veera Vilkama
Kuvat: Katja Tähjä

Lokakuussa 2009 Helsingin hallinto-oikeus kielsi Arlindon käännytyksen täytäntöönpanon valituksen käsittelyn ajaksi.

Haastateltavan nimi on muutettu.

Amnesty Internationalin Suomen osaston kannanotto säilöönottoon:
Ulkomaalaisten säilöönoton kynnystä nostettava ja käytäntöjä valvottava