Tourad Kane: ilman papereita olet muiden armoilla

Kotimaansa viranomaisten väkivaltaan kyllästynyt Tourad Kane päätyi näyttelijäksi belgialaiseen teatteriin. Oleskelulupa heltisi seitsemän vuoden odotuksen jälkeen.

Kun saavuin laivalla perille, luulin olevani Pariisissa. Mielikuvissani Ranska oli yhtä kuin Eurooppa. Maissa ihmiset eivät kuitenkaan puhuneet ranskaa. Kun kysyin missä olen, sain vastaukseksi: ”Antwerpenissa”. Minun piti vielä kysyä, että missä maassa? Vastaus kuului: ”Belgiassa, tietysti”.
Tapasin keskustassa muita afrikkalaisia, jotka veivät minut maanmieheni Karimin luokse. Hän kertoi, että minun pitäisi hakea turvapaikkaa. Seuraavat kuukaudet vietinkin vastaanottokeskuksessa. Sain katon pääni päälle, ruokaa ja terveydenhoidon. Olin kuitenkin niin masentunut, etten pystynyt tekemään
juuri muuta kuin nukkumaan. Olin kuvitellut, että Euroopassa olisin vihdoin vapaa ja voisin opiskella tai tehdä työtä.

Turvapaikkahakemukseni hylättiin, mutten halunnut palata kotiin. Lähdin Mauritaniasta sen jälkeen kun olin joutunut kolmannen kerran poliisin pahoinpitelemäksi. Kampanjoin kannattamani presidenttiehdokkaan puolesta, jonka vuoksi poliisi pidätti minut. Jouduin selliin, jossa vartijat käskivät muiden vankien hakata minua. Minun ei annettu syödä eikä nukkua kahteen viikkoon. Lopulta pyörryin. Heräsin sairaalasta, josta pakenin kotiin. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun jouduin virkavallan vainoamaksi.

Ymmärsin, ettei maassani olisi minulle tulevaisuutta. Eurooppaan lähteminen oli minun ja perheeni yhteinen päätös. Setäni järjesti matkan. Istuin rahtilaivan ruumassa, konttien välissä kaksi viikkoa. Minulla ei ollut mitään syötävää, vain suuri vesipullo.

Sattumien kautta näyttelijäksi

Jäin Antwerpeniin, jossa Karim otti minut asuntoonsa. Asuin siellä yli kahden vuoden ajan. Olin paperiton, hyödytön ja koko ajan tiellä.

Eräänä päivänä kuulin, että paperittomat siirtolaiset järjestäisivät Gentin kaupungissa kirkonvaltaustapahtuman ja aikoivat näin osoittaa mieltään oikeuksiensa puolesta. Halusin tehdä jotakin hyödyllistä, joten lähdin Gentiin. Asuimme kirkossa usean kuukauden ajan. Tänä aikana annoin haastatteluja ja puhuin paperittomien siirtolaisten vaikeuksista monille ihmisille.

Olin paperiton, hyödytön ja tiellä

Osalle valtaukseen osallistuneista myönnettiin oleskelulupa, mutta minulle ei. Jotakin merkittävää kuitenkin tapahtui. Tutustuin teatterikeskusta johtavaan Dominique Willaertiin, joka kysyi minulta, osasinko näytellä. En ollut näytellyt koskaan aikaisemmin, mutta Dominique otti minut ryhmäänsä. Hän järjesti minulle majapaikan, ja jäin asumaan Gentiin.

Täällä ihmiset ovat avoimempia. Tykkään jutella paljon ja sain pian ystäviä. Teatteriryhmästä tuli perheeni ja he ovat auttaneet minua paljon. Teatteriprojektien lisäksi olen päässyt opettelemaan videokuvausta ja –leikkausta. Sitä haluaisin opiskella joskus virallisesti.

Antwerpenissa piti jatkuvasti pelätä karkotusta, mutta Gentissä sain kortin mistä näkyy, että hakemukseni on käsittelyssä. Osallistuin moniin projekteihin, näyttelin teatterissa, olin esillä ja julkisuudessa – vaikkei minulla ollut edes oleskelulupaa.

Olen Tourad – papereiden kanssa tai ilman

Elämä ilman papereita on silti hankalaa ja kuluttavaa. Töitä on lähes mahdotonta saada, ei ole mahdollisuutta opiskella, eikä edes mahdollisuutta viralliseen terveydenhuoltoon. Mikä onni, että olen pysynyt terveenä.

Paperiton ihminen tarvitsee asioiden hoitamiseen aina toisten apua. Jonkun on otettava asuntosi ja kaikki muukin omiin nimiinsä. Olet muiden armoilla.

Raskainta on kuitenkin odottaminen. Epävarmuutta ja vuosia jatkuvaa odotusta kestää vain jos jaksaa pysyä liikkeessä, ja yrittää tehdä edes jotain. Teatteri ja videoprojektit ovat olleet minulle valtavan tärkeitä. Haluan olla koko ajan jonkun asian kimpussa.

Jotkut ihmiset ovat kohdelleet minua kuin rikollista, mutta voin ymmärtää sen koska olen nähnyt miten siirtolaisista joskus puhutaan mediassa. Minä olen Tourad – papereiden kanssa tai ilman. En välitä ihmisistä, jotka lyövät toisiin tämän kaltaisia leimoja.

Oleskelulupa seitsemän vuoden odotuksen jälkeen

Aktiivisuuteni palkittiin lopulta, kun Belgian hallitus päätti uudesta järjestelystä. Jos oli ollut maassa vähintään viisi vuotta, oppinut kielen ja pystyi muutenkin osoittamaan sopeutuneensa, sai mahdollisuuden anoa oleskelulupaa. Keräsin kaikki mahdolliset dokumentit kielitaidostani, teatteriurastani sekä muista projekteista ja onnistuin: Sain viimein paperit!

Nyt voin vihdoin aloittaa elämäni Belgiassa virallisesti. Voin myös matkustaa lentokoneella Mauritanian auringon alle syömään hyvää thiebujeniä, kalaa ja
riisiä afrikkalaiseen tapaan. En ole tavannut perhettäni lähtöni jälkeen – seitsemään vuoteen. Kaipaan myös kotimaamme kulttuuria, mutta en hallintoa enkä poliiseja.

Oma tulevaisuuteni näyttää nyt hyvältä. Tuntuu raskaalta seurata muiden paperittomien taistelua oleskeluluvasta. Gentissä asuva algerialainen ystäväni Salim on minulle kuin veli, olemme aina yhdessä. Hän on asunut Belgiassa jo kaksitoista vuotta, mutta hänelle ei ole vieläkään myönnetty lupaa.


Teksti: Ilari Lovio
Kuva: Katja Tähjä


Tourad Kane kertoo kokemuksistaan myös Kaisa Viitasen ja Katja Tähjän Paperittomat –kirjassa. Kirjassa ilman oleskelulupaa Euroopassa asuvat ihmiset kertovat elämästään paperittomina siirtolaisina.