Siirtolaisuus on meksikolaisnuorukaisille miehuuskoe

Los Angelesissa asuu enemmän Oaxacan intiaaneja kuin koko Oaxacan osavaltiossa. Jotkut sanovatkin, että siirtolaisuudessa on kyse aiemmin Meksikolle kuuluneen alueen uudelleenvalloituksesta.

Pari viikkoa sitten ylitin rajan Meksikosta Guatemalaan. Kun automme kulki siltaa rajajoen yli, huomasin, että joessa käveli ihmisiä. Ensimmäinen ajatukseni oli, että he ovat joessa pyykillä, kuten niin usein pikkukylissä. Vasta myöhemmin tajusin, että ihmiset ylittivät rajaa aivan virallisen rajanylityspaikan vieressä.

Kun palasin Guatemalasta Meksikoon, ylitin rajan toisella rajanylityspaikalla.
Rajanylityspaikan täydellinen kaoottisuus oli yllätys. Alue oli kuin sekava tori. Vasemmalla myytiin kangaskenkiä, oikealla mekkoja, ja ihmiset, joiden kansallisuutta oli mahdoton edes arvailla, kulkivat ostoksineen pitkin aluetta. Tämän torin halki kulkevan tien yläpuolella luki yllättäen Tervetuloa Meksikoon.

Passintarkastus oli torin sivulla seisovassa rakennuksessa, jossa ei jonoja ollut. Pian rajan jälkeen alkavat autojen tarkistukset. Sotilaat etsivät paperittomia siirtolaisia.

Unelmien talot tyhjillään

Työskentelen Etelä-Meksikossa, Oaxacan osavaltiossa paikallisia yhteisöradioita tukevan hankkeen koordinaattorina. Oaxaca on osavaltio, jossa siirtolaisuus on koko ajan läsnä lukemattomilla tavoilla. Erityisen vahvasti siirtolaisuus on läsnä Mixtecon alueella.

Mixteco on Oaxacan kuivinta seutua, ja sieltä lähteneiden prosentuaalinen osuus on suurin koko Meksikossa. Alueella toimii yksi kiinnostavimmista radioista, joita hankkeemme tukee. Tepejillon yhteisöradion suurin haaste on pitää yllä kieltä ja kulttuuria alueella, jossa siirtolaisuus on jättänyt jälkensä kaikkialle.

Siirtolaisilla on varaa rakentaa kotikylään valtava talo, mutta ei varaa asua siinä

Matka Tepejillon kylään kulkee lähes autiomaan halki. Tepejillon kylässä työikäisiä ei kaduilla juurikaan näy. Kylässä on lapsia ja vanhuksia. Lapsilla on Tepejillossa hienot vaatteet, joita huonoa omaatuntoa potevat vanhemmat tai muut sukulaiset arvatenkin lähettävät heille. Mutta vaatteet eivät korvaa vanhempia.

Veronica Morales, Tepejillon yhteisöradion kuuluttaja, kertoo juurettomista lapsista, joista kasvaa itsenäisiä, mutta joilta puuttuu rajat. Sitten on nuoria, jotka palaavat Yhdysvalloista. He ovat oppineet pohjoisessa länsimaisen elämäntavan ja liberaalin seksuaalietiikan. Se aiheuttaa intiaanikylän vanhojen normien kanssa ristiriitoja.

Alueen perinteisissä taloissa seinät on rakennettu lannan, heinän ja mullan sekoituksesta ja lattiana toimii maa. Siirtolaiset rakentavat usein palattuaan valtavia taloja amerikkalaisen tyylin mukaisesti. Suuri osa meksikolaisista työskentelee Yhdysvalloissa rakennuksilla, joten palatessaan he rakentavat omin käsin unelmiensa talon. Suurin osa näistä taloista on tyhjillään. Siirtotyöläisyys on mahdollistanut unelmien talon rakentamisen, mutta ei siinä asumista, sillä Tepejillossa ei ole töitä.

Siirtolaisena kokeillaan siipiä

Nuorille pohjoisen töillä saavutetun vaurauden näkeminen aiheuttaa tietysti kysymyksiä. “Miksi menisin lukioon, kun täällä ei kuitenkaan ole töitä?
Mieluummin lähden pohjoiseen ja palaan hienon auton kanssa kotikylään”, olen kuullut yhden jos toisenkin nuoren pohtivan Tepejillossa.

Monissa kylissä nuoret miehet lähtevät pohjoiseen 15-vuotiaana, näkevät maailmaa ja säästävät rahaa, palaavat 25 – 30-vuotiaana omaan kyläänsä perustaakseen perheen. Osa miehistä lähtee pohjoiseen naimisiin mentyään, elättääkseen perheen, joka jää kotikylään.

Kaikki sanovat, että kylistä miehiä ajaa pohjoiseen köyhyys. Silti välillä ajattelen, että kyse on muustakin. Siirtolaisuus vaikuttaa olevan initiaatioriitti, varsinkin pojille. Nuoret kaikkialla maailmassa haluavat kokeilla siipiään ja tutustua toisenlaisiin kulttuureihin. Yhdysvaltoihin selviäminen on varmasti myös jonkinlainen miehuuskoe. Se joka selviää neljän päivän kävelyn aavikossa rajan yli, selviää mistä vaan.

Intiaanit Los Angelesissa

Koska meksikolaiset siirtolaiset ovat lähes aina paperittomia, he eivät voi palata Meksikoon tapaamaan sukulaisiaan. Matka etelästä pohjoiseen on aina riski, eikä sitä tehdä tuon tuosta.

On perheitä, joissa lapsillla on Yhdysvaltojen kansalaisuus, ja siten he voisivat matkustaa Meksikoon tapaamaan isovanhempiaan, mutta vanhemmat eivät. On myös perheitä, joiden vanhemmat on paperien puutteen vuoksi karkotettu Meksikoon, mutta lapset ovat jääneet Yhdysvaltoihin.

Muutama viikko sitten olin paikalla, kun vanha mies, sapoteekki-intiaani, sai nähdä kuvia tyttärestään ja tämän elämästä Kaliforniassa. Kun tyttären kuva heijastui seinälle, mies kysyi: ”kuka on tämä nainen”? Vuosien erossa olon jälkeen hän ei enää tunnistanut tytärtään.

Tällä hetkellä Los Angelesissa asuu enemmän Oaxacan intiaaneja kuin koko Oaxacan osavaltiossa. Siirtolaiset ovat rakentaneet Los Angelesiin oman pikku-Meksikonsa, jossa torilta löytyy kaikki samat ruoka-aineet, kaakaovispilät, perinteiset essut ja salsamorttelit kuin Oaxacassakin.

Kalifornia, Texas, Arizona, Nevada ja Uusi Meksiko kuuluivat 1800-luvun puoleen väliin asti Meksikoon. Presidentti Antonio López de Santa Anna myi puolet Meksikon maa-alasta Yhdysvalloille. Monet sanovatkin, että siirtolaisuudessa on kyse alueen uudelleenvalloituksesta.

Talossamme on pieni hieman tulitikkulaatikkoa suurempi veistos. Se on huone, jossa makaa mies, jonka ruumis on keskeltä katki. Ruumiin yläpään yllä on Yhdysvaltojen lippu, alapään yllä Meksikon lippu. Pikkuinen torilta ostettu miniveistos kertoo paljon. Ei siirtolaisuus ole keinotekoista, vaan raja on keinotekoinen.

Teksti ja kuvat: Anna-Reetta Korhonen