UMAGreeceKos

Turvapaikanhakijalasten elämä Suomessa on haasteita täynnä

Vuonna 2015 Suomeen saapui ennätysmäisen paljon ilman huoltajaa tulleita alaikäisiä turvapaikanhakijoita, jotka ovat erittäin haavoittuvassa asemassa. Monet heistä ovat kohdanneet vaaratilanteita ja traumaattisia tapahtumia ensin kotimaassaan ja myöhemmin pakomatkan aikana. Suomessa edessä on uusia haasteita.

Turvapaikkapäätöksen saaminen voi kestää yli puoli vuotta ja kauemminkin, jos käsittelyajat alkavat venyä. Lapsia voidaan siirtää asuinyksikköjen välillä paikkakunnalta toiselle, mielenterveyspalveluihin pääseminen on vaikeaa ja perheenyhdistämisestä on tehty lähes mahdotonta.

Onko lapsen etu huomioitu päätöksiä tehtäessä, ja mitkä ovat vastaanottojärjestelmän suurimmat haasteet alaikäisten turvapaikanhakijoiden kohdalla?

Vuonna 2015 ilman huoltajaa tulleiden alaikäisten turvapaikanhakijoiden määrä nousi selvästi aiempiin vuosiin verrattuna. Vuonna 2015 Suomeen saapui hieman yli 3000 ilman vanhempia matkustanutta alaikäistä turvapaikanhakijaa. Vuonna 2014 luku oli 196. Useimmat yksin tulleista ovat lähtöisin konfliktialueilta Afganistanista, Irakista, Somaliasta ja Syyriasta. He ovat jättäneet kotimaansa paetessaan sotaa, aseellisia selkkauksia, pakkoavioliittoa, vainoa ja ihmisoikeusloukkauksia.

Turvapaikkahakemuksen jättämisen jälkeen alaikäiselle määrätään edustaja huolehtimaan lapsen edun toteutumisesta. Maahanmuuttovirasto selvittää nykyisin sekä hakijan henkilöllisyyden, matkareitin ja maahantulotavan että hoitaa turvapaikkapuhuttelun. Puhuttelussa selvitetään syyt, joiden takia lapsi joutui lähtemään kotimaasta sekä miksi hän ei voi enää palata sinne. Maahanmuuttovirasto päättää saako lapsi pakolaisstatuksen, oleskeluluvan toissijaisen suojelun perusteella tai yksilöllisen, inhimillisen syyn perusteella.

Aiemmin poliisi tai rajavartiolaitos selvitti alkukuulemisessa turvapaikanhakijan henkilöllisyyden, matkareitin ja maahantulotavan Suomeen. Vuoden 2015 lopulta helmikuun 2016 loppuun asti elettiin siirtymävaihetta, jossa alkukuuleminen siirtyi vähitellen poliisilta Maahanmuuttovirastolle. Maaliskuusta 2016 alkaen Maahanmuuttovirasto on hoitanut sekä alkukuulemisen että turvapaikkapuhuttelun.

Alaikäisiä ilman huoltajaa tulleita turvapaikanhakijoita saamassa neuvontaa Ruotsin Malmössä syksyllä 2015. Kuva:UNHCR

Alaikäisiä ilman huoltajaa tulleiden  turvapaikanhakijoiden neuvontapiste Ruotsin Malmössä syksyllä 2015. Kuva:UNHCR, Johan Bävman

Raskas turvapaikkaprosessi

Alaikäisten yksintulleiden turvapaikanhakijoiden edustajana toimiva Anna Mikkonen toteaa, että turvapaikkapäätöksen odottaminen on lapselle hyvin raskasta, mikä näkyy tämän henkisessä ja fyysisessä jaksamisessa. Monet yksintulleista ovat kohdanneet traumaattisia asioita elämässään ja siksi luottamuksen syntyminen lapsen ja viranomaisen välille vie usein pitkän ajan.

