Yö ja päivä Pariisin afrikkalaiskorttelissa

Ranskassa katuprostituutiossa työskentelevistä ihmisistä 70 % arvioidaan olevan siirtolaisia Afrikasta, Itä-Euroopasta ja Venäjältä. Prostituutiossa työskennellään vakituisesti, tilapäisesti, muun ohella, päivittäin, pakosta, omasta valinnasta ja kaikkea näiden väliltä. Usein prostituutio ei kuulu matkan ennakkosuunnitelmiin, mutta osoittautuu perillä varteenotettavaksi vaihtoehdoksi tai välttämättömyydeksi.

Miriam on yksi öisessä tihkusateessa seisovista naisista. Maanantai Pariisin 18. kaupunginosan afrikkalais- korttelissa on melko hiljainen. Naiset odottavat miehiä kadun kulmissa ja yksittäinen poliisiauto ajaa silloin tällöin läpi korttelin.

Katuprostituutio on näkyvin osa Ranskassa tapahtuvaa seksi- palveluiden kauppaa, jossa työskentelevistä ihmisistä 70 % arvioidaan olevan siirtolaisia Afrikasta, Itä-Euroopasta ja Venäjältä. Miriam on saapunut Pariisiin vasta kaksi kuukautta sitten. Sitä ennen hän muutti Päiväntasaajan Guineasta Espanjaan tekemään töitä ravintola-alalla. ”Espanjassa ei ole enää töitä talouskriisin vuoksi”, Miriam sanoo Ranskaan lähtemisen tärkeimmäksi syyksi.

Huonoa onnea oli, että Miriamin matkalaukku varastettiin heti tämän saavuttua Pariisiin. Kuva kaupungista ei ole muutenkaan ruusuinen: ”Elämä Pariisissa on vaikeaa. Ihmiset nukkuvat kaduilla.”  Tulevaisuudessa Miriam aikookin palata Espanjaan heti, kun rahat matkalippuun ovat koossa. Sitä varten on vielä tehtävä töitä, sillä yhdeltä mieheltä saatu summa ei välttämättä riitä edes hotellihuoneen yhden yön vuokran maksamiseen.

18. kaupunginosan korttelissa naisia on Miriamin sanoin ”Nigeriasta, Kamerunista, Togosta, Malista, Senegalista, Guineasta, Ghanasta…kaikkialta Afrikasta.” Osa naisista asuu Pariisissa paperittomina siirtolaisina, toisilla on oleskelulupa esimerkiksi pakolaisuuden tai perhesiteiden perusteella. Monen muun naisen tavoin Miriam asuu läheisessä hotellissa, missä hän myös vastaanottaa asiakkaansa. Ilman oleskelulupaa ja säästöjä oman asunnon vuokraaminen on mahdotonta.

Uhreja, rikollisia, laittomia ihmisiä?

Siinä missä Miriam on saapunut Pariisiin yksin ja työskentelee yksin, joidenkin prostituutiossa työskentelevien naisten maastamuuttoon liittyy puolestaan kansainvälinen ihmiskauppa. Nigerialainen torimyyjä Mady kertoo: ”Ranskassa asuvat nigerialaiset tulevat Nigeriaan ja sanovat nuorille tytöille, että Eurooppa on paratiisi, siellä on paljon rahaa. Tytöt lähtevät ilman, että tietävät tulevansa työskentelemään prostituoituina Ranskassa. Nigerialaiset välittäjät vievät perillä tyttöjen passit ja pitävät huolen siitä, että tytöt maksavat takaisin rahan, jonka ovat välittäjille velkaa, esimerkiksi 20 000 euroa. He voivat uhkailla sanomalla palaavansa Nigeriaan tappamaan tytön perheen jos tämä ei tottele.”

Jokaisen naisen tarina on erilainen. Prostituutiossa työskennellään vakituisesti, tilapäisesti, muun ohella, päivittäin, pakosta, omasta valinnasta ja kaikkea näiden väliltä. Julkisessa keskustelussa prostituutiota harjoittavat siirtolaisnaiset leimautuvat helposti joko ihmiskaupan uhreiksi tai laittomaan rajanylitykseen ja järjestyksen häiritsemiseen syyllistyviksi rikollisiksi.

Huomiotta saattaa jäädä se, miksi afrikkalaiset naiset ylipäänsä muuttavat Eurooppaan ja minkä vuoksi he päätyvät työskentelemään prostituutiossa. ”Tekisin mielelläni muita töitä, esimerkiksi siivousta, jos saisin paperit ja oppisin ranskan kieltä”, Miriam toteaa. Usein prostituutio ei kuulu matkan ennakkosuunnitelmiin, mutta osoittautuu perillä varteenotettavaksi vaihtoehdoksi tai välttämättömyydeksi. Muihin mahdollisuuksiin kuuluu lähinnä pimeä työ lainatuilla papereilla tai vaikkapa laiton katumyynti.

Päiväsaikaan afrikkalaiskorttelissa myydäänkin esimerkiksi munakoisoja ja legginsejä virallisten torikojujen vieressä. Tehostettu poliisipartiointi saa myyjänaiset huudahdellen hajaantumaan kenet mihinkin suuntaan. Useilla poliisia paenneilla naisilla ei ole oleskelulupaa.

