Sudanin konflikti, pakolaisuus ja paluumuutto

Sudan on kärsinyt sekä maan sisäisistä että naapurimaiden konflikteista. Maassa on viisi miljoonaa sisäistä pakolaista. Monet ovat paenneet taisteluja, mutta myös paremman elintason ja koulutuksen toivossa.

Maan sisäinen pakolainen on paennut kodistaan tai kotiseudultaan yleistä väkivaltaa, aseellista konfliktia tai ihmisoikeusloukkauksia. Taustalla voi olla myös luonnon tai ihmisen aiheuttama katastrofi. Henkilö ei ole ylittänyt kansainvälisesti määriteltyjä valtion rajoja.

Sisäisten pakolaisten avustaminen kuuluu valtion vastuulle, mutta tämä voi olla ongelmallista, sillä usein valtion johto on omilla toimillaan aiheuttanut pakolaistilanteen. Jotkut valtiot ovat määritelleet sisäisten pakolaisten aseman kansallisissa laeissaan ja noudattavat kansainvälistä ohjeistusta (Guiding Principles on Internal Displacement).

Maan sisäisiin pakolaisiin keskittyvää kansainvälistä sopimusta ei ole vaan heidän suojelunsa on osana kansainvälisiä humanitaarisia ja ihmisoikeussopimuksia. Käytännössä sisäisiä pakolaisia avustavat kansalaisjärjestöt tai kansainväliset järjestöt.
Maan sisäisiä pakolaisia arvioidaan olevan 26 miljoonaa. Suurimmat sisäiset pakolaisväestöt ovat Sudanissa, Kolumbiassa ja Irakissa. Lähes puolet maailman sisäisistä pakolaisista on Afrikassa, arviolta 11,6 miljoonaa. Pääsyynä sisäiseen pakolaisuuteen ovat sisäiset konfliktit.

Internal Displacement Monitoring Centre

Eteläsudanilainen muuttoliike

Sudan on kärsinyt monista valtion sisäisistä konflikteista ja ollut mukana myös naapurimaiden konflikteissa. Länsi-Sudanissa sijaitsevan Darfurin kriisi on aiheuttanut sisäistä pakolaisuutta, mutta myös esimerkiksi itäisen Bejan alueen kriisin vuoksi on esiintynyt sisäistä pakolaisuutta. Pitkäaikaisin kriisi on kuitenkin Etelä-Sudanin konflikti, joka kärjistyi sisällissodaksi vuosina 1955–72 ja 1983–2005.

Konflikti on aiheuttanut sisäistä pakolaisuutta pohjoiseen ja eteläisten alueiden välillä sekä kansainvälistä pakolaisuutta. Sen lisäksi, että monet pakenivat taisteluja, sisäisen muuttoliikkeen taustalla on usein toive paremmasta elintasosta ja koulutuksesta. Usein syyt muuttoon ovat olleet päällekkäisiä.

Sudanissa on arviolta viisi miljoonaa maan sisäistä pakolaista, mikä tekee Sudanista maailman kärkimaan sisäisten pakolaisten tilastoissa. Noin neljä miljoonaa ihmistä joutui sisäiseen pakolaisuuteen Etelä-Sudanin konfliktin aikana. Etelä-Sudanin sisäinen pakolaisuus suuntautui konfliktin aikana varsinkin etelän eri alueille sekä pohjoiseen valtion viralliseen pääkaupunkiin Khartumiin ja tämän laitamille. Jonkin verran sisäistä pakolaisuutta kohdistui myös Länsi-Sudaniin ja maan muihin osiin.

Eteläsudanilaisten pakolaisten tilanne konfliktin aikana oli vaikea. Viranomaiset epäilivät eteläsudanilaisia usein osallisuudesta kapinallisliikkeisiin tai islamista kristinuskoon käännyttämiseen. Eteläsudanilaisten pelottelu, kidnappaukset, kidutukset ja murhat olivat yleisiä. Sisäisen pakolaisuuden lisäksi laajaa kansainvälistä muuttoliikettä kohdistui Sudanin naapurimaihin. Erilaisten uudelleensijoitus- ja humanitaaristen ohjelmien kautta eteläsudanilaisia on muuttanut muiden muassa Pohjois-Amerikkaan, Eurooppaan ja Australiaan. Myös Suomeen on tullut sudanilaisia sekä kiintiöpakolaisina että turvapaikanhakijoina.