”Turvapaikkaprosessiin liittyy odotusta ja epävarmuutta, mikä voi heikentää lapsen hyvinvointia entisestään. Tämä voi näkyä ahdistuneisuutena, unettomuutena ja keskittymisvaikeuksina. Lasten turvapaikkahakemukset tulee käsitellä kiireellisinä, mutta käsittelyajat voivat silti venyä pitkiksi. Pitkät käsittelyajat ovat raskasta aikaa nuorelle ja tulevaisuuden suunnitteleminen on vaikeaa. Myös säännöllisen tekemisen puute voi aiheuttaa turhautumista ja yksinäisyyden tunnetta. Onneksi vapaaehtoiset ovat halunneet auttaa järjestämällä tekemistä ja keräyksiä turvapaikanhakijoille. Siitä on ollut suuri apu”, kertoo Mikkonen.

Dublin-menettelyn epäkohdat

Turvapaikkamenettelyssä on myös muita ongelmakohtia alaikäisten turvapaikanhakijoiden kannalta. Paljon kritiikkiä on saanut Dublin- eli vastuunmäärittämisasetus, jonka mukaan turvapaikanhakijan hakemus tulisi käsitellä vain yhdessä asetusta soveltavassa Euroopan maassa. 14 vuotta täyttäneiltä turvapaikanhakijoilta otetaan sormenjäljet, joita verrataan Eurodac-tietojärjestelmän tietoihin ja tarkistetaan, onko lapsi rekisteröity tai hakenut aikaisemmin turvapaikkaa toisesta EU-maasta. Tämän jälkeen Maahanmuuttovirasto arvioi, mikä maa on vastuussa turvapaikkahakemuksen käsittelystä. Vuonna 2013 Euroopan unionin tuomioistuin kuitenkin teki päätöksen, jonka mukaan alaikäistä ei tule käännyttää, vaikka hänet olisi jo rekisteröity turvapaikanhakijaksi toisessa maassa.

”Kyseisen päätöksen perusteella alaikäisten turvapaikkahakemus tulisi käsitellä siinä maassa, missä lapsi oleskelee. Maahanmuuttovirasto kuitenkin tulkitsee päätöstä tiukasti niin, että jos toisessa maassa turvapaikkahakemus on jo ratkaistu, voidaan hakija käännyttää sinne”, Hanna Laari sanoo.

Dublin-menettelyä on kritisoitu myös siitä, että maiden vastaanotto-olosuhteissa on merkittäviä eroja ja turvapaikanhakijoiden oikeusturva on vaarantunut turvapaikkamenettelyssä. Iän rekisterimerkinnät eivät myöskään ole kaikissa maissa luotettavia. ”Osa alaikäisistä on voitu virheellisesti merkitä täysi-ikäisiksi. Jos alaikäinen on merkitty täysi-ikäiseksi toisessa EU-maassa eikä hän pysty todistamaan ikäänsä, hänet merkitään täysi-ikäiseksi toisesta EU-maasta saadun tiedon perusteella”, Pakolaisneuvonnan lakimies Heli Aali kertoo.

Iänmäärityksen ongelmallisuus

Hakijan iän selvittäminen on tärkeä osa turvapaikkatutkintaa ja iänmäärittämisellä voi olla merkittäviä vaikutuksia hakijan oikeuksiin. Ilman huoltajaa tulleen alaikäisen lapsen iän todentaminen voi olla toisinaan epäselvää, sillä monella ei ole mukana luotettavaa henkilöllisyystodistusta. Hakija voi olla kotoisin maasta, josta on mahdotonta saada henkilöasiakirjoja, he eivät tiedä ikäänsä tai he eivät uskalla kertoa oikeaa ikäänsä.

Ulkomaalaislain nojalla alaikäiselle turvapaikanhakijalle voidaan tehdä oikeuslääketieteellinen iänmääritys, jos alaikäisen antamien ikätietojen luotettavuutta epäillään. Iänmääritys on turvapaikanhakijalle vapaaehtoista, mutta hakija merkitään automaattisesti täysi-ikäiseksi, jos hän kieltäytyy iänmäärityksestä.