”Emme ole rikollisia, meidän on vain jotenkin ansaittava toimeentulomme”, nigerialainen Mady selittää siirrettyään myytävät vaatteensa muutaman korttelin kauemmas. Madylla itsellään on oleskelulupa, mutta taloudellinen epävarmuus on silti osa hänen arkeaan. ”Olen töissä hotellissa ja tienaan 600 euroa kuukaudessa. Se ei riitä elämiseen. Siksi tulen töiden jälkeen tänne myymään erilaisia vaatteita. Pidän torin vilskeestä.”

Tuttu tarina: perhe ruokittavana Afrikassa

Köyhyys lähtömaissa ajaa naisia hakemaan parempaa toimeentuloa Euroopasta. Miriam kertoo lähettävänsä rahaa Päiväntasaajan Guineaan, ”jotta perhe saisi syödäkseen”.

”Päämääränä on rahan lähettäminen kotiin. Se on velvollisuus meidän luonamme ”, senegalilainen Aïcha toteaa puhuessaan kiivaasti prostituutiossa työskentelevien ystäviensä tilanteista.

Ilman papereita voit kävellä, syödä ja nukkua, mutta yhteiskunnassa et ole kukaan etkä mitään

Aïchalla riittää sanottavaa, sillä hän on elänyt arkea Pariisin afrikkalaiskorttelissa lähes 20 vuoden ajan. Aikaisemmin Aïcha asui lapsineen hotellissa yhtenä niistä harvoista asukkaista, jotka eivät tuoneet huoneisiinsa iltaisin afrikkalaisia miesasiakkaita. Nykyään hänellä on asunto, työ ja oleskelulupa, joka monelta hänen ystävältään puuttuu.

”Ilman papereita voit kävellä, syödä ja nukkua, mutta yhteiskunnassa et ole kukaan etkä mitään”, Aïcha toteaa. Paperittomille ystävien solidaarisuus ja erilaiset selviytymisstrategiat ovat välttämättömiä. Ilman papereita ei ole oikeutta esimerkiksi avata pankkitiliä Ranskassa.

Säästöt voi kuitenkin siirtää Senegaliin. Aïchan hyvä ystävä on kerännyt Senegalin tilille jo 100 000 euroa työskentelemällä prostituutiossa. ”Hän ei osaa lukea eikä kirjoittaa. Hänelle lähetetään tiliote Dakarista. Kun luin sen ensimmäisen kerran, sanoin, ettei tämä voi olla mahdollista…”, Aïcha kertoo. Aïchan ystävä on asunut Pariisissa 25 vuoden ajan paperittomana, mutta toivoo jonain päivänä palaavansa kotimaahansa.

Pariisin kaduilla työskentelevän haaveena voi olla esimerkiksi talon rakentaminen perheelle Dakariin. Moni omistaa lähtömaassa talon, jota ei ole vielä koskaan itse nähnyt.

”Siitä ei puhuta”

Palatessaan lomalla Senegalin kotikortteleihinsa Aïcha tapaa vuosittain paperittomien ystäviensä perheitä. ”Heidän perheensä kysyvät: Missä hän on, miksei hän tule? Minä menen sinne joka vuosi, mutta he eivät ole palanneet seitsemään tai kahdeksaan vuoteen… En voi edes sanoa, ettei hänellä ole papereita… En voi sanoa mitään.” Paperiton ei voi vierailla Senegalissa perheen luona, sillä paluu Pariisiin on mahdoton.

Prostituutiossa työskentelevien siirtolaisten kohteleminen ensisijaisesti rikollisina tai uhreina Pariisissa työntää heidät yhteiskunnallisesti entistä sivullisemmiksi, entistä epävarmempaan arkeen

Aïchan mukaan prostituution harjoittaminen kätketään paitsi perheeltä, mahdollisuuksien mukaan myös Pariisissa asuvilta ystäviltä. ”Yksi tyttö, jonka perhe asuu naapurissani Senegalissa työskenteli pitkään prostituutiossa ilman, että tiesin mitään… Yhtenä päivänä törmäsin häneen kadulla. Tiesin, että senegalilainen nainen vuokraa siellä huoneita tytöille. Me molemmat olimme vaivaantuneita… Hän kuitenkin tiesi, etten puhuisi tästä ikinä Senegalissa. Siitä ei puhuta” , Aïcha selittää.

Siitä puhuminen olisi vaikeaa Senegalissa jo islamin uskonkin vuoksi. Moni nainen on valmis salassapidettäviin tekoihin, sillä paineet menestymiseen ovat suuret. Aïchan sanoin ”Tyhjin käsin ei voi palata.”

Etenkin paperittoman siirtolaisen mahdollisuudet saada toimeentulo ja säästöjä Pariisissa ovat äärimmäisen rajalliset. Lähtömaissa sitä ei aina ymmärretä. Prostituutiossa työskentelevien siirtolaisten kohteleminen ensisijaisesti rikollisina tai uhreina Pariisissa työntää heidät yhteiskunnallisesti entistä sivullisemmiksi, entistä epävarmempaan arkeen. Pärjääminen näissä olosuhteissa vaatii poikkeuksellista rohkeutta.

Teksti & kuva Marjatta Peltonen

Haastateltavien nimet on muutettu.