Konfliktin moninaiset syyt

Etelä-Sudanin konfliktissa keskeiset osapuolet olivat Etelä-Sudanin kansan vapautusliike/-armeija (SPLM/A) ja Khartumissa toimivat maan kansalliset hallitukset. Syitä konfliktiin olivat muun muassa maan johdon ja viranomaisten harjoittama islamilaistaminen ja arabi-ideologian levittäminen etelään, Etelä-Sudanin infrastruktuurin kehittämättä jättäminen sekä taloudelliset syyt kuten öljy.

Tammikuussa 2005 solmittiin osapuolten välillä rauhansopimus. Sopimuksen myötä sovittiin kansallisen sekä Etelä-Sudanin hallituksen kokoonpanosta. Rauhansopimuksessa määritellään myös, että Etelä-Sudan voi päättää
tulevaisuudestaan kansanäänestyksessä vuonna 2011. Tällöin tarkoituksena on ratkaista haluaako Etelä-Sudan omaksi itsenäiseksi valtioksi vai jääkö se osaksi Sudanin valtiota.

Vuoden 2011 vaalit ovat kuitenkin monista syistä huteralla pohjalla. Etelä-Sudanissa on paikoin edelleen taisteluja. Maassa ei ole pystytty suorittamaan
luotettavaa väestönlaskentaa, joka loisi perustan kansanäänestykselle. Lisäksi
kiistan kohteina ovat olleet pohjoisen ja etelän välisen rajan määrittäminen ja öljytulojen jakaminen. Eteläisten alueiden infrastruktuurin kehittäminen on ollut hidasta. On mahdollista, että kansanäänestyksen tullessa ajankohtaiseksi maassa puhkeaa uusi konflikti, joka lisää sisäisten pakolaisten määrää.

Rauhansopimus 2005 ja paluumuutto etelään

Vuonna 2005 solmittu rauhansopimus helpotti eteläsudanilaisten liikkumista ja kokoontumista. Rauhansopimuksen myötä etelään on suuntautunut paluumuuttoa Sudanin rajojen sisältä ja ulkomailta. Toisaalta sisäisten pakolaisten kohtaamat arjen ongelmat ovat pitkälti samanlaisia kuin konfliktinkin aikana.

Kansainvälinen siirtolaisuusjärjestö IOM arvioi, että noin 1,7 miljoonaa sisäistä pakolaista olisi palannut Etelä-Sudaniin tammikuusta 2005 lähtien. Kansainväliset järjestöt ovat yhdessä hallituksen kanssa järjestäneet paluukuljetuksia etelään sekä antaneet paluumuuttajille pienimuotoista tavara-avustusta. Suurin osa eteläsudanilaisista on kuitenkin muuttanut spontaanisti ilman apua.

Monet eteläsudanilaiset ovat palanneet etelään kyllästyneinä suur-Khartumin ongelmiin. Myös slummien pakkosiirrot ovat ajaneet sisäisiä pakolaisia palaamaan etelään suunniteltua aikaisemmin. Alueen hallituskin on pyrkinyt vauhdittamaan paluumuuttoa.

Vuoden 2011 kansanäänestyksen vuoksi alueelle tarvitaan paluumuuttajia äänestäjämäärien takaamiseksi. Rauha Etelä-Sudanissa on yhä epävarmaa. Etelä-Sudanin ja kansainvälisten toimijoiden rajallinen kapasiteetti on myös vaikeuttanut alueen kehittämistä sellaiseksi, että se kykenisi vastaanottamaan kasvavan väestömäärän.

Osa paluumuuttajista on tyytyväisiä päätökseensä palata Etelä-Sudaniin. Monet kaupunkioloihin tottuneet eteläsudanilaiset ovat kuitenkin asuneet suur-Khartumin alueella vuosia tai vuosikymmeniä. He ovat muuttaneet nyt ensi kertaa pysyvämmin etelään, jossa he joutuvat kohtaamaan maaseudun haasteet. Jotkut paluumuuttajat ovatkin päättäneet palata takaisin pohjoiseen huomatessaan, että etelä ei tarjoa heille mahdollisuuksia toivottuun elämään.

Saija Niemi on muuttoliiketutkija Helsingin yliopistossa.

Teksti: Saija Niemi

Kuva: UNHCR