Anna Mikkonen toteaa, että iänmääritys on ongelmallinen, koska nykyisillä käytössä olevilla menetelmillä eli luustoikämittauksella tai hampaiden röntgenkuvauksella ei voida selvittää tarkkaa ikää. Edustaja ehdottaakin, että nykyisten iänmääritysmenetelmien rinnalle voitaisiin harkita myös hakijan psykologista arviota.

Myös Hanna Laari kritisoi nykyisiä iänmääritysmenetelmiä ja niiden teettämisperusteita. “Kansainväliset tutkimukset ovat osoittaneet, että luustoikämittaukset eivät ole luotettavia suuren virhemarginaalin ja vertailuaineiston puutteellisuuden takia. Ongelmallista on se, millä perusteella päätetään tehdä iänmääritys. Iänmääritys tulisi teettää hakijalle vain, jos on ilmeisiä perusteita epäillä iästä annettujen tietojen luotettavuutta. Iänmäärityksiä ei saisi toteuttaa automaatinomaisesti.”

Laarin mukaan täysi-ikäiseksi määrittäminen vaikuttaa ratkaisevasti myös lapsen asemaan.

”Jos hakija katsotaan täysi-ikäiseksi, hän menettää lapsen aseman ja siihen liittyvät oikeudet ja hänet siirretään aikuisten vastaanottokeskukseen. Se voi olla lapselle henkisesti todella kova paikka, että hänet toisesta jäsenmaasta saadun ”teknisen” tiedon perusteella katsotaan aikuiseksi eikä hän pysty mitenkään todistamaan todellista ikäänsä, jolloin hänen identiteettinsä muuttuu yhdessä yöstä lapsesta aikuiseksi”, Laari kertoo.

Pula edustajista ja koulutuksesta

Edustajalla on tärkeä tehtävä valvoa lapsen edun ensisijaisuutta ja sitä, että lapsen oikeusturva ei vaarannu. Uusien edustajien rekrytoiminen ja kouluttaminen on kuitenkin osoittautunut haastavaksi.

”Tällä hetkellä haasteena on se, että edustajia ja edustajien koulutusta ei ole riittävästi. Turvapaikkaprosessi ei voi edetä, jos alaikäisellä ei ole edustajaa. Edustajan määräämisessä tulisi myös kiirehtiä nykyisestä. Käräjäoikeus määrää alaikäiselle edustajan, mutta hakijamäärien kasvaessa päätöksen saamisessa on voinut kestää viikkojakin”, Laari kertoo.

Yksiköstä toiseen

Alaikäisten määrän nopean kasvun takia vastaanottojärjestelmä oli suurten haasteiden edessä syksyllä 2015 ja uusia asuinyksikköjä jouduttiin perustamaan nopeaan tahtiin.

Turvapaikkaprosessin alkuvaiheessa lapset asuvat ryhmäkodissa tai tukiasunnoissa. Oleskeluluvan saatuaan he muuttavat yleensä perheryhmäkotiin. Yksintulleet voivat myös asua itsenäisessä tai tuetussa asumisessa tai yksityismajoituksessa. Haasteena on se, että ryhmä- ja perheryhmäkoti eivät aina sijaitse samassa kunnassa, jolloin yksintullut voi joutua vaihtamaan asuinpaikkaansa Suomessa. Muutto toiselle paikkakunnalle voi myös olla edessä, kun yksintullut saa kuntapaikan.

Hanna Laari ja Anna Mikkonen toteavat lasten siirrot yksiköstä toiseen ongelmalliseksi lasten kotoutumisen ja hyvinvoinnin kannalta.

”Olisi tärkeää pyrkiä minimoimaan asuinpaikkojen välisiä siirtoja. Lapselle tulisi löytää pysyvä asuinpaikka mahdollisimman nopeasti, sillä useat siirrot turvapaikkaprosessin aikana eivät tue lapsen kotoutumista. Olisi lapsen edun mukaista, että asuinympäristö, koulu ja kaverit pysyvät samoina.”, Mikkonen sanoo. Hän toivoo muutosta nykyiseen järjestelmään ja ehdottaa, että ryhmä- ja perhekodit sijaitsisivat lähellä toisiaan tai samassa rakennuksessa.

Laari kertoo, että lapsia on saatettu siirtää useita kertoja jo ennen turvapaikkapäätöksen saamista. Elämän aloittaminen uudessa ympäristössä on raskas prosessi.

“Lapsi on juuri alkanut luottaa henkilökuntaan, saanut ystäviä, alkanut kotiutua ja sitten hänet siirretäänkin jo uuteen paikkaan. Tämän jälkeen kaikki on aloitettava alusta. Siirrot voivat myös aiheuttaa edustajan vaihtumisen, jos uusi asuinpaikka on kaukana”, Laari toteaa.

Mikkonen ja Laari ovat myös huolissaan siitä, miten oleskeluluvan saaneille yksintulleille löydetään kuntapaikka tarpeeksi nopeasti.

“Kuntapaikkojen löytäminen on jo aikaisemminkin ollut haastavaa, mutta nyt määrät ovat moninkertaiset. Kuntapaikan saaminen tulee luultavasti vaikeutumaan entisestään”, Laari toteaa.

Turvattava oikeus riittäviin mielenterveyspalveluihin

Lain mukaan turvapaikanhakijalapsilla on yhtäläiset oikeudet terveydenhuollon palveluihin kuin henkilöllä, jolla on kotikunta Suomessa. Mielenterveyspalveluihin pääseminen on kuitenkin ollut vaikeaa. Sekä Laari että Mikkonen ovat huolissaan yksintulleista turvapaikanhakijoista. Monilla lapsista on taustalla traumaattisia kokemuksia ja he tarvitsevat paljon tukea ja hoitoa.

”Terveyspalveluiden kohdalla tämän hetken haasteena on sekä se, että vaikeasti traumatisoituneita yksintulleita ei ehkä tunnisteta että se, että vaikeasti traumatisoituneille ei ole tarjota riittävästi mielenterveyspalveluja”, Laari kertoo.

Helsingin Diakonissalaitoksen Kidutettujen kuntoutuskeskuksen vuonna 2010 tekemän raportin mukaan Suomen alaikäisistä turvapaikanhakijoista noin 25−34 prosenttia oli traumatisoituneita ja tarvitsivat hoitoa.

Perheenyhdistämisen mahdottomuus

Oleskeluluvan saatuaan yksintulleella on oikeus hakea perheenyhdistämistä, mutta käytännössä tämä on osoittautunut lähes mahdottomaksi. Vuonna 2013 ainoastaan yksi kansainvälistä suojelua saaneen vanhempi sai myönteisen perheenyhdistämispäätöksen. Vuonna 2014 luku nousi hieman ja kymmenen huoltajaa sai myönteisen perheenyhdistämispäätöksen. Vuonna 2015 myönteisiä päätöksiä tehtiin viidelle huoltajalle. Hakemusten määrä on viime vuosina tehtyjen kiristysten seurauksena romahtanut, sillä monet perheenjäsenet eivät pääse edes edustustoon jättämään hakemusta.

Perheenyhdistämiskäytännöt ovat olleet erittäin tiukkoja Suomessa ja tänä vuonna niitä ollaan kiristämässä entisestään, muun muassa ulottamalla toimeentuloedellytys myös kansainvälistä suojelua saaville. Haasteena on myös esimerkiksi se, että ulkomaalaislain 38 §:n mukaan perheenkokoajan täytyy olla alaikäinen perheenyhdistämispäätöksen antamispäivämääränä. Pitkän käsittelyajan vuoksi perheenkokoaja voi täyttää 18 vuotta jo ennen päätöksen saamista.

Laari kritisoi kiristynyttä perheenyhdistämiskäytäntöä, sillä yleisesti ottaen on lapsen edun mukaista asua perheensä kanssa ja lapset tarvitsevat perheiden antamaa tukea. Laari painottaa, että turvapaikkaa hakevat lapset tulisi nähdä ensisijaisesti lapsina eikä turvapaikanhakijoina.

”Perheenyhdistäminen on tehty käytännössä mahdottomaksi. Prosessi on kallis ja vaikea, laki tiukka ja viranomaisten tulkinta vieläkin tiukempaa. Kielteiset perheenyhdistämispäätökset aiheuttavat henkisiä romahduksia lapsille”, sanoo Laari.

Myös Mikkonen yhtyy kritiikkiin ja toteaa, että on vaikea nähdä, miten perheenyhdistämisessä toteutuisi lapsen etu, koska se on tehty niin vaikeaksi. Mikkonen näkee kielteisellä perheenyhdistämispäätöksellä huomattavan negatiivisen vaikutuksen lapsen hyvinvointiin ja kotoutumiseen.

Teksti: Saara Räsänen
Kirjoittaja on kehitysmaantieteen opiskelija Helsingin yliopistosta, joka on työskennellyt Pakolaisneuvonta ry:ssä vuonna 2015

Kuvat: UNHCR 

Lähteet:
Björklund, K. (2014). ”Haluun koulutusta, haluun työtä ja elämän Suomessa. Yksintulleiden alaikäisten pakolaisten kotoutuminen Varsinais-Suomessa.” Siirtolaisuusinstituutti tutkimuksia A 48. 94 s.

British Dental Association (2015). X-rays for young asylum seekers: inaccurate and unethical.

Euroopan muuttoliikeverkosto (2014). Vuosittainen maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikkaa koskeva raportti – Suomi 2014.

Euroopan muuttoliikeverkosto (2014). Vuosittainen maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikkaa koskeva raportti 2015

EUTI M.A. tuomio C-648/11

Mikkonen, A. (2011). Miten tukea Suomeen ilman huoltajaa tulleita turvapaikanhakijalapsia ja -nuoria?Teoksessa Alanko S., Marttinen I. & H. Mustonen (toim.): Lapsen etu ensin. Yksintulleet alaikäiset turvapaikanhakijat Suomessa, 78−93. Yhteiset Lapsemme – All Our Children ry. AS Spin Press,Tallinna.

Mikkonen A. (2013). Myös Suomeen tulleet pakolaislapset ja -nuoret kaipaavat ja tarvitsevat perhettään.Teoksessa Heikkilä, E. & I. Söderling (toim.): Yksintulleet pakolaislapset. Siirtolaisuus-Migration, Supplement 2013, 22−31, Painosalama Oy.

Mustonen, H. & S. Alanko (2011). Lapsen etu – projektin puheenvuoro. Teoksessa Alanko S., Marttinen I. & H. Mustonen (toim.): Lapsen etu ensin. Yksintulleet alaikäiset turvapaikanhakijat Suomessa, 10−41. Yhteiset Lapsemme – All Our Children ry. AS Spin Press, Tallinna.

Oleskelulupatilastot (2015). Maahanmuuttovirasto.

Pakolaisneuvonta ry. & Maahanmuuttovirasto (2010). Edustajana turvapaikkamenettelyssä. Opas alaikäisen turvapaikanhakijan edustajalle. 32 s. AT-julkaisutoimisto Oy, Helsinki.

Parsons, A. (2010). Selvitys lapsen edun toteutumisesta turvapaikanhakija- ja pakolaislapsia koskevissa päätöksissä. Vähemmistövaltuutetun toimiston julkaisuja 6:2010. 103 s.

Suikkanen S. (2010). Selvitys kidutettujen ja vaikeasti traumatisoituneiden turvapaikanhakija- ja pakolaislasten ja nuorten määrästä sekä heidän psykiatristen palvelujen tarpeestaan. Helsingin Diakonissalaitoksen raportteja 1: 2010, Libris Oy. 104 s.

Suomen Pakolaisapu (2015). Lasten tukiverkko. Vertaiset alaikäisten turvapaikanhakijoiden tukena.>

Turvapaikka- ja pakolaistilastot (2015) Maahanmuuttovirasto.

Ulkomaalaislaki 2004/301. (2004).

UNHCR (2014). The Heart of the Matter. Assessing Credibility when Children Apply for Asylum in the European Union.

Yksintulleet−näkökulmia ilman huoltajaa maahan saapuneiden lasten asemasta Suomessa (2009). Euroopan
muuttoliikeverkosto.